Näin mie totesin vaimolleni kun päästiin turvatarkastuksesta terminaaliin odottelemaan lähtöä. Neljänpäivän itselle määrätty ”sairasloma” eheytti minua enemmän kuin pilleristä ostettu uni tai terapeutille satasen tunti maksamani elämästä höpiseminen.

En missään nimessä vähättele terapian tai lääkkeiden vaikutusta yleisesti, minulle ne eivät vain sovi. Unilääke auttaa nukahtamaan mutta unen kestoa se ei pidennä. Lähinnä saan enemmän negatiivisia vaikutuksia rauhoittavista ja nukahduttavista kuin positiivisia. Yleensä lääkkeet saavat minulle rauhattoman olon aikaiseksi.

Olen havainnut että ihmiset saavat kiksejä niin monista erilaisista asioista. Se mikä sopii jollekulle muulle ei välttämättä sovi minulle. Moni on ehdottanut minullekin luonnossa liikkumista ja lapin kiireettömyydestä nauttimisesta. Siihenhän minulla olisi mahtavat puitteet ja valmiudet kun Ylläksellä asun. On vain jännä että minun pää ei pysähdy kotosalla. Ei sitten millään. Urheilu ja liikkuminen on mahtavaa kotiseudulla mutta mieltä se ei eheytä.Kateellisena seuraan usein ystävieni tai tuttujen kiertelyä meidän tuntureilla. Jotkut vetävät sadatta tai tuhannetta kertaa lenkkiä tunturin huipulle ja ottavat Facebookiin kuvaa ja fiilistä lenkiltään. Aina näyttää olevan hyvä ja rentouttava fiilis. Itsekin pidän kyllä tuntureilla samoilemisesta mutta tuntuu että mietin vain työasioita kun olen Kolarin kunnan alueella. Aina jokin kehittämishanke päässä tai joku toteuttamaton unelma hiertää päätä ja ajatusta. Sitten kun tapahtuu paljon ja ajatus ei enää mene levolle niin millä mie sen hiljennän?

Viime blogissani kerroin että lähden pika sairaslomalle ulkomaille ja haluan nyt hiukan raportoida näiden neljän päivän aikana saatuja tuloksia. Ensinnäkin, olo on 500% rennompi ja fiilis muutenkin parempi kuin viimeviikon lopuilla. Olen syönyt ja nukkunut erittäin hyvin. Mistä tämä johtuu ja näin lyhyessä ajassa?

  • Kukaan ei tunne minua. Tämä on ehkä suurin syy että saa lepoa. Kukaan ei kysele Selviytyjistä, kaupasta, somesta tai ylipäätään mistään asiasta mistä yleensä stressaat. Tätäkään en sano valittaakseni vaan totean mistä mulle stressi tulee.
  • Ei ole pakko vastata puhelimeen tai maileihin. Olen antanut itselleni luvan olla vastaamatta puhelimeen tai maileihin. Jos on jotain niin tärkeää että kaatuu minun poissa ollessani siihen että en vastaa puhelimeen, niin mielestäni saa kaatua. Yksi rentouttavimmista elementeistä on se että minun ei tarvi olla saatavilla koko ajan.
  • Rakastan ruokaa ja sitä on ulkomailla saatavilla mitä erikoisimmissa muodoissa ja se maistuu täysin erilaiselta kuin kotipuolessa. Voit nauttia kiireettömästi sapuskaa niin paljon kuin haluat ja ottaa siihen kylkeen viiniä tai olutta jos haluat ja se ei haittaa vaikka läski kertyy.
  • Vieras kulttuuri. Rakastan nähdä uusia asioita, erilaisia ihmisiä ja kuulla paikkojen historiasta. Kulttuuriin tutustuminen auttaa ymmärtämään kuinka erilaisia me todella olemme kansoinakin. On hauska huomata että Suomessa jotkut asiat ovat niin vakavamielisiä kun taas Hollannissa vastaavat asiat eivät paina minkään vertaa.
  • Uni kulkee niin hyvin että en voi sanoin sitä kuvailla. Ja uni kulkee siksi kun saan pään stressittömään tilaan, kukaan ei vaadi multa mitään ja jos vaatii niin voin vain ignoorata asiat kotipuolessa. Ja kun uni kulkee niin silloin kulkee kaikki.

Kuten varmaan huomaatte niin minun stressin syyt ovat hyvin paljon oman pään tuottamaa meteliä ja siitä syystä en voi hyvin. Kun saan metelin alas niin sitten taas elämä voittaa. Mulla on sellainen olo että olen selättänyt pahimman vaiheen stressissä. Tiedän kyllä että reaalimaailma odottaa kotona mutta se ei nyt jaksa stressata! Koitan ottaa skarpin asenteen ja saada elämän rytmilleen myös kotipuolessa. Mut kiitos tästä ressilomasta ja pistähän kommenttikenttään kysymyksiä aiheesta!

Edelliseen blogiini pääset klikkaamalla tätä

Sampo

 

Kommentit

  • Ulla Vaattovaara 1.6.2018 19:12

    Onneksi tajusit pysäyttää itsesi ja “määrätä” itsellesi sairaslomaa. Nyt taas jaksat kotipuolessakin. Olen samaa mieltä kanssasi, että vieras ympäristö auttaa, vaikka kotonakin on hyvä olla. Minusta on niin kivaa lukea sinun ja Mintun blogeja, ne ovatkin ainoat blogit mitä seuraan. Toivottavasti jaksatte molemmat jatkaa vielä pitkään.

  • Marko Uskelin 1.6.2018 19:53

    Kukapa sitä itseään paremmin tuntisi kuin sinä itse 🙂

  • Helena Jylhä 1.6.2018 21:13

    Hyvä.Tuo tapa sulle siis.

  • Jatta 2.6.2018 11:17

    Mutta Sampo itsehän sinä olet naamaasi julkisuuteen puskenut, joka ohjelmaan olet tyrkyllä, joten älä nyt siitä ainakaan valita

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!