En ole sen enempää kirjottanut Miss Universum -kisoista. Johtuu osakseen siitä, että tarinoita on niin paljon.

Jotenkin koen myös kiusalliseksi muistella ääneen oman elämäni suurimpia asioita, joillekin kun voi tulla tunne, että siinä se nyt leuhkii omalla menestyksellään. Saavutustensa hehkutus kun ei Suomessa ole oikein sopivaa. Kyse oli kuitenkin kauneuskilpailusta. Pieni, mutta lopulta suuri asia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Eilen kuitenkin tuli täyteen päivälleen 24 vuotta finaalista. Me järjestimme vuoden 1996 Miss Universum -porukalla Zoom-kokouksen ja ensi kertaa kuulimme ja näimme livenä toisiamme muutaman tunnin ajan, joten syy kirjoitukseen kumpuaa siitä. Mukana on kisasta kuvia, joita ei ole ennen julkaistu.

Eilen kokoonnuttiin Zoomin välityksellä ensi kertaa 24 vuoteen isommalla porukalla. Kuvassa osa kokouksessa mukana olleista maista, kaikki eivät olleet läsnä kun kuva otettiin.

Sun olisi pitänyt voittaa! Ei olisi.

Usein mulle kerrotaan kommentteja, kuinka olin upein ja olisi pitänyt voittaa. Ei olisi pitänyt, enkä ollut upein. Olen aina tiedostanut hyvin mahdollisuuteni, niin vahvuuteni kuin heikkoutenikin. Ne eivät ole niin simppeleitä asioita kuin vaikkapa reidet, asiat kun ovat aina hieman monimuotoisempia.

Mulla on säilynyt jalat tiukasti maassa koko urani ajan. Kaikki ulkomaille tähtäävät suunnitelmat ovat kariutuneet syystä ja toisesta. Mulla on kuitenkin ollut Suomessa yhteiskunnallisesti niitä merkittävämpiä tehtäviä. Saan tästä muistutuksia lähes päivittäin ja tiedostan kyllä asemani tiettyjen ovien avaajana, asenteiden muuttajana ja erilaisuuden ja etnisyyden yhtenä vahvana keulakuvana. Pitipä minusta tai ei, sitä ei voi kiistää.

Suomalaista ylivoimaa

Tuona vuonna Suomi sai tuplasti huomiota. Suomalaisten äitien tyttäriä kun oli vuonna 1996 kisassa kaksi. Toinen oli Caymansaarten Tasha Ebanks. Hauskan kuviosta teki se, että minä näytin enemmän Cayman saarten kasvatilta, ja hän Suomen. Molempien äideillä oli lyhyet vaaleat hiukset ja  siniset silmät, ja molempien nimi oli luonnollisesti Marita.

Miss Caymansaaret ja minä, molempien taustalla suomalainen Marita-niminen äiti. Kuvassa Ilta-Sanomien artikkeli meistä.

Muistoja kilpailun kulisseista

Faktahan on, että kisasta tietää vain oman kokemuksensa, kaikki muu on uutta. Olen saanut viime aikoina käsiini paljon uusia kuvia, joista näkyy tapahtumia, joista minulla ei ole kokemusta tai muistikuvaa.

Eilisessä tapaamisessa kaikki oli kuin äsken tapahtunutta. Oli mahtavaa kuulla ihmisten äänet ja muistaa heti, miksi fanitti jotakin toista kilpailijaa. Jo aiemmin kuulin tarinan kilpailijoiden kaulakoruista, joita oli tahallaan rikottu bäkkärillä ennen finaali-iltaa. Tällaisesta en ole tiennyt mitään. Muistan itse pelänneeni eniten, että joku minut uhaksi kokenut kilpakumppani piirtää tai kirjoittaa valkoiseen iltapukuuni.   

