Reissuunlähtö. Lähtöä edeltävänä iltana sain vaimoni kanssa tappelun aikaan. Se johtui minun äärettömästä kireydestä. Sitä fiilistä kun hermo on kireellä, voisi kuvailla ylikireällä pannalla joka on vedetty viimeistä reikää myönten pääsi ympärille. Itse tappelun syyt olivat jotakuinkin vähäpätöisiä mutta mie olen mestari riitelemään pienistäkin asioista. Joskus jopa keksityistä.

Meillä oli seitsemältä lennon lähtö joten kysyin vaimoltani ennen nukkumaan menoa murahtaen, ”monelta kello laitetaan soimaan?” –puoli viideltä hän vastasi lyhyesti. Tiesin jos siinä vaiheessa että ei tule onnistumaan. Neljä lasta, aamupakkaus ja siihen päälle varhainen aamupala hotellin alakerrassa. Säädin kellon pirahtamaan neljältä. Napit naamaan ja unten maille. Mulla on todella vaikeuksia saada normaalistikaan unta niin saati riitatilanteessa.

Yö meni kohtuu hyvillä unilla, jokseenkin levottomilla ja houreisilla stressin täyttämillä vääntelyillä. Heräsin automaattisesti kolmen jälkeen ja ajattelin että se on sama alkaa valmistautumaan, koska tunti sinne tai tänne unten kanssa ei mitään auta. Olisinpa ainakin saanut jotain tuottavaa aikaiseksi ennen lähtöä. Rupesin herättelemään vaimoani varttia vaille neljä, jotta saataisiin koko pakka ajoissa kentälle. Naapurihuoneessa nimittäin meiän kolme lapsukaista. Aamuvalmisteluista selvittiin yllättävän nopeasti. Koko komppania oli kentällä jo viideltä. Mulla oli taas suoni kiristymässä. Mie luulen että yksi syy kiukkuisuuteen on nuissa unilääkkeissä. Imovane saa hermot kireälle. Unikin on todella heikkotasoista sen kanssa.

Mie luulen että negatiivisessa mielentilassa sitä imee vastaavaa energiaa puoleensa. Se tuli todistettua heti aamusta. Self Checkin masiina ei antanut meille muuta kuin matkalaukkujen laput ja itse matkaliput se laite neuvoi hakemaan tiskiltä. Ilmeisesti sama vinkki oli tullu muillekin, koska jonottelimme tunnin ennen kuin pääsimme tiskille. Sieltä päivä lähtikin hienosti käyntiin kun meille kerrottiin, että jatkolentomme Los Angelesiin on peruttu. Ensimmäinen pätkä kyllä hoituu Amsterdamiin mutta toista lentoa pitää hiukan ruuvata. Lippujen veivaamisessa meni aikaa niin paljon, että meinasimme myöhästyä jo ensimmäiseltä lennolta. Fiilis oli todella synkeä. Lentoyhtiö järjesti kuitenkin meille korvaavat lennot mutta matkareitti muuttui sen verran että korvaava lento koukkaisi Chicagon kautta määränpäähän. Tämän lisäksi vaihtoaika piteni kolmeen tuntiin Hollannin kentällä.

Ensimmäinen pomppu meni ihan kivasti. Kohtuullisen hiljaisissa tunnelmissa tosin kun oltiin riidelty jo toista vuorokautta. Omaa tunnelmaa ei tosin kohottanut yhtään Hollannissa vietetty kolmetuntinen, sillä sen hintalapuksi tuli vajaa neljäsataa euroa. Tällä summalla sai ruokailun, sipsut koneeseen, kolme niskatyynyä, kaksi unilappua ja lukemista. Lentokentät on kalliita. Uudelleen reitityksen myötä myös emme saaneet vierekkäisiä paikkoja koneessa. Vaimoni ja nuorimmainen pääsivät vierekkäin mutta me muut istuttiin eri riveillä ja keskipaikoilla. Ei siinäkään nyt mitään mutta kun sinun pitää reilu yhdeksän tuntia viettää aikaasi piereskelevän ja syliisi nuokkuvan kaverin kanssa niin se tekee reissaamisesta haastavaa. Eikä mieltä helpottanut yhtään ajatus että vaimo saa hoitaa nelivuotiaan mielenoikut koko matkan ajan.

Meillä oli kohtuu tiukka vaihtoaikataulu Chicagon päässä. Kone oli maissa kahden aikaan ja jatkolennon oli määrä lähteä kolmen aikoihin Losiin. Siinä kohtaa olin varma että tänään ei perille päässä. Jenkeissä käyneet tietävät että maahantulo muodollisuuksissa voi palaa aikaa tunteja. Ja niin kävi meidänkin kohdalla, nimittäin jono oli pidempi kuin ilmaisten ämpärien perässä jonottava ihmisjoukko Suomen maalla. Siinä kohtaa luovutin ja aattelin että ”fuck it”. Se ajatus laukaisi stressin.

