fbq
ElokuvatRay Liotta oli mestari esittämään hurmaavaa psykopaattia
Ray Liotta oli mestari esittämään hurmaavaa psykopaattia

Eilen nukkuessaan menehtynyt yhdysvaltalaisnäyttelijä Ray Liotta muistetaan ikuisesti gangsteri Henry Hillin roolista Martin Scorsesen mestariteoksessa Mafiaveljet (1990). Vaikka kyseessä on ylivoimaisesti merkittävin roolityö Liottan uralla, ehti 67-vuotias näyttelijä esiintyä useissa muissakin kiinnostavissa elokuvissa. Liotta muistetaan ennen kaikkea kiihkeistä ja uhkaavista roolihahmoista, joihin näyttelijä onnistui aina sekoittamaan myös viettelevää charmia ja leikittelevyyttä.

Näyteltyään vuosia useissa sarjoissa ja tv-elokuvissa Liotta sai ensimmäisen merkittävän elokuvaroolinsa Jonathan Demmen romanttisesta rikoskulttikomediasta Vaarallinen tyttöystävä (1986). Liotta varastaa elokuvan Melanie Griffithin esittämän Lulun psykoottisena ex-miehenä, joka saapuu sekoittamaan Lulun ja tämän uuden poikaystävän viikonloppua. Rooli toi Liottalle paljon huomiota sekä parhaan miessivuosan Golden Globe -ehdokkuuden.

Mafiaveljet

Näyteltyään Kevin Costnerin kanssa rakastetussa baseball-fantasiadraamassa Unelmien kenttä (1989), Liotta onnistui saamaan himoitun pääroolin Mafiaveljissä Scorsese-vakioiden Robert De Niron ja Joe Pescin rinnalla. Elokuva oli valtava arvostelu- ja yleisömenestys, joka nosti Liottan saman tien Hollywoodin A-listalle.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana näyttelijä palasi useammin kuin kerran psykopaatti- ja roistokerhoon, jonka parhaat luomukset löytyvät elokuvista kuten Kielletty intohimo (1992) ja Cop Land (1997). Myös tulevaisuuden vankilaan sijoittuva brutaali scifitoimintatrilleri Pako Absolomista (1994) sekä Frank Sinatra -elokuva The Rat Pack (1998) ovat mainitsemisen arvoisia.

Liottan 2000-luvun parhaat elokuvat valmistuivat heti vuosituhannen alussa, kun näyttelijä teki ikimuistoisen sivuroolin Ridley Scottin Hannibalissa (2001) sekä yhden parhaista suorituksistaan Joe Carnahanin mestariteoksessa Narc (2002). Liotta esittää sysimustassa poliisidraamassa korruptoitunutta ja väkivaltaista huumekyttää, joka saa uudeksi työparikseen Jason Patricin esittämän soluttautujan poliisin sisäisestä tutkinnasta.

Narc Ray Liotta

Seuraavat kymmenen vuotta alan tasaisesti arvostama ja työllistämä Liotta koki huippuvuoden 2012, jolloin tämä oli mukana kolmessa timanttisessa rikosdraamassa Killing Them Softly, The Iceman ja The Place Beyond the Pines. Monen muun huippunimen tavoin Liottan ura sai uutta pontta myös televisiosta, jossa sarjojen uusi kultakausi oli parhaillaan käynnissä. Näyttelijää jo pitkään fanittanut Jennifer Lopez kutsui Liottan rinnalleen arvostettuun poliisidraamaan Shades of Blue, jota tuotettiin kolme kautta 2016-2018. Liotta nähtiin 2021 myös Amazonin alkuperäissarjassa Hanna sekä samana vuonna kaksoisroolissa HBO Maxin julkaisemassa Sopranos-elokuvassa The Many Saints of Newark.

Näyttelijän viimeinen suuri rooli löytyy kuitenkin Noah Baumbachin erinomaisesta Netflix-elokuvasta Marriage Story (2019). Liotta tekee lyhyen mutta briljantin sivuosan kovaksikeitettynä avioeroasianajajana, jonka vastustajaa esittävä Laura Dern sai omasta roolistaan Oscarin. Palkinto, tai vähintään ehdokkuus, olisi kuulunut ilman muuta myös Liottalle.

Ray Liottan parhaista elokuvista Hannibal ja Marriage Story ovat katsottavissa Netflixin kautta. Mafiaveljet, The Many Saints of Newark ja useita muita Liotta-filmejä löytyy puolestaan HBO Maxista.

28.05.2022 18:15 | Teksti: Tuomas Riskala | Kuvat: Netflix, Warner, Nordisk Film

Seuraa meitä somessa