Ennen internettiä

Meidän aikaan netti oli vasta tuloillaan. Olin aikanaan ihan pihalla Miss Photogenic-voittajan palkitsemisesta, sellainen äänestys kun oli kuulemma ollut käynnissä netissä, mutta enemmistö ei tiennyt siitä mitään. Jo silloin Filippiinien fanit hoitivat homman kotiin.

Kisojen jälkeen moni lähti omiin suuntiinsa, meni naimisiin, vaihtoi nimen, perusti perheen tai muutti toiselle puolelle maailmaa. Puhelinnumeroita ei monen kanssa vaihdettu, vain osoitteita, ja ne muuttuivat.

Jossain kohtaa kun Facebook tuli, se tuntui suurelta, ja etenkin tämän asian suhteen. Itse liityin muistaakseni vuonna 2007. Se tunne, kun olikin äkkiä aivan uusi reitti löytää tuttuja ihmisiä ympäri maailmaa yli kymmenen vuoden takaa. Vaikka Facebook-ystävyyden merkitystä oikeaan elämään verrattuna vähätellään, näissä asioissa sillä on suuri merkitys. Tätä kautta on ollut mahdollisuus nähdä ja seurata edes jotenkin monien elämäni varrella tapaamieni ihmisten elämää. Etenkin heidän,  jotka asuvat ties missä päin maailmaa. 

 

Jokaisella on oma tarina

Rakastan muiden ihmisten tarinoita. Eilenkin paloin halusta kuulla kaiken, mitä he ovat kisan jälkeen tehneet. Noin 20 kilpailijan kanssa olen ollut aiemmin tekemisissä pidempienkin keskustelujen muodossa. Monen kanssa on sovittu tapaamisia, ja Miss Tanskan näinkin, kun hän kisasi myöhempinä vuosina Suomessa Miss Skandinavia-kisassa. 

Kun muutama vuosi sitten huonekaverini menehtyi, yritimme saada kokoontumisia eri puolille maailmaa pienin ryhmin. Se ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen. Syöpä on koskettanut meidän vuosikertaamme näkyvästi. Vuoden 1995 Miss Universum Chelsi Smith kuoli syöpään pari vuotta sitten ja hänen kruunaamansa meidän vuotemme voittaja Alicia Machado on kärsinyt rintasyövästä. Siitä kärsi myös ainakin menehtynyt huonekaverini Jamaikan Trudy Ferguson. 

Eilen kävi ilmi, että enemmistöllä on tarinoissaan toistuvia asioita, kuten avioliitot ja avioerot. Moni on naimisissa jo toistamiseen, mutta ainakin yksi on edelleen yhdessä silloisen miehensä kanssa. Moni asuu Hollannissa, Britanniassa tai USA:ssa. Myös meitä omaan maahan jääneitä on paljon. Moni reissaa työnsä puolesta maiden välillä, toiset eivät ole kotimaastaan juuri liikkuneet, eivätkä oppineet englantia vuotta 1996 enempää. Lähes kaikilla on lapsia, niin biologisia kuin adoptoitujakin, ja muutamilla oli jo lapsenlapsiakin. 

Edelleen meistä on kateissa monta naista. Heitä ei ole vielä netin syövereistä löydetty ja ainakin itse janoan kuulla heidän tarinoitaan. 

Ystäviä vai kilpakumppaneita?

En koskaan lähtenyt yhteenkään kilpailuuni ystävystymään, olen aina mennyt kylmänviileästi vain tavoite ja kilpailu mielessä. Ystävystyin kuitenkin monien kanssa. Minua ja toiseksi tullutta Miss Arubaa kutsuttiin usein siskoiksi ulkonäkömme puolesta, oli siis hauskaa, että juuri me olimme lopulta perintöprinsessat. 

Ihaillen kuuntelin aina latinoiden kovaäänisiä ryhmiä ja heidän espanjaansa, aivan kuin he olisivat aina olleet yhtä suurta perhettä. Me eurooppalaiset emme toimineet samoin, olimme ujompia ja pidättyväisempiä kaikin tavoin. Muistan ihastelleeni kilpakumppaneiden erilaisia uniikkeja asuja. He toivat suomalaisille vieraampia kirkkaita värejä, näyttävyyttä, rohkeutta ja designia omilta kotiseuduiltaan. Meillä Suomessa kun näkyi pääosin vain samaa tasaista turvallista massaa.

