Taas on se aika vuodesta, jolloin silmäkulmat kostuvat Suvivirren kajahtaessa ilmoille, missä se vielä sallitaan laulettavan.

Ennen koronaa meillä oli niinkin iso yhteiskunnallinen ongelma kuin Suvivirsi. Kiivasta sanasotaa käytiin siitä, onko sen esittäminen uskonnonharjoittamista vai kulttuuria. Pakottaako yhteiskunta koululaiset luterilaiseen aivopesuun laulattamalla Suvivirttä koulun kevätjuhlissa?

Omista kouluajoistani on jo ikuisuus, mutta se ylevä tunne, jonka Suvivirren laulaminen minussa joka kevät herättää, ei ole kadonnut mihinkään.

Muistan vieläkin, kuinka jännittävältä pienenä ekaluokkalaisena tuntui mennä ensimmäisiin kevätjuhliin. Meitä oli pihallinen lapsia puettuna parhaimpiimme kulkemassa metsätietä kohti koulua opettajalle itsepoimitut kielokimput käsissämme. Pulina oli melkoinen, kun sydän pamppaillen, iloisin ja jännittynein mielin pohdimme edessä olevaa kevätjuhlaa ja todistusten jakoa. Jos tuon positiivisen energian olisi voinut muuttaa sähköksi, sitä olisi riittänyt kokonaiselle kylälle.

Sydämessäni läikähti

Saan vieläkin kiinni tunteesta, joka syttyi sisälläni katsoessani kansakoulun ikkunasta ulos, kun lauloimme opettajan johdolla Suvivirttä. Aurinko paistoi, taivaalla oli poutapilviä, jotka lipuivat hiljakseen eteenpäin kuin kuvastaen, että siirrymme toiselle luokalle.

Seisoin pulpettini vieressä. Se oli raollaan olevan ikkunan kohdalla. Kuulin laulumme läpi, kuinka kevään ensivihreässä loistavat koivunlehdet havisivat tuulen osuessa niihin. Luokan täytti kielojen tuoksu. Sydämessäni läikähti. Sain pidätellä liikutuksen kyyneliä, jotka kirposivat silmänurkkaani kaihosta, jota tunsin. Minusta on vääjäämättömästi tulossa iso tyttö, tokaluokkalainen.

Nostalgista Suvivirttä olen saanut laulaa myöhemminkin omien poikieni kevätjuhlissa. Silloin sen laulamisesta nouseva tunne on vain korostunut. Oman lapsen päättäjäisissä ajatukset risteilevät surunsekaisesta kaihosta menettämisen pelkoon. Hetken katoavaisuus nousee voimakkaasti pintaan. Sydän pakahtuu katsoessa omaansa, jolle toivoo elämässä vain parasta, ikuista myötätuulta.

Rakastettava Suvivirsi

Olen iloinen siitä, että koulut, joita poikani ovat käyneet, eivät ole luopuneet tuosta koskettavasta perinteestä. Näen Suvivirren tärkeänä osana kulttuuriamme. Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi keväällä 2014, että yksittäisen virren laulaminen ei tee koko tilaisuudesta uskonnonharjoittamista. Pitkälle viety, uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei valiokunnan mielestä myöskään edistä uskonnollista suvaitsevaisuutta.

Iloitkaamme siis siitä, että koulujen perinteisiin voi ja saa edelleenkin sisältyä uskonnollista alkuperää olevia traditioita, kuten rakastettava Suvivirsi.

Kiitos opettajille hienosti sujuneesta etäopetuksesta, johon taivuitte tänä erikoisena aikana sekä hyvää, ansaittua kesälomaa. Hyvää kesälomaa myös kaikille koululaisille. Onnea ja menestystä kaikille koulunsa päättäneille.

“Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikka koristaa kukkanen…”

 

Kommentit

  • Vuokko Tuunanen 30.5.2020 19:03

    Juurikin näin…..

    • ninamikkonen 7.6.2020 02:26

      Kiitos mielipiteestäsi, Vuokko.

  • Tuula Moilanen 30.5.2020 23:14

    Todellakin täytyy säilyttää. Itse en nähnyt kouluaikoina tässä mitään uskonnollisuutta, saati jotain muutakaan, mitä tänä päivänä pitäisi ajatella. Miksi kaikki nykyään analysoidaan pohjamutia myöten ? Miksei voi vaan nauttia kauniista melodiasta ja lempeistä sanoista, miettimättä liikaa, mitä niiden takana on.

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!