Mulla oli Selviytyjä reissun aikana useita hetkiä, jolloin tuntui että se saari tekee minut hulluksi. Erityisesti yöt tuntuivat pitkiltä. Ainoa tapa arvioida ajan kulumista oli seurata taivasta ja kuun liikettä. Tugaven saarella meillä oli leirin vieressä sellainen puu, joka houkutteli puoleensa tulikärpäsiä. Oli hyvin vaikea erottaa tähtien ja tulikärpästen välinen ero. Se oli aivan älyttömän kaunista katseltavaa.

Taivaanrantaa maalasi myös jatkuva salamoiden iskeminen. En tiedä johtuiko salamointi sadekauden alusta vai mistä, mutta saarella sai katsella joka ilta mahtavan näköistä valoshowta. Kaiken tämän visuaalisen kauneuden lisäksi äänimaailma oli hulppea! Merenrantaan rytmikkäästi iskevät aallot toivat myös rauhaa mielelle. Makoilin useasti öisin rannalla ja kuuntelin aaltoja ja katselin tähtiä. Tätä rauhan hetkeä säesti rapujen ja nilviäisten rapina.

Nämä hetket ovat jääneet mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Ei pelkästään kauneuden takia vaan ne olivat raskaimpia hetkiä itselleni. Aika kului nimittäin äärettömän hiljaa ja se jätti mielelle ja ajatuksille äärettömän paljon tilaa temmeltää. Muistan kun useana yönä ikävä tuli niin pahaksi että happi tuntui loppuvan. Ikävöin vaimoa ja  lapsia. Syyllistin itseäni et miksi asetan tämmöiset jutut perheen edelle.

Ahdistuksen hetket olivat niin vahvoja että kilpailun keskeyttäminen kävi useasti mielessä. Muistan kun yöllä kävelin rantaa edestakaisin, potkin hiekkaa ja tömistelin jaloilla maahan. Ärsytin itseäni niin paljon. Mietin järjellä että ei kannattaisi tuhlata energiaa tähän kävelyyn ikävöintiin. Mut hei, jos olet unettomuudesta ja ahdistuksesta joskus kärsinyt niin eikös olekkin helppo pistää vain nukkumaan ja sulkea ajatukset pois? No ei! Mahdotonta.

Saarella oli myös muitakin huonosti nukkuvia. Muistan kun Kimmo välillä heräsi yöllä pissahätään ja tuli sitten juttelemaan kanssani. Me höpistiin silloin kaikesta. Lähinnä perheestä, parisuhteista, lapsista ja kaikesta mitkä olivat kauimpana sinä hetkenä. Ne olivat kauniita hetkiä. Kuun liike oli myös semmoinen mistä riitti ihmeteltävää. Näytti että kuu ei hievahdakkaan ja yö kestää ikuisuuden. Joskus kun sait unen ja heräsit omasta mielestäsi usean tunnin jälkeen ja katsoit taivaalle niin kuu oli samassa kohtaa, missä se oli silloin kun nukahdit.

Ajantajun menettäminen ja omien ajatustensa kanssa oleminen on yllättävän raskasta. Ainakin mulle. On varmana ihmisiä, jotka osaavat sammuttaa ajatusten virran. Mie en osaa ja sen takia meinasin välillä seota. Liikaa tilaa. Mut kaiken kaikkiaan näin jälkeen päin ajateltuna olen hyvin kiitollinen että sain kokea kaiken tuon.

 

Sampo

Miksi Juhana ärsytti blogiin pääset tästä

Kommentoi

Kommentit

  • Marko Uskelin 17.4.2018 09:44

    Hieno kirjoitus taas 🙂👍

  • Anneli-fani 17.4.2018 13:03

    Niinhän se on, että kauas voi matkustaa, mutta itteänsä ei pääse pakoon missään. Itselleni hiljaisuus ja omien ajatusten kanssa oleminen on elinehto, vaikkakin toki välillä ahdistavaa. Mutta kun niitä jaksaa vähän ruotia, se ahdistuskin helpottaa.

  • A.K 17.4.2018 18:39

    Hieno juttu kun ei Keskon juoksupojalle ole jääneet nuo esim. Perintövero asiat jääneet kiusaamaan
    vaan on päässyt niistä yli niin kuin mies

  • Marja Koivisto 20.4.2018 11:18

    Hienosti ja aidosti Sampo kuvailit tuntemuksesi yön hiljaisina hetkinä.
    Jään odottamaan kirjaa seikkauluistasi?
    Terkuin Marja

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!