Yhtä paljon kuin kaipaan kontaktia joihinkin näistä naisista, kaipaan esineitä ja tavaroita, joita tuosta reissusta jäi muistoksi. Joku esitteli eilen kisoissa saamamme Miss Universe -farkkutakin ja monilla oli tallessa vaikka ja mitä, minulla ei juuri mitään. Vaikken ole materialisti, tavaroihin liittyy aina muistoja ja tunnearvoa. Oma missiaikainen parisuhteeni päättyi niin, että suuri osa tuon ajan omaisuudestani tavaroiden ja vaatteiden muodossa jäi sille tielle. Nämä olivat toki vain materiaa, mutta tunnearvo oli näillä suunnaton. 

Kaikille ei vain hyviä muistoja

Kaikille ei ole kisasta seurannut samoja asioita kuin mulle, eli massiivinen huomio, jatkuvaa julkisuutta ja erilaisten teemojen kautta esillä olemista, mediaa jokaisella mahdollisella tavalla. Toki monella on ollut vielä isompaa menestymistä eri saroilla.

En tiedä, oliko kaikille kisojen tulos omalla kohdalla merkittävää, aiheutuiko siitä positiivista tai negatiivista huomiota, mitä kaikkea seurasi vai seurasiko mitään.

En myöskään tiedä, millaisista lähtökohdista moni kisaan tuli. On yhä mysteeri, mitkä olivat asetelmat ehdokkaiden kotimaissa ja oliko heille Universumien tavoitteena puhtaasti tulos vai tultiinko sinne vain palkintomatkalle pitämään hauskaa.

Voi olla, että joillekin kisa herättää vahvoja muistoja hyvässä ja joillekin niin pahassa, ettei halua kuulla kisasta sanaakaan. Kokemus ja siitä seuranneet asiat eivät välttämättä ole olleet kaikille hyviä.

Rakkaus Las Vegasiin syttyi

Mulle tuo aika oli aivan ainutlaatuista. Tuona aikana Las Vegasissa olin ensimmäistä kertaa misseyteni aikana täysin vapaa. Tunsin jatkuvasta kilpailuasetelmasta, lyhyistä öistä ja hurjista aikatauluista huolimatta olevani sitä. Olin vapaa Suomen missivelvoitteista, mallitoimiston ja organisaation toiveista ja käskyistä, mediallekin vastailin vain nopeasti öisin puhelimessa. Mitään uutisia itsestään ei tarvinnut lukea, eikä tarvinnut miellyttää poikaystävää. Sain nauttia olostani heittäytyen täysillä mukaan tähän matkaan.

Olin kokenut jo niin suuren julkisuuden Suomessa, hyvässä ja pahassa, että oli ihanaa kun ihmiset ottivat minut vihdoin vastaan ilman ennakkoluuloja. Tuolla minua ei tuntenut kukaan, saatoin sulautua joukkoon kuin kuka tahansa. Lähdimme kisaan kaikki täysin samalta viivalta, tai no toki Venezuela oli Venezuela, ja USA oli USA .

Kaikkien meidän elämät ovat yhtä kiehtovia, enkä malta odottaa ensi vuotta jos suunnittelemamme kokoontuminen Las Vegasiin 25 vuoden jälkeen toteutuu!

Kommentit

  • Tero 18.5.2020 13:51

    Olen missifanina jo kauan ja edelleen. Lolan tarina universumista oli huikeaa ja mahtava lukea ja katsella kauniita kuvia. Lisää samaa muista Miss suomet universumin tarinoista ja kuvista.

    • lola 21.5.2020 09:38

      Kiitos. Lisää tarinoita tulee varmasti jossakin kohtaa.

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!