Naamakirja muistutti ystävällisesti siitä, missä olin vuosi sitten tähän aikaan. Sillon alkoivat Suurin pudottaja Suomi -kuvaukset Hämeenkylän kartanossa. Onko siitä vasta vuosi, huudahdin pojilleni!

Kisan jälkeiseen aikaan tuntuu mahtuvan paljon tapahtumia ja tunteita. Mietin, kuinka ne ovat voineet mahtua yhteen vuoteen. Osallistuessani kisaan olin pitkään elänyt aikaa, jossa oli vain näköalattomuutta, rannatonta merta, synkkiä pilviä. Masennus on sairaus, jota en toivo edes pahimmalle vihamiehelleni. Lähdin nöyrin mielin kisaamaan, ajatuksella, että otan siitä kaiken sen irti, minkä voimiltani kykenen. Lopputulos on historiaa, jota eivät parhaatkaan vedonlyöjät olisi osanneet ennustaa. Voitin kisan.

Henkiset kilometrit ratkaisevat

Siinä, missä tuo mittelö saattoi katsojalle näyttäytyä vain viihteenä viihteen joukossa, oli se meille kärkeen yltäneille paljon, paljon muuta. Fyysinen kunto oli vain osatekijä. Kunto kasvaa kaikilla harjoittelemalla, mutta pään sisäinen matka ratkaisee voittajan. Jos yhtä hyvässä kunnossa olevat kisaavat keskenään, se voittaa, joka janoaa voittoa eniten. Rakas kilpasiskoni, Niina Kuhta oli minua reippaasti paremmassa fyysisessä kunnossa, mutta koska hän oli jo mielessään voittanut kisan, hän hävisi sen. Niina on sitkeimpiä ja sisukkaimpia naisia, joita tiedän, mutta henkiset kilometrit ratkaisivat kisan voitokseni.

Nuo henkiset kilometrit ovat siunaus hyvässä ja pahassa. Korona-aika on pistänyt masennukseni kurkkimaan olkapäilläni. Tuo pirullinen tauti ei päästä otteestaan, kun se on kerran asettunut taloksi. Sitä vastaan saa taistella lopun elämäänsä. Tämän tietävät ja ymmärtävät ne, jotka sairastavat masennusta tai jonka läheinen sairastaa sitä.

Minulla on miljoona asiaa, mistä kiitän elämää ja iloitsen. On ystäviä, jotka ovat jaksaneet vierelläni silloinkin, kun minusta ei ole ollut pitämään yhteyttä. Olen ollut raskas perässävedettävä. Kun musta, paksu viitta laskeutuu pään päälle, ilon aiheet eivät mahdu sen sisälle.

Luonto on suomalaisen kirkko

Onneksi on luonto. Kun kävelen keväisessä luonnossa, on kuin menisin kirkkoon. Sen kauneus, tuoksut ja tunnelmat rauhoittavat. Tyyneys laskeutuu sisimpääni ja saa sykkeeni laskemaan. Luonnonhelmaan on hyvä asettua. Katsella, kuinka linnut häärivät pesäpuuhiaan ja kukat pyrkivät sitkeästi parhaimpaan loistoonsa, vaikka läpi sen harmaan kiven. Ne joutuvat tekemään saman työn joka kevät, aloittamaan alusta olosuhteista riippumatta. Luontoa havainnoimalla sekä Facebookin ystävällisellä muistutuksella sain taas perspektiiviä asioihin.

Suurin pudottaja -kisan voitto kertoi viimeistään, mistä minut on tehty. Minua ei ole tehty ruikuttamaan osaani eikä vellomaan pohjamudissa. Olen ennenkin noussut vaikeiden aikojen yli. Teen sen nytkin. Ystävät eivät ole kaikonneet. Lapseni ja minä olemme terveitä. Työrintamalta tuli kerrassaan iloisia uutisia, niistä kuulette myöhemmin.

Olen huomannut, että paljon ratkaisee, miten asioita katselee. Voi surra jokaista vastoinkäymistä tai mennä urheasti eteenpäin. Pahinta ehkä on jäädä tuleen makaamaan. Uskon, että elämä kantaa.

Elina Karjalaisen iki-ihanaa Upponallea vapaasti siteeraten: Ei reipas, rohkea merinalle lymyä piiloon kannen alle, vaan nostaa karhunkuonon tuulta vastaan, hymyilee, huutaa ainoastaan, pauhaa myrsky pauhaa, en toivo tyyntä, rauhaa. Ehkä kuitenkin hiukan toivon?

Miten te muut armaat lukijani?

Kommentoi

Näinä aikoina on hetkiä, jolloin iltani kuluu enemmän tai vähemmän apaattisena sohvan nurkassa. Mikään ei huvita, mutta nukkumaankaan en osaa mennä.

Ryhdyin tappamaan tylsyyttäni surffailemalla tv-kanavilla. Panin turhautuneena merkille, että seksi, seksualisuus, lisääntyminen ja porno ovat nyt monien ohjelmien keskeinen sisältö.

