Ikäännyin 11.7. 2020 taas vuodella. Huomaan olevani iässä, jossa tarve tarkastella mennyttä kasvaa. Ajan rajallisuus työntyy päällimmäiseksi tunteeksi, vaikka en sitä aktiivisesti pohdi. Ehkä se on tyypillistä kehityskaarta, että ikääntyvä sukeltaa syvemmälle tunteiden hetteikköön. Ymmärrys elämän rajallisuudesta kasvaa vuosi vuodelta. Toisinaan elämän loppumisen pelko valtaa mieleni. Entä jos kaikki oli tässä? Oli aikoja, jolloin pelkäsin elämää.

Rakas Timoni oli paitsi mediamies, henkeen ja vereen myös historioitsija. Se on yhtälö, jossa kaikkea dokumentoidaan eikä mitään heitetä pois.

Vaikka toisinaan tuskastuin kaiken taltioimiseen, mielestäni vähäpätöisemmänkin säästämiseen, nyt kiitän häntä laajempien kokonaisuuksien paremmasta ymmärryksestä. Perheellemme, pojille ja rakkaan Timoni lapsenlapsille on jäänyt kuvallisiakin muistoja jaettavaksi. Muistoja, joista muodostui arvokkaita jo varhain, koska isä ja isoisä sairastui heidän kaikkien ollessa vielä kovin pieniä. Näiden taltioitujen, rakkaitten muistojen siivittämänä voin palauttaa mieleeni hetkiä, jotka kuormittunut muistini on painanut unholaan.

Kaihon tunteessani päädyin katselemaan vanhoja valokuvia, joita meillä riittää. On sykähdyttävää katsoa kuvaa tai videotallennetta, joka tuo elävästi mieleen yksityiskohtia. Mieleen palautuvat tuoksut ja tunnelmat, jotka olin osin jo unohtanut. Sen ihanan pienen lapsen pyöreyden, josta syli täyttyi pojan palleroiden kiivetessä sinne. Tunnen auringon paahtavan kuumuuden ihollani tai kukkien huumaavan tuoksun nenässäni. Polttavan hiekan jalkojeni alla sekä vilvoittavan veden pulahtaessani uima-altaaseen.

 

Eteeni osui kuvia Pohjois Amerikan turneeltamme. Pojat olivat tuolloin yhden ja kahden kahta puolta. Ihmisten ystävällisyys ja palvelualttius jäi lähtemättömästi mieleeni. Yhdysvaltalaisia arvostellaan usein siitä, että he ovat teennäisiä, aina hymy korvissa, joka ei yllä silmiin. Minä otan ennemmin vastaan teennäisen hymyn kuin aidon harmistuksen siitä, että asiakas keskeyttää mukavamman tekemisen.

Eräs tilanne on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Piipahdimme Floridassa paikalliseen kauppakeskukseen, tuttavallisemmin “mooliin”. “Mooleissa” valikoimaa ja lääniä riittää. Näissä ostosparatiiseissa naisihmisellä vierähtäisi kevyesti koko päivä, ellei viikko. Mitä paikallisista hypermarketeista ei löydy, sitä ei tarvita. Ei ole vartaloa, jolle ei löydy edullisesti kivaa ja kaunista päällepantavaa. Isoille tai pienille, pitkille tai pätkille, kaikille on tarjonnassa yhtä ajanmukaisia tai persoonallisia vaatteita, kuten niin sanotuille standardimittaisille ihmisille. Lasten osastolla hullaantuu varttuneempikin väki kuin lapsi leikkimään. Leluja ja vaatteita on silmänkantamattomiin.

Tulimme naistenvaateosastolle. Työnsin rattaita, joissa väsynyt matkamies, Matias, veteli hirsiä. Isä Mikkonen ja Mikael kävelivät käsi kädessä perässämme. Tulin suuren, ympyränmuotoisen vaaterekin kohdalle. Rekissä oli retonkia jos toista. Totesin Timolle parkeeraavani siihen, joten hän voi varautua, että tovi jos toinen siinä vierähtää. Juniori ja seniori Mikkonen päättivät kestää kuin miehet, että leluosastolle ei ehkä ihan hapiaan päästäisi.

