Tyhjän paperin kammo on kauhea kokemus. Pitäisi tuottaa tekstiä, jolla on jotakin merkitystä, mutta päässä potkii tyhjää. Ei ole energiaa, ei järkevää ajatusta.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista, silti tuntuu, että päivät ovat puuduttavaa toistoa. Heräät, menet töihin, palaat kaupan kautta kotiin ja sama uudestaan päivästä toiseen. Tultuasi kotiin mietit, tässäkö tämä päivä tai kokonainen viikko nyt oli. On pimeää, kun lähdet, pimeää, kun palaat.

Syksy on minulle haikeaa ja vaikeaa aikaa monestakin syystä. Olen syntynyt heinäkuussa. Syyspimeiden iskiessä huomaan, kuinka kesällä on vuosi vuodelta suurempi merkitys. Rakastan yöttömiä öitä, jolloin päivälle ei näy loppua. Rakastan, kun saa astua kesäaamujen lämpöön aistimaan luonnon tuoksuja, lintujen liverrystä. Valo antaa energiaa ja saan tunteen, että mahdotonkin on mahdollista.

Onneksi olen terve ja voin liikkua omin jaloin

Nyt edessä siintävät toisenlaiset tunnelmat. Kesä on auttamattomasti ohi. On pakko luovuttaa kesän viimeisistä rippeistä, joita lämmin syyskuu meille tarjosi. Muuttolinnut kaartavat laumoina kohti etelän lämpöä. Aurinko painuu armotta horisonttiin aina vain aiemmin. Kohta tänne Etelä-Suomeenkin tulevat aamupakkaset, jotka saavat vesilammikot riitteeseen ja kuura päällystää puut ja pensaat.

Onneksi olen terve ja voin liikkua omin jaloin. Kävelen paljon luonnossa ja nautin siitä. Tämä vuodenaika tuottaa lumoavia auringonnousuja sekä -laskuja, joita olen kuvannut kännykkäkamerallani. Ruska on upeaa aikaa ja tuo lohdun väriloistollaan kesän jäätyä taakse. Käyskentely syksyn liekehtivässä luonnossa on upea aistikokemus.

Mutta kohta sekin on jo kasa lehtiä maan peittona ennen lumien tuloa. Lehtipuissa on vain runko ja oksisto. Näky on yhtä lohduton kuin minun mieleni. Toki neljä vuodenaikaa on rikkaus. Tai mistä minä sen tiedän, kun en ole muuta kokenut. Näin olen kuullut usein vain sanottavan.

Miten tänne tulleet kestävät pimeyden?

Tämä edessä oleva pitkä ja pimeä vuodenaika voi viedä mehut kenestä tahansa. Entistä useammalla vastaantulijalla ovat suupielet kääntyneet alaspäin.

Olen usein miettinyt, miten tänne tulleet pakolaiset tai muista syistä tänne asettuneet vierasmaalaiset kestävät tämän kaamoksen. Kuinka he, jotka tulevat maista, joissa aurinko paistaa alati, kestävät syksyn ja talven pimeyden? Millaisia kotikonsteja heillä on kaamosväsymykseen?

Valonmäärän vähyys on oletettavasti tekijä, joka saa aivojen välittäjäaineissa aikaan muutoksen, jolloin on mahdollista saada kaamosmasennus tai kaamosväsymys. Minuun iskee vähintään tuo väsymys. Toki olen tuskaisen tietoinen, että on erilaisia mielenharjoitteita, joilla torjua väsymystä ja masennusta. Itselleni eivät kuitenkaan ota kipinää minkäänlaiset mindfulness-harjoitukset. En yksinkertaisesti jaksa innostua niistä. Olen ilmeisesti liian levoton sielu asettumaan niiden äärelle. Onnittelen kaikkia, jotka saavat niistä itselleen apua.

Toisia palvelee parhaiten ihan vain lupa olla vaan

Minulle liike on lääke mielenkin hallintaan. Kauniin maiseman äärelle pysähtyminen on mindfulnessia parhaimmillaan. Kun palaan kotiin posket punaisina, keuhkot täynnä raitista ilmaa, on oloni rennompi ja suupieletkin kääntyvät herkemmin hymyyn.

Liikkeellä ollessani koen, että aika ei mataa. Liike antaa tunteen, että aika menee eteenpäin kohti valoisampia hetkiä. Se lisää energiatasoani. Toisia palvelee parhaiten ihan vain lupa olla vaan, kun päivän valo vain käväisee ja hämärä laskeutuu.

Lämmin tunne, jonka hygge saa syttymään

Maassamme on totuttu kulkemaan synkän talven läpi sisulla hampaat irvessä, mutta ehkä meidän olisi hyvä ottaa oppi tanskalaisista. He ovat lanseeranneet käsitteen hygge, joka liittyy erityisesti joulun odotukseen.

Hyggeilyä on kaivautuminen sohvan nurkkaan hyvässä seurassa tai hyvän kirjan kanssa. Katsellaan leffoja ja tv-sarjoja vailla huonoa omaatuntoa mistään. Silloin poltetaan kynttilöitä ja nautitaan hyvästä ruuasta ystävien kanssa ja käydään monipolvisia keskusteluja rennossa tunnelmassa. Tärkeintä on lämmin tunne, jonka hygge saa syttymään ihmisen sisällä. Sen siivittämänä joulutunnelmaan laskeutumisen soisi käyvän luonnollisena jatkumona, joulun odotuksen kauniine valoineen ja koristeineen.

Eri puolilla Suomea valaistaan joulukatuja luomaan tunnelmaa pimeyden keskelle. Aistittavissa ovat joulun tuoksut, joulukonsertit ja mahdolliset juhlat. Jos oikein onnistaa, maa saa täällä Helsingissäkin hohtavan lumipeitteen. Syystuulen raiskaamat paljaat puut kaareutuvat kauniisti lumen painosta kaupunkimme ylle.

Kuva: Pirjo Maijala

Neljä vuodenaikaa ei ehkä kuitenkaan ole mahdoton ajatus syyspimeineen ja talvineen. Muutaman kuukauden päästä elämme jälleen kevättä. Joutsenet, jotka nyt lähtevät suruhuudoin, palaavat riemuiten nauttimaan kesästä. On taas aurinkoa ja lämpöä, mikäli nyt juhannuksena ei vain sada lunta. Niinkin Suomessa on tapahtunut, ainakin pohjoisessa.

Kaikki siis tapahtuu ajallaan. Kunhan ensin selätämme tämän syksyn ja talven. Voimia toivotan teille kaikille, rakkaat lukijani.

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!