TV2:n: Äidit puuhaavat pornoa ja TV5:n: Nätti nakuna kiinnittivät huomioni. Kakkosen ohjelmassa äidit haluavat tehdä pornoelokuvan, jota antaisivat myös omien teiniensä katsoa. Ohjelmassa myös teinit pääsivät ääneen. He kertoivat, millaista pornoa katsovat, millaiseen tarjontaan ovat törmänneet,ja miten sen katsominen on vaikuttanut minäkuvaan.

Ajat ovat muuttuneet sitten nuoruusvuosieni, jolloin Ratto ja Jallu edustivat ronskimmasta päästä pornoa, eivätkä ne kuuluneet teinien arkeen. TV5:n ohjelmassa pyrittiin auttamaan kehoonsa tyytymättömiä miehiä ja naisia hyväksymään ulkonäkönsä riisuutumalla kameroiden edessä.

Täytyi olla muodollisesti pätevä ja pantava

Nuoruuteni tunnot nousivat pintaan. Nupullaan oleva minäkuvani ei rakentunut ruusunlehdistä. Teiniaikainen poikaystäväni jakoi isoveljensä kanssa huoneen. Seinät oli tapetoitu Playboyn keskiaukeaman Playmate- typyköillä. Toinen toistaan isorintaisempaa, piukalla sydämenmuotoisella pepulla varustettua leikkikaveria esiintyi antavissa asennoissa. Kontrasti oli kova.

Oman huoneeni seiniä koristivat lähinnä enkelitaulu, jossa enkeli suojelee siltaa ylittävää tyttöä ja poikaa sekä 70-luvulla muodissa olleet Rakkautta on -julisteet. Olin 13-vuotias.

Puputyttöjen kuvat kertoivat karua kieltään. Minulla on vain yksi tehtävä ja tarkoitus, olla muodollisesti pätevä ja pantava. Pahaksi onnekseni, niin silloin kuin myöhemminkin, hävisin rinnan mitalla.

Onni tyssäsi rintoihin

Parikymppisellä Ninalla ei mennyt sen paremmin. Rintoihin se tyssäsi silloinkin, onni. Rakastuin palavasti tai ainakin itsepäisesti mieheen, joka oli unelmieni täyttymys. Miehekäs, älykäs, komea, hauska, todellinen seuramies, josta kaikki ystäväni sekä sukulaiset pitivät kovin. 13 vuotta käsittävä ikäero ei haitannut. Lieneekö luku kuitenkin enne?

Näin jo häät ja lapsikatraan silmissäni, vaikka tiesin, ettei hän ollut sitoutuvaa sorttia. Jostain syystä hän kuitenkin jäi rinnalleni 16 vuodeksi.

Ensimmäisen parin vuoden jälkeen vähäinen seksielämämme haudattiin. Erään kapakkaillan päätteeksi hän harmitteli, että oli rakastunut minuun, pienirintaiseen.

Minäkuvani oli kovasti pyrkinyt pääsemään teiniaikaisten puputyttöjen yli. Nielin loukkauksen kuin se ei olisi tuntunut missään. Kehostani sai puhua kuin esineestä, jonka väri tai muoto ei miellytä. Olin naiiviudessani kuvitellut, että kuppikoko olisi ottanut riittävän loikan sitten teinivuosien. Ihminen on erehtyväinen.

Tuon illan jälkeen meillä ei ollut seksielämää keskenämme. Minulla sitä ei ollut lainkaan. Opin pukeutumaan niin, että näytin uhkeapovisemmalta kuin olin, jotta kihlattuni ei tarvitsisi hävetä valintaansa.

Elin seksitöntä elämää 14 vuotta

Olin kova tyttö flirttaamaan. Kuvittelin sen nostavan itsetuntoani. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta en koskaan mennyt pidemmälle. Häpesin vartaloani.

Elin 14 vuotta kihlattuna seksitöntä elämää. Niinhän suhteessa kuuluu tehdä, jos toinen ei halua tai kykene, vai kuuluuko? Jos toiselta katkeaa käsi, onko toisen katkaistava omansa?

Minua eivät todellisuudessa muut kiinnostaneet, vaikka yritin parhaani. Rakkaudenkohteeni ei halunnut minua. En sytyttänyt häntä. Naiseuteni oli haavoitettu, kyseenalaistettu. Seksuaalisuuteni oli vuosia täysin puutuneessa tilassa.

Miksi kirjoitan tämän kaikkien luettavaksi? Koska uskon, että poikkeuksellinen tarinani ei ole harvinainen, ainoastaan nyt julkinen. Koska sana voi olla säilä, jolla voi raadella ihmisen. Koska rakastunut ihminen jaksaa toivoa. Koska haluan lisätä ymmärrystä. Koska ihmisarvo on jakamaton. Koska minulla on kaksi poikaa, joiden haluan ajattelevan. Koska tyttö ja nainen on ihminen. Koska on asioita, jotka pitää voida sanoa ääneen leimautumatta katkeraksi – eikö se pääse yli.

Koska poikkeamasta on tehty normaalia ja normaalista poikkeavaa. Mielestäni maailma pyörii liiaksi navan alapuolisissa asioissa. Et ole mitään, jos peitto ei heilu vartin välein. Jos seksi ei ole sinulle ryhmälaji, jonka villeimmät virtaukset kuuluvat arkeesi.

Kommentoi