Hyvä viikko takana, sekä onnistumisia että iloisia uutisia. Mutta saako näistä iloita ääneen?

Hyvistä uutisista iloitaan nykyään niin vähän, ja hyvistä asioista myös uutisoidaan vähemmän. Positiivinen uutisointi mediassakin tuntuu keskittyvän lähinnä asioihin, kuten TTK-parien suoritukset, elämänmuutostarinat ja urheilumaailman menestykset.

Hyviä asioita

Olen saanut paljon hyviä uutisia tällä viikolla. Takaiskujakin oli, mutta niistä ei enempää, koska en hae blogillani, postauksillani enkä elämälläni klikkiotsikoita, vaikka niin moni toivoo ja myös kuvittelee minun tekevän.

Viikko alkoi ensimmäisellä keikkapyynnöllä vuoteen. Tämä oli mahtavaa, koska yhtäkään tapahtumaa ja juontokeikkaa ei ole koronan saapumisen jälkeen buukattu, vaan kaikki sovitut on peruttu järjestyksessä.

Työmaailmaan liittyen tuli muitakin hyviä uutisia ja onnistumisia. Aika näyttää, kuinka niiden kanssa käy, mutta suunta on luonnollisesti positiivinen. Yksityiselämän puolella ilmaantui myös uusia mahdollisuuksia, ja niidenkin suhteen olen kiitollinen ja toiveikas.

Olen avoimen onnellinen omista tapahtuvista hyvistä asioista, sillä koetan iloita aina pienistäkin asioista. Etenkin nyt, koska tämä vuosi on ollut aivan hirveä. Se ero on kuitenkin vuosien takaiseen minääni, että nykyään asenteeni on enemmän “kel onni on, se onnen kätkeköön”, eli avaan asioitani paljon vähemmän.

Irti negatiivisesta

Olen päättänyt kauan sitten keskittyä kaikkeen positiiviseen, koska positiivisuus on merkittävä ja tärkeä voimavara. Saan myös kiitosta siitä, että someni on positiivista ja aitoa, ja se tuntuu hyvältä. Negatiivista on ympärillä niin paljon, etten halua viedä sitä eteenpäin. Epäkohtiin puuttumisesta en kuitenkaan aio luopua, ja niistä saa kuulla taholtani aina silloin tällöin.

Olen tehnyt työmaailmassa paljon päätöksiä negatiivisten kokemusten pohjalta. Tein yhdessä vaiheessa töitä kiinteistönvälittäjänä ja olin yhden ja ainoan kerran ehdolla eduskuntavaaleissa. Molemmissa oli yhtäläisyytenä jatkuva negatiivisuus.

Asuntokaupoissa ihmiset olivat usein herkillä, koska kyse oli isoista rahoista ja henkilökohtaisesta omaisuudesta. Vihasin jokaista ostajan ja myyjän välillä käytävää vääntöä, jotka olivat usein tunnepohjaisia taisteluja. Usein välittäjä sai olla angstin kohde tai välikappale. Ei koskaan enää.

Vaaleissa sain kosketuksen politiikkaan. En saanut vuoden mittaisesta kampanjoinnista irti juuri muuta positiivista, kuin omat sisäiset voittoni päihittäessäni väittelyissä muita ehdokkaita. Poliittinen maailma, tavat toimia, ihmiset politiikan sisällä ja sen ulkopuolella. Kaikessa tuossa näin ja koin niin paljon negatiivista energiaa, että odotin vain vaalien ja monien kohtaamisten loppumista. Ei koskaan enää. Näin kerron aina uudelleen lähestyttäessä.

Muutama muukin pitkäaikainen yhteistyö on loppunut puoleltani vääränlaiseen ilmapiiriin. Ilmapiirillä on suuri vaikutus mieleen, enkä aio roikkua negatiivisessa ympäristössä, kun maailma on täynnä vaihtoehtoja.

Naiset ja missit

Avauduin pari päivää sitten somessa siitä, miten naisia on edelleen lupa vähätellä ja arvostella ulkonäön ja pukeutumisen osalta, ja heistä yritetään saada enemmän negatiivista esiin kuin miehistä. Ei ole uutinen, että jos on poseerannut alusvaatteissa tai uimapuvussa, on vaatteet riisuessaan jonkun mielestä riisunut myös älykkyytensä ja arvostuksensa. Samaa asiaa olen paasannut aiemminkin, ja samaa asiaa sivuttiin myös pääministerin jakkupukukohussa.