Vaikka seisoimme jonossa pari tuntia ja sen jälkeen vaihdettiin terminaalia jonottaakseemme lisää KLM:n valitustiskille niin  olo oli paljon kepeämpi. Ja kun mainitsin että tunnetilat vetää vastaavanlaista puoleensa niin voi pojat että oli yllätys kun 16.40 tiskillä työskentelevä virkailija sanoo että kone jolle meidän piti mennä on jäänyt odottamaan meidän lennon matkustajia ja nyt on vain kiirehdittävä portille koska se lähtee vartin yli viisi. Siitä me lähdettiin kiitämään kiitosten ja ylistysten saattelemana porttia kohden. Siinä hässäkässä piti hiukan ohitella turvatarkastuksessakin mutta me selvittiin ajoissa koneeseen! Voi tätä onnen fiilistä!

Kirjoittelen tätä tekstiä parhaillaan kymmenessä kilometrissä ja ylitämme jotain aavikkoa. Matkaa on taitettu lähes vuorokausi ja lapset ovat kyllä jaksaneet todella hienosti taittaa reissua. Taidan olla salaa iloinen ja ylpeä heistä..

 

Edellisessä blogissa mistä kaikki lähti

 

Sampo

Kommentoi

Kommentit

  • Lea Lähdesmäki 28.6.2018 21:31

    Arvostan rehellistä arjenkuvausta. Jo matka vihdistä-mäntyharjulle tuottaa välillä tuskaa ❤

  • Riikka 28.6.2018 22:45

    Hienoa lukea rehellistä tekstiä eikä kiillotettua. Joskus kannattaa jokin vastoinkäyminen vaihtaa positiiviseksi. Ajatella ihan muuta. Siinä jonossa seistessäsi voit hiljaa mielessäsi ajatella omia juttujasi mitkä olleet kivoja, leikkiä ajatusleikkiä siitä mitä tekisit jos et olisi kauppias/jokapaikan höylä ja tunnettu ympäri suomen. Ja lentokoneessa voit kääntää asian niin että hyvä että pääsitte kaikki samalle lennolle ja se sun vieruskaveri, no mä olisin tönässyt häntä ja pyytänyt nuokkumaan toiseen suuntaan😉. Ja riitely, itse viime vuonna taisin huutaa Iisalmen kadulla miehelleni että etkö tajua että jos ruokapaikka auki klo 22 niin.ei se tarkoita et keittiöstä saa ruokaa siihen asti. Kello oli 21:30 ja olin nälkäinen. No siitä suivaantuneena kun toinen ei tajua niin marssin hotellille nukkumaan. Siellä oli keittiö ollut auki klo 20 asti. Pientä lohtua toi pieni omena. Riitely puhdisti ilmaa ja niin jatkoimme aamupalan jälkeen ravittuna kohti Pyhä-tunturia. Monta kertaa ne lapset on fiksumpia matkaajia kun vanhemmat. Eivät stressaa liikoja. Ja katsovat avoimin silmin asioita. Yritä nyt saada se stressi pois.

  • Kaija 5.7.2018 20:08

    Moikka Sampo!Olen jo tovin lueskellut blogiasi (kuin myös vaimosi)on vaan pakko katsoa välillä mitä kuuluu teille päin.Sinä kuin vaimosi kirjoitatte niin “rehellisen”avoimesti kuulumisianne.Yleensä olen huono kommentoija mut nyt ihan pakko kun olet kertonut unettomuudestasi ja stressistä,nyt kun kerroit Imovanesta joten “särähti” toi unilääkkeen nimi. Kuinka pitkään olet sitä jo käyttänyt?Jos pitkään niin voi mennä tehottomaksi.
    Kerron nyt miksi minä käytän (en kuitenkaan jatkuvasti)minulta meni kuulo yks kaks tosta vaan aikuisiässä ja näin sain hemmetinmoiset huudot,paukkeet,rätinät,helikopterin äänet tilalle ynm.Tiedät vaan ettei silloin saa unen päästä kiinni.Kokeilin sitten Rivatril bentsoihin kuuluvaa nappia jotka vaikuttaa keskushermostoon.Sisältää myös rauhoittavia ja lihasjännitystä laukaisevia lääkeainetta.Ja kas kummaa kun otan vaan ½tapua tuntia ennen tuutimaan menoa,äänet korvissa vähenee ja nukahdan hyvin,kerran pakollinen herätys yöllä.Välillä tulee pitkiäkin jaksoja etten ota lainkaan mut nukahdan vast kolmen aikoihin ja niin yö jää lyhyeksi,senhän sit tietää ettei ihminen jaksa nukkumatta.Suosittelen tuota sinunkin kokeiltavaksi.

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!