fbq
ArvostelutElokuva-arvostelu: Elizabeth-dokumentti kritisoi kuningattaren keskiaikaisen aseman pönkitystä
Elokuva-arvostelu: Elizabeth-dokumentti kritisoi kuningattaren keskiaikaisen aseman pönkitystä

Syyskuussa kuolleen brittiohjaaja Roger Michellin (Notting Hill, Tyttären talossa) viimeiseksi jäänyt elokuva on dokumentti kuningatar Elisabetista, joka on istunut Ison-Britannian valtaistuimella jo 70 vuotta. Maailman pisimpään vallassa ollut elävä monarkki on seurannut aitiopaikalta viime vuosisadan suurimpia muutoksia, jotka ovat haastaneet käsityksen myös kuninkaallisista ja monarkian nykyarvosta.

Elizabeth-dokumentti saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 20.5.

Lue myös: Ohjaaja Roger Michell on kuollut

Dokumentin 96-vuotias kohde ei ole itse osallistunut sen tekemiseen, vaan koko elokuva koostuu arkistomateriaalista. Michell on perannut työryhmineen valtavan määrän liikkuvaa kuvaa ja puristanut siitä kiehtovan ja sirpaleisen puolitoistatuntisen, jonka aikajana ulottuu 1930-luvun alusta viime vuoteen.

Valmis elokuva on osin häiriinnyttävän hajanainen mutta myös monitasoisen kohteensa näköinen muotokuva. Dokumentti tunnustaa kuningattaren symbolisen arvon kansalleen sekä kritisoi tämän keskiaikaisen aseman pönkitystä ja siihen upotettua omaisuutta. Myös mukaan valitut populaarikulttuuriviitteet puoltavat paikkaansa.

Dokumentti. O: Roger Michell. (Britannia 2022). 89 min.

Artikkeliin liittyvät aiheet:
19.05.2022 09:15 | Teksti: Tuomas Riskala | Kuvat: Cinema Mondo

Seuraa meitä somessa