Tänään 15.6.2020 rakas aviomieheni, poikieni isä, Timo täyttäisi 73 vuotta. Kun hän sairastui vakavasti vuonna 2011, olivat poikamme Mikael ja Matias yhdeksän- ja kahdeksanvuotiaita.

Pojat olivat tuolloin niin pieniä, että nyt aikuisuuden kynnyksellä, he ovat alkaneet muistella, mitä ovat unohtaneet, mitä muistavat ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin isän ollessa terve. Millaisia he olivat pieninä? Millainen isä oli, kun he olivat pieniä?

Kuva vuodelta 2011.

Onneksi olen joskus jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa päiviemme kulusta. Luin pojille otteita päiväkirjasta, joka käsitteli vuotta 2005. Mikael oli silloin kolme ja Matias kaksi vuotta. Silmiini osui päiväkirjamerkintä juhannukselta 2005. Rakensimme tuolloin taloamme Pilvilinnaa. Menimme tontille keräämään rakennusjätettä lavalle ja irrottamaan nauloja laudoista. Luin pojille pätkän tuon päivän kulusta.


Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Juhannusaatto 2005.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Menimme rakennustyömaallemme Pilvilinnan mäelle siivoamaan pihapiiriä. Rakennusjätteiden siivoamisessa ja naulojen repimisessä laudoista vierähti neljä tuntia. Tuon neljän tunnin aikana te ehditte yhtä ja toista. Roikkua pää alaspäin puunoksalla, juosta kilpaa, syödä eväitä, ajaa leikkitraktoria, käydä välillä lapioimassa ISIN lapiolla hiekkaa.

Välissä oli myös miteltävä voimia kivien kanssa kuin kivenpyörittäjä konsanaan. Myös kävyt saivat kyytiä. Sadevesisaaviin piti päästä pudottamaan yhtä ja toista, jotta näkisi, mikä uppoaa ja mikä kelluu. Itsenäistymisen tiellä otettiin iso askel. Matias oppi potalle. Pissa ja kakka tuli kuin niitä ei mihinkään muuhun olisi koskaan edes tehty. Sitä riemua!

”Iti, minä tein kakan pottaan!” Kaikui iloisen, pienen pojan ääni Pilvilinnan mäellä. Ei jäänyt naapureillekaan epäselväksi, miten iloinen asia ”ykkönen” ja ”kakkonen” voivat olla. Mikael yhtyi veljensä iloon ehkä enemmän siksi, että fiksuna poikana huomasi tässä keksin mentävän raon. Eväitten joukossa oli juhannuksen kunniaksi Domino keksejä ja mehua. Nyt, jos koskaan, oli ylimääräisen keksin paikka. Pitihän veljen oppimista juhlia. Matiaksella alkoi olla potalle asiaa, vaikka ei ollut hätää, velipoika vuorostaan tuli juhlan kunniaksi kerjäämään keksiä.

Seiskan arkistokuva vuodelta 2005.

Isin kanssa oli kiva saada puuhata ” paukkavasarahommia ”. Olitte hellyttävä näky Kastellilta saamissanne pienissä rakennusmiehen liiveissänne. Isi ohjasi ja opasti, miten vasaraa pidetään kädessä, ja kuinka sillä isketään naulaa. Teillä oli omat työkalupakit, joissa oli lasten käteen sopivat muoviset työkalut. Niillä saattoi ottaa tuntumaa ohi lyönnin tuskaan kuin rakentamisen saloihin. Isi selitti teille, kaikesta kiinnostuneille, mihin polyuretaania ja gyprockia tarvitaan.

Urakan päätteeksi kipusimme kalliollemme, jossa lipputanko nousi jylhästi kohti poutapilvistä taivasta. Allamme avautui näkymä Syväjärvelle. Tuomet tuoksuivat, tuuli suhisi koivun oksissa. Isi näytti teille kädestä pitäen, miten Suomen lippua käsitellään, kuinka se vedetään salkoon. On tärkeää muistaa, että lippu ei saa koskettaa maata. Isi kertoi, että liputus ei ole velvollisuus, se on oikeus, jonka edelliset sukupolvet ovat meille taistelleet.

Teitä kiinnosti tietää, miksi lipussa on risti ja valkoista ja sinistä. Isi kertoi, että ne voivat symboloida eri ihmisille eri asioita, mutta hänelle valkoinen väri kuvastaa lunta ja sininen risti kristinuskoa, taivasta ja järviämme. Kun lippu oli saatu salkoon, isi opetti, miten lipulle tehdään kunniaa. Katsoessani maisemaa, johon kiteytyy suomalaisuus ja teitä kolmea rakastani sen äärellä, sydämeni pakahtui. Minulta ei puutu mitään.

 

Siniristilippu symboloi syvään juurtuneita arvoja

Rakkaassa Timossani, Isänmaan miehessä, reservin majurissa, Suomi ja Suomen lippu sekä sodan käynyt sukupolvi herättivät syvää kunnioitusta. Olihan hänen isänsä ollut sodassa ja tätinsä lääkintälottana. Uhri, joka sen edestä pois annettiin, jotta saamme nyt juhannuksenakin vetää kauniin siniristilippumme salkoon, oli raskas. Minulle ja pojille, kuten Timollekin, kaunis lippumme symboloi syvään juurtuneita arvoja, rakkautta, vapautta ja itsemääräämisoikeutta.

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan, yöttömän yön sekä Suomen lipun juhlana. Se on virallisista liputuspäivistä ainoa, jolloin kaunis lippumme saa olla salossa läpi yön. Minun sydämessäni läikähtää aina, kun näen siniristilippumme piirtyvän taivaan sineen.

Toivotan kaikille turvallista sekä ihanaa mittumaaria, vuosittaisista juhlista vehreintä.

Kommentit

  • Lea Salmela 16.6.2020 14:04

    Kaunis ja koskettava kirjoitus. Kiitos!

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!