Tyhjän paperin kammo on kauhea kokemus. Pitäisi tuottaa tekstiä, jolla on jotakin merkitystä, mutta päässä potkii tyhjää. Ei ole energiaa, ei järkevää ajatusta.

Elämässä tapahtuu kaikenlaista, silti tuntuu, että päivät ovat puuduttavaa toistoa. Heräät, menet töihin, palaat kaupan kautta kotiin ja sama uudestaan päivästä toiseen. Tultuasi kotiin mietit, tässäkö tämä päivä tai kokonainen viikko nyt oli. On pimeää, kun lähdet, pimeää, kun palaat.

Syksy on minulle haikeaa ja vaikeaa aikaa monestakin syystä. Olen syntynyt heinäkuussa. Syyspimeiden iskiessä huomaan, kuinka kesällä on vuosi vuodelta suurempi merkitys. Rakastan yöttömiä öitä, jolloin päivälle ei näy loppua. Rakastan, kun saa astua kesäaamujen lämpöön aistimaan luonnon tuoksuja, lintujen liverrystä. Valo antaa energiaa ja saan tunteen, että mahdotonkin on mahdollista.

Onneksi olen terve ja voin liikkua omin jaloin

Nyt edessä siintävät toisenlaiset tunnelmat. Kesä on auttamattomasti ohi. On pakko luovuttaa kesän viimeisistä rippeistä, joita lämmin syyskuu meille tarjosi. Muuttolinnut kaartavat laumoina kohti etelän lämpöä. Aurinko painuu armotta horisonttiin aina vain aiemmin. Kohta tänne Etelä-Suomeenkin tulevat aamupakkaset, jotka saavat vesilammikot riitteeseen ja kuura päällystää puut ja pensaat.

Onneksi olen terve ja voin liikkua omin jaloin. Kävelen paljon luonnossa ja nautin siitä. Tämä vuodenaika tuottaa lumoavia auringonnousuja sekä -laskuja, joita olen kuvannut kännykkäkamerallani. Ruska on upeaa aikaa ja tuo lohdun väriloistollaan kesän jäätyä taakse. Käyskentely syksyn liekehtivässä luonnossa on upea aistikokemus.

Mutta kohta sekin on jo kasa lehtiä maan peittona ennen lumien tuloa. Lehtipuissa on vain runko ja oksisto. Näky on yhtä lohduton kuin minun mieleni. Toki neljä vuodenaikaa on rikkaus. Tai mistä minä sen tiedän, kun en ole muuta kokenut. Näin olen kuullut usein vain sanottavan.

Miten tänne tulleet kestävät pimeyden?

Tämä edessä oleva pitkä ja pimeä vuodenaika voi viedä mehut kenestä tahansa. Entistä useammalla vastaantulijalla ovat suupielet kääntyneet alaspäin.

Olen usein miettinyt, miten tänne tulleet pakolaiset tai muista syistä tänne asettuneet vierasmaalaiset kestävät tämän kaamoksen. Kuinka he, jotka tulevat maista, joissa aurinko paistaa alati, kestävät syksyn ja talven pimeyden? Millaisia kotikonsteja heillä on kaamosväsymykseen?

Valonmäärän vähyys on oletettavasti tekijä, joka saa aivojen välittäjäaineissa aikaan muutoksen, jolloin on mahdollista saada kaamosmasennus tai kaamosväsymys. Minuun iskee vähintään tuo väsymys. Toki olen tuskaisen tietoinen, että on erilaisia mielenharjoitteita, joilla torjua väsymystä ja masennusta. Itselleni eivät kuitenkaan ota kipinää minkäänlaiset mindfulness-harjoitukset. En yksinkertaisesti jaksa innostua niistä. Olen ilmeisesti liian levoton sielu asettumaan niiden äärelle. Onnittelen kaikkia, jotka saavat niistä itselleen apua.

