Header img

Tänään 15.6.2020 rakas aviomieheni, poikieni isä, Timo täyttäisi 73 vuotta. Kun hän sairastui vakavasti vuonna 2011, olivat poikamme Mikael ja Matias yhdeksän- ja kahdeksanvuotiaita.

Pojat olivat tuolloin niin pieniä, että nyt aikuisuuden kynnyksellä, he ovat alkaneet muistella, mitä ovat unohtaneet, mitä muistavat ajalta, jolloin kaikki oli vielä hyvin isän ollessa terve. Millaisia he olivat pieninä? Millainen isä oli, kun he olivat pieniä?

Kuva vuodelta 2011.

Onneksi olen joskus jaksanut kirjoittaa päiväkirjaa päiviemme kulusta. Luin pojille otteita päiväkirjasta, joka käsitteli vuotta 2005. Mikael oli silloin kolme ja Matias kaksi vuotta. Silmiini osui päiväkirjamerkintä juhannukselta 2005. Rakensimme tuolloin taloamme Pilvilinnaa. Menimme tontille keräämään rakennusjätettä lavalle ja irrottamaan nauloja laudoista. Luin pojille pätkän tuon päivän kulusta.


Hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Juhannusaatto 2005.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Menimme rakennustyömaallemme Pilvilinnan mäelle siivoamaan pihapiiriä. Rakennusjätteiden siivoamisessa ja naulojen repimisessä laudoista vierähti neljä tuntia. Tuon neljän tunnin aikana te ehditte yhtä ja toista. Roikkua pää alaspäin puunoksalla, juosta kilpaa, syödä eväitä, ajaa leikkitraktoria, käydä välillä lapioimassa ISIN lapiolla hiekkaa.

Välissä oli myös miteltävä voimia kivien kanssa kuin kivenpyörittäjä konsanaan. Myös kävyt saivat kyytiä. Sadevesisaaviin piti päästä pudottamaan yhtä ja toista, jotta näkisi, mikä uppoaa ja mikä kelluu. Itsenäistymisen tiellä otettiin iso askel. Matias oppi potalle. Pissa ja kakka tuli kuin niitä ei mihinkään muuhun olisi koskaan edes tehty. Sitä riemua!

”Iti, minä tein kakan pottaan!” Kaikui iloisen, pienen pojan ääni Pilvilinnan mäellä. Ei jäänyt naapureillekaan epäselväksi, miten iloinen asia ”ykkönen” ja ”kakkonen” voivat olla. Mikael yhtyi veljensä iloon ehkä enemmän siksi, että fiksuna poikana huomasi tässä keksin mentävän raon. Eväitten joukossa oli juhannuksen kunniaksi Domino keksejä ja mehua. Nyt, jos koskaan, oli ylimääräisen keksin paikka. Pitihän veljen oppimista juhlia. Matiaksella alkoi olla potalle asiaa, vaikka ei ollut hätää, velipoika vuorostaan tuli juhlan kunniaksi kerjäämään keksiä.

Seiskan arkistokuva vuodelta 2005.

Isin kanssa oli kiva saada puuhata ” paukkavasarahommia ”. Olitte hellyttävä näky Kastellilta saamissanne pienissä rakennusmiehen liiveissänne. Isi ohjasi ja opasti, miten vasaraa pidetään kädessä, ja kuinka sillä isketään naulaa. Teillä oli omat työkalupakit, joissa oli lasten käteen sopivat muoviset työkalut. Niillä saattoi ottaa tuntumaa ohi lyönnin tuskaan kuin rakentamisen saloihin. Isi selitti teille, kaikesta kiinnostuneille, mihin polyuretaania ja gyprockia tarvitaan.

Urakan päätteeksi kipusimme kalliollemme, jossa lipputanko nousi jylhästi kohti poutapilvistä taivasta. Allamme avautui näkymä Syväjärvelle. Tuomet tuoksuivat, tuuli suhisi koivun oksissa. Isi näytti teille kädestä pitäen, miten Suomen lippua käsitellään, kuinka se vedetään salkoon. On tärkeää muistaa, että lippu ei saa koskettaa maata. Isi kertoi, että liputus ei ole velvollisuus, se on oikeus, jonka edelliset sukupolvet ovat meille taistelleet.

Teitä kiinnosti tietää, miksi lipussa on risti ja valkoista ja sinistä. Isi kertoi, että ne voivat symboloida eri ihmisille eri asioita, mutta hänelle valkoinen väri kuvastaa lunta ja sininen risti kristinuskoa, taivasta ja järviämme. Kun lippu oli saatu salkoon, isi opetti, miten lipulle tehdään kunniaa. Katsoessani maisemaa, johon kiteytyy suomalaisuus ja teitä kolmea rakastani sen äärellä, sydämeni pakahtui. Minulta ei puutu mitään.