Kuppini meni nurin myös eräästä uutisoinnista, jossa kerrottiin uudesta Miss USA:sta sekä väärällä tittelillä, että leimaamalla tämä upea nuori nainen asehulluksi. Käytetyllä logiikalla samaa titteliä voisi käyttää myös eräästä suomalaisesta ex-missistä, mutta niin ei kuitenkaan tehdä. Onneksi.

Etenkin missimaailmaan liittyvä uutisointi ja puhe on useimmiten kaikkea muuta kuin positiivista. Se on usein väheksyvää, täynnä faktavirheitä ja muutenkin epäkunnioittavaa. Aivan kuin naiset kilpailuissa olisivat jotakin ylijäämää, jota on lupa käsitellä miten vaan.

Itsestäni nousi myös viikolla pari somekuvaa mediaan, ja jälleen olivat faktat vähän miten sattuu. Mutta tähän on niin totuttu, ja se tuntuu olevan kaikille ihan ok. Ei niitä valitettavasti jaksa aina lähteä edes oikomaan.

Puhetta menestymisestä

Mediassa uutisointiin taannoin Teemu Brunilan ja Kylie Minoguen musiikillisesta yhteistyöstä. Se näkyi useissa eri medioissa. Muutamaa viikkoa aiemmin tuli Sara Forsbergin julkaisema tieto yhteistyöstä suurimpien k-pop-artistien kanssa, siitä ei puolestaan juuri mainintaa ollut. Suuria asioita molemmat, mutta vain toinen nostettiin.

Suomalaiset haluavat kyllä omia monia ulkomaisia tähtiä itselleen. Riittää, että kaukainen sukulainen on asunut Suomessa, niin johan ollaan lähes suomalaisia. Meidän Pamelat ja meidän Matt Damonit.

Omia kansalaisia ei mielestäni varsinaisesti kannusteta kansainvälisyyteen tai rajojen ulkopuolelle tähtääviin urahaaveisiin. Jos joku puhuu haaveistaan, enemmistö odottaa ja toivoo epäonnistumista, jotta pääsisi sanomaan, että taas maitojunalla tultiin takaisin. Kun taloudellista menestystä niitetään ulkomailla, puheenaiheeksi nousee nopeimmin se, maksetaanko veroja nyt sitten varmasti Suomeen.

Muutamissa maissa yritetään estää ihmisiä matkustamasta ulkomaille, kieltäen vaikkapa artistien kansainvälisiä esiintymisiä ulkomaille muuton pelossa. Asiat eivät tietenkään ole täällä niin, mutta joskus tuntuu siltä, ettei suomalaistenkaan oikein haluta menestyvän muualla. Ainakin sen tiedottamisessa ollaan usein hyvin hissukseen.

Oman kohtelunsa saavat kuitenkin aina jääkiekkoilijat ja formulakuskit. Moni muu jää kyllä omaan hiljaisuuteensa menestyspolkunsa kanssa. Yllätyn monesti joitain sarjoja tai elokuvia katsoessani, että mukana on suomalaisia näyttelijöitä. Media on saattanut sivuuttaa tällaiset näyttelijöiden saavutukset täysin, monista urheilijoista tai ulkomailla työskentelevistä malleista puhumattakaan. Harvassa ovat ne kansainväliset menestyjät, joita otsikoihin nostellaan

Positiivisten menestysuutisten sijaan me saamme valitettavasti lukea jatkuvia ihmissuhdekohuja. Niihin en jaksa edes ottaa kantaa. mutta usein samat nimet toistuvat putkeen kuukausikaupalla.

Suora, mutta tylsä

Suomessa on totuttu siihen, että sanon asiat suoraan. On iso osa persoonaani, etten jää sanattomaksi ja nostan esiin vaikeitakin asioita. Valitsen kuitenkin tarkkaan taisteluni, puhun vain asioista joista haluan.

Saan jatkuvasti pyyntöjä kertoa “räväköitä” mielipiteitä ja arvostella joidenkin tekemistä ja toimintaa. Minulta halutaan pelotonta kritiikkiä ja usein odotetaan, että se olisi jotenkin negatiivista. Olen ilmeisesti niitä harvoja, jotka uskaltavat sanoa julkisuudessa myös negatiivisista asioista. Olen aina sanonut suoraan sekä hyviä että huonoja puolia asioista, mutta usein valitettavasti vain huonot on nostettu esiin, ja tehosteena ovat toimineet erinäiset ei imartelevat verbit.

Nykyään olenkin tylsääkin tylsempi. Vältän tietoisesti sanomasta julkisesti negatiivisia asioita, kertomasta yksityiselämästäni tai ongelmistani ja sehän tiedetään, ettei pelkkä positiivisuus kiinnosta.

Itse haluan keskittyä positiiviseen, joten näihin tunnelmiin hyvää viikonloppua!

 

 

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!