Toisia palvelee parhaiten ihan vain lupa olla vaan

Minulle liike on lääke mielenkin hallintaan. Kauniin maiseman äärelle pysähtyminen on mindfulnessia parhaimmillaan. Kun palaan kotiin posket punaisina, keuhkot täynnä raitista ilmaa, on oloni rennompi ja suupieletkin kääntyvät herkemmin hymyyn.

Liikkeellä ollessani koen, että aika ei mataa. Liike antaa tunteen, että aika menee eteenpäin kohti valoisampia hetkiä. Se lisää energiatasoani. Toisia palvelee parhaiten ihan vain lupa olla vaan, kun päivän valo vain käväisee ja hämärä laskeutuu.

Lämmin tunne, jonka hygge saa syttymään

Maassamme on totuttu kulkemaan synkän talven läpi sisulla hampaat irvessä, mutta ehkä meidän olisi hyvä ottaa oppi tanskalaisista. He ovat lanseeranneet käsitteen hygge, joka liittyy erityisesti joulun odotukseen.

Hyggeilyä on kaivautuminen sohvan nurkkaan hyvässä seurassa tai hyvän kirjan kanssa. Katsellaan leffoja ja tv-sarjoja vailla huonoa omaatuntoa mistään. Silloin poltetaan kynttilöitä ja nautitaan hyvästä ruuasta ystävien kanssa ja käydään monipolvisia keskusteluja rennossa tunnelmassa. Tärkeintä on lämmin tunne, jonka hygge saa syttymään ihmisen sisällä. Sen siivittämänä joulutunnelmaan laskeutumisen soisi käyvän luonnollisena jatkumona, joulun odotuksen kauniine valoineen ja koristeineen.

Eri puolilla Suomea valaistaan joulukatuja luomaan tunnelmaa pimeyden keskelle. Aistittavissa ovat joulun tuoksut, joulukonsertit ja mahdolliset juhlat. Jos oikein onnistaa, maa saa täällä Helsingissäkin hohtavan lumipeitteen. Syystuulen raiskaamat paljaat puut kaareutuvat kauniisti lumen painosta kaupunkimme ylle.

Kuva: Pirjo Maijala

Neljä vuodenaikaa ei ehkä kuitenkaan ole mahdoton ajatus syyspimeineen ja talvineen. Muutaman kuukauden päästä elämme jälleen kevättä. Joutsenet, jotka nyt lähtevät suruhuudoin, palaavat riemuiten nauttimaan kesästä. On taas aurinkoa ja lämpöä, mikäli nyt juhannuksena ei vain sada lunta. Niinkin Suomessa on tapahtunut, ainakin pohjoisessa.

Kaikki siis tapahtuu ajallaan. Kunhan ensin selätämme tämän syksyn ja talven. Voimia toivotan teille kaikille, rakkaat lukijani.

Kommentoi

Kävimme ystäväni kanssa pitkän keskustelun siitä, miten paljon tässä maassa hukataan talenttia keskinäisten kaunojen kampittamana. Väestömme on pieni, piirit vielä pienemmät.

Näin se yleensä menee. Joku on joskus ollut jonkun kanssa eri mieltä. Sitten eteen tulee vaikkapa rekrytointitilanne. Nämä erimieliset kohtaavat toisiinsa nähden eri-arvoisessa asemassa. Eikö vain ylempi muista kurittaa alempiarvoista. Hän tyssää etenemismahdollisuudet, koska voi. Hän valitsee virkaan sopivamman, ei pätevämpää. Viis siitä, palveleeko se kokonaisuutta parhaiten. Hän sai kostaa, laittaa paskiaisen nenän pissaan. Vallantunne huumaa!

Kun nykyään virkaan on mahdollisuus valita sopivampi , se mahdollistaa väärää vallankäyttöä. Kun työnhakijalle todetaan, että toinen soveltuu paremmin vaikkapa työryhmään, väitettä vastaan on käytännössä mahdoton hangoitella – pätevyydestä huolimatta. Näin pääsevät kaikki kummin kaimat työhön, jos valitsijana on kaveri.