Eloisa ja ystävällinen myyjätär tuli kysymään, tarvitsemmeko apua. Kiitin, pärjään kyllä. Naurahdin, että miesväellä sen sijaan saattaa olla hieman tylsää. Myyjätär oli heti juonessa mukana. Hän otti ammattitaidolla ja äidillisellä lämmöllä isä Mikkosen ja Mikaelin hellään huomaansa. Kolmikon iloinen pulina kaikui korvissani, kun parkkeerasin nukkuvan Matiaksen kanssa sovituskoppiin. Sain ilokseni todeta, että sovittamani vaate oli liian iso. Huikkasin Timolle, josko hän pyytäisi myyjää tuomaan pienemmän koon. Myyjä toi sen minulle ja kas, se sopi kuin lasikenkä Tuhkimon jalkaan, täydellisesti.

Tulimme edelleen sikeästi nukkuvan Matiaksen kanssa sovituskopista ulos. Mikael näki meidät ja riuhtaisee innoissaan itsensä isänsä otteesta irti. Hän kiersi ison vaaterekin kautta luoksemme tulematta kuitenkaan näkyviin. Aloimme kutsua häntä. Ei vastausta, ei poikaa missään. Myyjä lähti etsimään pientä pellavapäätä. Timo ja minä huusimme Mikaelia nimeltä. Matias heräsi ja itki. Kauhu valtasi minut täysin. Tätä se siis on, kun lapsi katoaa! Viimeksi aamulla olin nähnyt maitotölkissä kadonneeksi ilmoitetun lapsen kuvan. Yhdysvalloissa lapsia siepataan päivittäin ja heidän katoamisestaan ilmoitetaan maitotölkeissä kuvin ja tekstein. Hetkessä koko vaateosasto oli täynnä pientä poikaa etsiviä ihmisiä. Sekunnit tuntuivat tunneilta, minuutit vuosilta.

Huusin Mikaelia kuin eläin. Tärisin. Otin itkevän Matiaksen syliini ja puristin lujasti. Kuulin Timon huutavan Mikaelia toisaalla. Mieleni soimasi, miksi tulimme tähän maahan, jossa lapsia kidnapataan! Kuka voi ottaa toisen lapsen? Mitä Mikaelille tehdään? Miksi meille käy näin? Kaikki kauhukuvat kulkivat silmieni editse kuin filmillä ikään. Yhtäkkiä Mikael ilmestyi iloisena, jekku ilme kasvoillaan vaaterekin alta ja huusi BÖÖ.

Se tunne, kun haluat samanaikaisesti halata ja pussata lapsesi luttuun ja huutaa tälle suoraa huutoa, että mikä ***vetti tässä on muka hauskaa!

Jäi leluosasto käymättä sillä kertaa.

Seuraava päivä sujui iloisemmissa merkeissä, menimme Disney Worldiin juhlimaan Aku Ankkaa ja katsomaan tämän syntymäpäiväparaatia. Mikaelin ja Matiaksen hersyvä nauru tarttui meihin vanhempiinkin. Noitten rakkaitten pojanpalleroiden pieniä käsiä puristimme käsissämme hellästi, mutta tiukasti.

Nyt, tässä hetkessä, tunnen elämää kohtaan kaihoa, kiitollisuutta sekä uteliaisuutta. Kuten laulussakin sanotaan: elämältä paljon sain…

Armaat lukijani, lasten kanssa tapahtuu kaikenlaista. Me, luojan kiitos, selvisimme säikähdykdellä tuosta katastrofaalisen kauheasta tilanteesta.

Mielessäni on myös hauskoja tapahtumia ja sattumuksia, joita muistellessa hymy nousee väkisinkin suupieliin. Varmaan teilläkin on, mukava olisi kuulla niistä. Samoin olisi mukava kuulla miten te toiset koette vanhenemisen. Mikä on tai on ollut parasta aikaa?

Kommentit

  • Sirpa Pulkkinen 12.7.2020 09:42

    Hei Nina😊Tiedän tunteen kun pieni lapsi,*(poikani) katosi Ruotsin laivalla,olin täysin hysteerinen.Infosta kuulutettiin kovaäänisellä poikani n.2v.nimeä.Äiti odottaa sinua Infossa.Tuli parintunnin päästä tomerana Ilousena hymy korvissa,tikkari suussa.Joku oli hymy pojalle ostanut tikkarin.Oli laskenut liukumäkeä pitkin laivarappujen kaiteita.

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!