fbq
ElokuvatDokumentti: Röyhkeä Tony Halme löi kymppitonneilla vetoa itsensä puolesta ennen nyrkkeilyottelua
Dokumentti: Röyhkeä Tony Halme löi kymppitonneilla vetoa itsensä puolesta ennen nyrkkeilyottelua

Monessa mukana ollut Tony muistetaan esimerkiksi ammattinyrkkeilijänä. Suomessa seurattiin suurella innolla 1990-luvun lopussa, kun tämä otteli raskaan sarjan Suomen mestaruudesta Jukka "Pyöveli" Järvistä vastaan. Ensimmäisen ottelun Tony hävisi, hänet diskattiin.

Nyrkkeilypromoottorinakin kunnostautunut Tom Sjöberg kertoo dokumentissa Tonyn valmistautumisesta toiseen otteluun Jukkaa vastaan. Tony oli soittanut Tomille Yhdysvalloista.

- Tony soitti minulle ja hän sanoi, että hän tulee seuraavana syksynä tyrmäämään Jukka Järvisen, Tom kertoo.

- Tony tuli (ennen ottelua) Suomeen ja meni veikkaustoimistoon. Hän löi vetoa itsensä puolesta 50 000 markalla. Tämä on ihan totta,Tom naurahtaa.

Tony voitti ottelun vajaaseen kahteen ja puoleen minuuttiin, kun tämä tyrmäsi Jukan. Lisäksi dokumentissa kuullaan Tonyn haastattelu, jossa hän kertoo kyseessä olleen hänen uransa suurin voitto.

- Kun tulin sinne halliin, olin täysin pummi, paska ja läski (ihmisten mielestä). Sitten, kun lähdin sieltä, niin olinkin maailman paras jätkä.

Lue myös: Tony Halmeen noususta ja tuhosta elokuva – katso Viikinki-dokumentin traileri 

Viikinki elokuvateattereissa ensi-illassa 27.9.

Tony Halme inline
Tällaisena Tony Halme poseerasi Seiskalle vuonna 2009.
Artikkeliin liittyvät aiheet:
22.09.2022 09:05 | Teksti: Miikka Ylä-Jussila | Kuvat: Matti Matikainen, Atte Kajova

Seuraa meitä somessa