Kaadetaan tammi, jotta pikkupuskat näyttävät puilta

Edelläkävijöiden osa on surullinen, jos he eivät ole persoonina mukavan naisen tai mukavan miehen maineessa tai heidän poliittiset näkemyksensä poikkeavat liiaksi valtavirrasta, ovat yleisen mielipideilmaston vastaisia. Heidän ansionsa halutaan anastaa siten, että vaietaan kuoliaaksi kaikki, mitä he ovat tehneet. Kaadetaan tammi, jotta pikkupuskat näyttävät puilta.

Eräs ystäväni on alansa huippu. Ihana ihminen ja kansainvälisesti erittäin arvostettu osaaja, isä merkittävälle keksinnölle, jonka pohjalta muiden on ollut hyvä ponnistaa ja jatkojalostaa.

Nobel-komitean yhteisöjä myöten hänet on kutsuttu arvioimaan osaajia, mutta kotimaassa kateus on pitänyt huolen siitä, että hänen ansioistaan ei kailoteta kovaa eikä korkealta. Perässä tulevat ovat korjanneet potin. Kumma kyllä, hän on onnistunut olemaan katkeroitumatta. Hän tuntee ainoastaan surua siitä, miten paljon pieni maa menettää, koska päätöksenteosta vastaavat tahot ovat niin pieniä henkisesti.

Työnhakukiusaamista

Miten näin pienellä maalla on varaa antaa päättävässä asemassa olevien ihmisten käyttää valtaansa yritystensä tappioksi? Jos tehtäisiin riippumaton tutkimus siitä, miten moni pätevin tai lahjakkain on jäänyt valitsematta johonkin virkaan, villi veikkaukseni on tuhansissa, ellei sadoissa tuhansissa. Tätä ilmiötä voi perustellusti kutsua työnhakukiusaamiseksi.

Luovilla aloilla tämä ilmiö on ikävä etenkin siksi, että siellä piirit ovat todella pienet. Siellä kaunat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Isien ja äitien synnit kostetaan pojille ja tyttärille. Kaverit jeesaavat toisiaan ja pitävät huolen, että kaverin vihamies on myös minun vihamies. Viis siitä, miten hyviä ideoita ja osaamista menetetään, mutta kaverille ei kettuilla. Objektiivistahan on tehdä ratkaisut vain toisen osapuolen subjektiivisiin näkemyksiin perustuen??? Niin ja katso oonhan mä kuullu siitä juttuja muiltakin!

He, jotka huutavat koviten suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisen kohtelun perään

Surullisinta tässä on se, että puhutaan alasta, jossa toimivat ihmiset ovat heitä, jotka huutavat koviten suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisen kohtelun perään. Toisinaan tuntuu, että juuri heillä itsellään kuitenkin on näitä arvoja vähiten. He näkevät moniäänisyyden arvoksi, kun siinä ei ole riitasointuja, kun se hellii heidän näkökulmiaan. Harvassa ovat he, joiden henkinen kantti kestää antaa arvoa myös eriäville näkökannoille. Jotka kykenevät jättämään henkilökohtaiset mieltymyksensä päätöksenteon ulkopuolelle, näkevät laajemman kokonaisuuden arvoksi.

Sähköinen media sekä printtimedia kierrättävät samoja kestosuosikkejaan ohjelmasta ja lehdestä toiseen. Niiden toimituksissa tunnutaan harrastettavan liiaksi muinaisen Rooman keinoja – yksien ja samojen kohdalla peukku nostetaan ylös ja vastaavasti myös alas.

Tulee myös mieleen 70-luvun joukko-oppi: mikä kuvassa ei kuulu joukkoon? Siten on valittu tulokulma jutulle tai ohjelmalle. Toisten osa on olla ikuisesti epäkelpoja. Vääränlaisia, liikaa sitä ja liikaa tätä. Heidät nostetaan aina kepinnokkaan hyviksi huonoiksi esimerkeiksi. Asiantuntijoiksi kutsutaan aina samat päivystävät dosentit. Viisaus ja tietohan asuu vain yksissä ja samoissa. Näkökulmien kirjosta viis.