 

Siniristilippu symboloi syvään juurtuneita arvoja

Rakkaassa Timossani, Isänmaan miehessä, reservin majurissa, Suomi ja Suomen lippu sekä sodan käynyt sukupolvi herättivät syvää kunnioitusta. Olihan hänen isänsä ollut sodassa ja tätinsä lääkintälottana. Uhri, joka sen edestä pois annettiin, jotta saamme nyt juhannuksenakin vetää kauniin siniristilippumme salkoon, oli raskas. Minulle ja pojille, kuten Timollekin, kaunis lippumme symboloi syvään juurtuneita arvoja, rakkautta, vapautta ja itsemääräämisoikeutta.

Juhannusta vietetään Johannes Kastajan, yöttömän yön sekä Suomen lipun juhlana. Se on virallisista liputuspäivistä ainoa, jolloin kaunis lippumme saa olla salossa läpi yön. Minun sydämessäni läikähtää aina, kun näen siniristilippumme piirtyvän taivaan sineen.

Toivotan kaikille turvallista sekä ihanaa mittumaaria, vuosittaisista juhlista vehreintä.

Kommentoi

Sain kutsun Helsingin Urheiluhierojaopiston kesäkauden avajaisiin. Samoin sai armas ystäväni Meiju Suvas. Kyseinen päivä oli aamusta asti kiireinen. Minuuttiaikataulu pistäisi kulkemaan omalla autolla.

Koska asun matkan varrella, Meiju sanoi kurvaavansa kauttani. Pistin iPhonesta Google Mapsin opastamaan, mitä reittiä pääsemme parhaiten paikalle. Toki me osaamme Pasilaan ilman opastusta, mutta tarkempi osoite ei soittanut kummallekaan kelloja. Kutsuja oli kyllä antanut seikkaperäiset ohjeet, mutta muistimme niistä vain sanan Tripla.

Vihdoin tapahtuu

Missä kaksi gramofonin neulalla pistettyä naista kohtaa, siellä juttua piisaa, nauru raikaa. Kun lähestyimme Triplan liikenneympyrää, emme kälätykseltämme kuulleet, monennestako liittymästä gps kehotti kääntymään. Löysimme itsemme Triplan parkkihallista. Urheiluhierojaopisto ei sijaitse siellä.  Saimme nerokkaan ajatuksen lukea mailin, jossa kutsu oli.

”Vihdoin tapahtuu! Huomenna nähdään Suomen Urheiluhierojaopiston kesäkauden avajaisissa klo 17.00. Tripla sijaitsee varsin lähellä, joten voit saapua esim. junalla tai Triplan parkkihallista ei ole montaa sataa metriä kävelyä. Jos vanhan Sokos Hotel Pasilan edestä kävelee raitiovaunukiskojen oikealta puolelta ylös mäkeen, kun vaan jatkaa eteenpäin, paikka tulee vastaan vasemmalla puolella. Soittele, jos ongelmia löytää…”

Tämähän on selvää pässinlihaa

Ei me mitään soitella. Tämähän on nyt selvää pässinlihaa.

Saimme auton parkkiin hotelli Pasilan eteen. Aloimme kävellä kutsujan ohjeitten mukaisesti raitiovaunukiskojen oikeaa puolta. Meiju tuumaa kulkiessamme, onko tämä nyt oikea oikeapuoli. Minä
siihen, että minusta on. Edessämme siintävä mäki on todiste. Meiju siihen, että mäki se on tuollakin.

Hän viittilöi itsestään katsoen oikealle. Siinä vaiheessa alan epäillä luetunymmärtämistäni ja turvaudun google mapsiin. Kirjoitan tarkan osoitteen Pasilan Puistotie 4. Mapsi alkaa pölistä ilmansuunnista
sen sijaan, että kertoisi eteen, oikealle, vasemmalle, käänny, kävele suoraan kohti. Minä Meijulle turhautuneena, ei aukea lukihäiriöiselle ilmansuunnat, entä hänelle? Meiju toteaa, että hän osaa kyllä ilmansuunnat ja osoittaa kädellään omalle oikealle, tuolla on länsi. Lähtekäämme siis länteen, kuten iPhonen mapsi kehoittaa.

Katsahdamme toisiimme tyytyväisesti

Tie on tasaista kuin pannukakku. Ei laaksoa ei kukkulaa. Kutsujan ohjeissa kyllä puhuttiin jotakin mäestä. Yht’äkkiä Mapsi kehoittaa kääntymään vasemmalla olevalle kadulle. Me kuuliaisina teemme työtä käskettyä. Katsahdamme toisiimme tyytyväisesti, kun kulman takaa löytyy SE mäki. Kartan mukaan olemme neljän minuutin päässä kohteesta. Ei kun reippaasti ja raikkaasti askeltain mäkeä ylös into piukeena siitä, että muutama rasvasolukin saa kyytiä.

