Naamakirja muistutti ystävällisesti siitä, missä olin vuosi sitten tähän aikaan. Sillon alkoivat Suurin pudottaja Suomi -kuvaukset Hämeenkylän kartanossa. Onko siitä vasta vuosi, huudahdin pojilleni!

Kisan jälkeiseen aikaan tuntuu mahtuvan paljon tapahtumia ja tunteita. Mietin, kuinka ne ovat voineet mahtua yhteen vuoteen. Osallistuessani kisaan olin pitkään elänyt aikaa, jossa oli vain näköalattomuutta, rannatonta merta, synkkiä pilviä. Masennus on sairaus, jota en toivo edes pahimmalle vihamiehelleni. Lähdin nöyrin mielin kisaamaan, ajatuksella, että otan siitä kaiken sen irti, minkä voimiltani kykenen. Lopputulos on historiaa, jota eivät parhaatkaan vedonlyöjät olisi osanneet ennustaa. Voitin kisan.

Henkiset kilometrit ratkaisevat

Siinä, missä tuo mittelö saattoi katsojalle näyttäytyä vain viihteenä viihteen joukossa, oli se meille kärkeen yltäneille paljon, paljon muuta. Fyysinen kunto oli vain osatekijä. Kunto kasvaa kaikilla harjoittelemalla, mutta pään sisäinen matka ratkaisee voittajan. Jos yhtä hyvässä kunnossa olevat kisaavat keskenään, se voittaa, joka janoaa voittoa eniten. Rakas kilpasiskoni, Niina Kuhta oli minua reippaasti paremmassa fyysisessä kunnossa, mutta koska hän oli jo mielessään voittanut kisan, hän hävisi sen. Niina on sitkeimpiä ja sisukkaimpia naisia, joita tiedän, mutta henkiset kilometrit ratkaisivat kisan voitokseni.

Nuo henkiset kilometrit ovat siunaus hyvässä ja pahassa. Korona-aika on pistänyt masennukseni kurkkimaan olkapäilläni. Tuo pirullinen tauti ei päästä otteestaan, kun se on kerran asettunut taloksi. Sitä vastaan saa taistella lopun elämäänsä. Tämän tietävät ja ymmärtävät ne, jotka sairastavat masennusta tai jonka läheinen sairastaa sitä.

Minulla on miljoona asiaa, mistä kiitän elämää ja iloitsen. On ystäviä, jotka ovat jaksaneet vierelläni silloinkin, kun minusta ei ole ollut pitämään yhteyttä. Olen ollut raskas perässävedettävä. Kun musta, paksu viitta laskeutuu pään päälle, ilon aiheet eivät mahdu sen sisälle.

Luonto on suomalaisen kirkko

Onneksi on luonto. Kun kävelen keväisessä luonnossa, on kuin menisin kirkkoon. Sen kauneus, tuoksut ja tunnelmat rauhoittavat. Tyyneys laskeutuu sisimpääni ja saa sykkeeni laskemaan. Luonnonhelmaan on hyvä asettua. Katsella, kuinka linnut häärivät pesäpuuhiaan ja kukat pyrkivät sitkeästi parhaimpaan loistoonsa, vaikka läpi sen harmaan kiven. Ne joutuvat tekemään saman työn joka kevät, aloittamaan alusta olosuhteista riippumatta. Luontoa havainnoimalla sekä Facebookin ystävällisellä muistutuksella sain taas perspektiiviä asioihin.

Suurin pudottaja -kisan voitto kertoi viimeistään, mistä minut on tehty. Minua ei ole tehty ruikuttamaan osaani eikä vellomaan pohjamudissa. Olen ennenkin noussut vaikeiden aikojen yli. Teen sen nytkin. Ystävät eivät ole kaikonneet. Lapseni ja minä olemme terveitä. Työrintamalta tuli kerrassaan iloisia uutisia, niistä kuulette myöhemmin.

Olen huomannut, että paljon ratkaisee, miten asioita katselee. Voi surra jokaista vastoinkäymistä tai mennä urheasti eteenpäin. Pahinta ehkä on jäädä tuleen makaamaan. Uskon, että elämä kantaa.

Elina Karjalaisen iki-ihanaa Upponallea vapaasti siteeraten: Ei reipas, rohkea merinalle lymyä piiloon kannen alle, vaan nostaa karhunkuonon tuulta vastaan, hymyilee, huutaa ainoastaan, pauhaa myrsky pauhaa, en toivo tyyntä, rauhaa. Ehkä kuitenkin hiukan toivon?

Miten te muut armaat lukijani?

Kommentit

  • Ulla-Maija Kuurila 25.5.2020 14:59

    Hienoa Nina hyvä kirjoitus onneksi päivä paistaa joskus myös risukasaan hyvää kesän odotusta sinulle ja pojille

    • ninamikkonen 7.6.2020 02:28

      Kiitos mielipiteestäsi, Ulla-Maija. Lämpöistä kesää sinulle ja omillesi.

  • Risto Ruuskanen 25.5.2020 21:00

    Ok.

  • Anniina 26.5.2020 20:03

    Kerrassaan loistava ja voimauttavakin kirjoitus!Toivotan mukavaa alkavaa kesää ja kaikkea hyvää!

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!