Viihteessä pyörivät samat naamat

Viihteessä pyörivät samat naamat kanavalta toiselle. Hyväveli- ja hyväsisko-verkostot kierrättävät rahaa toisilleen samalla, kun näin toimiessaan estävät uusien ideoiden ja kasvojen esille pääsyn, puhumattakaan muiden mahdollisuudesta ansaintaan. Ymmärrän täysin, jos kaveri on ammattitaitoinen ja hyvä ystävä, hän tulee helposti valituksi tiimiin, koska tiedetään, että systeemi toimii.

Mutta ainaisjäsenyys, jota on valitettavan paljon havaittavissa, ei mielestäni ole kenenkään etu. Se ei saa olla myöskään oikeus. Liika homogeenisyys on harvoin hyväksi millekään. Siten juuri syntyvät ne paljon parjatut kuplat, jotka vääristävät isoa kuvaa.

Käsittääkseni monikansallisuutta ja moniäänisyyttä pidetään rikkautena, arvona, jota tulee vaalia. Sitä se on minunkin mielestäni. Tarvitsemme heitä, jotka saavat syvät vedet liikkeelle. Mutta onko ihan mahdotonta antaa jo nyt arvo niille, joille se kuuluu? Ilman, että odotamme vesien sekoittumista ja historian korjaavan aikanaan tämän päivän vääryydet?

 

Mieheni ansioita on haluttu kieltää

Silläkin uhalla, että minut haluttaan leimata katkeraksi, totean, on ollut surullista seurata, miten muun muassa edesmenneen mieheni uraauurtavia ansioita on haluttu arvonkieltää, niin tv- kuin radiopuolellakin.

Kanava, josta hän upean ja monipuolisen uransa alussa ponnahti laajemman yleisön tietoisuuteen, on osin harrastanut nykyisen Venäjän keinoja kirjoittamalla joitakin vuosia sitten historiansa siten, että mieheni osuutta tai ansioita kanavan sisällöntuotannon, menestyksen tai sen ohjelmien kehittelyyn osallistumisen osalta on vähätelty tai tietoa on jätetty tarkoitushakuisesti kokonaan pois.

Samoin on toimittu kaupallisen radion historiaa kirjoitettaessa. Siellä ei mainita sanaakaan Radio 103,4:stä. Kyseinen radiokanava oli kantriradion uranuurtaja niin Suomessa kuin Euroopassa ja toimi kunniakkaasti aina vuosina 1990-2002. Seikkaperäisempää tietoa kanavan ansioituneesta toiminnasta onneksi löytyy osoitteesta 1990luvunradioasemat.wordpress.com.

Surullista! Nämä ovat vain muutamia otantoja siinä suuressa kuvassa, jossa tällaista on harrastettu.

Mieheni ei suinkaan ole ainoa, jonka ammatilliset arvot on haluttu mitätöidä. Pertti “Spede” Pasasen ura on vasta viime vuosina saanut ansaitsemansa arvostuksen. Mieheni aikanaan kirjoitti, että tulee aika, jolloin Pasasen tuotannosta kilpaillaan ja tullaan näkemään Spede-seminaareja.

Miestäni lainaten: Jos Suomi olisi menestystä ja taitoa arvostava, ei ainoastaan arvosteleva sivistysvaltio, meillä olisi moni asia paremmalla tolalla jo yksin hyvinvointivaltion näkökulmasta. Allekirjoitan tämän täydellisesti. Jokainen voi miettiä tahollaan, mistä tässä syrjinnässä on kyse. Ei välttämättä kadehdita edes itselle vaan toiselta pois. Tasapäisyyttä suosivassa kulttuurissa persoonallisuuksien on vaikea nousta.

Paavilaisen sanoja muistellen, johtotähdeksi kelpaa vain valovoimaisin. Onneksi näitä taistelijoita, jotka eivät luovuta, on olemassa. Olisimme hukassa ilman heitä.

——————
http://1990luvunradioasemat.wordpress.com/radio

Kommentoi