Päädymme leikkivien lasten hiekkalaatikolle, jonka reunuspenkkillä istuu kaksi äitiä. He katselevat meitä kuin kahta eksynyttä turistia. Me hymyilemme iloisesti takaisin. Ei mitään hätää, olemme kyllä kartalla. Käyskentelemme ja kuikuilemme ympäriinsä kuin olisimme tutustumismatkalla Pasilan lähiöasumiseen. Samalla toisesta suupielestä latelemme ärräpäitä.

Meiju jää pitämään kulmalle kytistä

Nyt mapsi kehoittaa kääntymään oikealle. Sieltä löytyy talon jätteenhuoltopiste. No, romuahan me alamme olla, mutta mennään nyt sen hierojan kautta ensin! Päätämme suosiolla hylätä Google
Mapsin opastuksen. Kumma kyllä, löydämme samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Meistä katsoen vasemmalla on mies kunnostamassa polkupyöräänsä. Hän on ilmiselvästi niitä, jotka hallitsevat ilmansuunnat ja kulkemisen. Lähestyn häntä, Meiju jää pitämään kulmalle kytistä.

– Anteeksi häiriö, mutta neuvoisitko, missä on Pasilan puistotie 4?

– Joo. Näetkö tuon parkkipaikan ja talon sitä vastapäätä?

– Näen, kiitos.

– Sen talon ja tuon toisen talon välissä kulkevat ratikkakiskot. Siinä oikealla on mäki, jota kävelette ylös. Se paikka tulee siellä sitten vasemmalle käännyttäessä vastaan.

– Niinpä tietysti, kiitos.

Meillä Pasilan turisteilla meni neljän minuutin matkaan kahdeksantoista minuuttia. No, ei niin huonoa, ettei jotain hyvää. Askelmittariin kertyi mukavasti ylimääräistä. Perille päästyämme sain kuin vaivan palkaksi akupunktiohoidon.

Tuntuu kuin asettuisi voodoo-nukeksi

En ole aiemmin uskaltautunut ottamaan akupunktiohoitoa. Vaikka en kärsi neulakammosta, ajatus siitä, että kehooni pistellään läjäpäin neuloja, tuntuu kuin asettuisi voodoo-nukeksi. Päätin kuitenkin antautua uteliaisuuteni vietäväksi. Ennakkoluuloni osoittautui täysin turhaksi.

Akupunktioterapeutti Fausto Perez otti minut lämpimästi vastaan. Hän on perinteisen kiinalaisen lääketieteen ammattilainen. Sen lisäksi hän on urheiluhieroja, shiatsumestari sekä ortopedisen osteopatian opiskelija. Alkuun kävimme läpi, mitkä ovat ongelma-alueitani, joihin toivon apua. Niitähän tämän ikäisellä naisella riittää. Unettomuus, päänsärky, hampaiden pureminen öisin, stressi, suolentoiminta, aineenvaihdunta… Hän selvitti minulle hyvin seikkaperäisesti, mihin akupunktioneuloja laitetaan ja miksi. Hän selitti, minkälaista vastetta saan vaivoihini. Neuloja asetettiin vain kymmenkunta kappaletta, päähäni, käsiini ja jalkoihini. Neulojen asettaminen ei tuntunut juuri missään.

Kipu joka on seurannut minua vuosia

Kun Fausto asetti neulan vasemmalle puolelle takaraivoani, tunsin välittömästi kivun helpottavan. Kehossani oli ensin tunne kuin se olisi muurahaisia täysi. Sitten seurasi totaalinen rentoutuminen.

Oli liki liikuttava tunne, kun kipu, joka on seurannut minua vuosia, oli kuin sormia napsauttaen poissa. Saatoin heti tuntea hoidon hyödyt.

Meiju sai hierontaa

Meijukin sai kaipaamaansa hierontaa, mutta voice massage jäi tällä kertaa väliin. Meillä kun oli vain kahden tunnin autopaikka ja huonoksi havaitut suunnistustaidot. Kotimatkalla sai vatsalihakset
kyytiä, kun nauroimme vedet silmissä seikkailuamme. Minusta tuli vaihtoehtohoidon vannoutunut ystävä. Heti kun aikataulut lyövät yksiin, menen saamaan Fauston fantastista akupunktiohoitoa, jotta kivut ja kolotukset pysyvät poissa.

Ps. Tämä kirjoitus ei ole kaupallinen yhteistyö.

Armaat lukijani, millaisia kokemuksia teillä on vaihtoehtohoidoista?

Kommentoi