Tervetuloa mukaan niin vanhat kuin uudetkin lukijat! Täällä blogissani pääsette lukemaan ajatuksiani ja ihmettelemään menoani viikoittain, joten hypätkää kyytiin! 

Kevät, mun ehdoton inhokkini vuodenajoista. Silloin on parasta täyttää kaikki päivät työnteolla tai lomailla kaukana kaikesta. Keväisin jostain syystä mulla on aina monilla osa-alueilla on vastoinkäymisiä, eikä tämä vuosi ole poikkeus.

Kun vuosikymmen vaihtui, palasin muistoissani edelliseen erikoisvuosilukuun; 2000. Aikaan tasan 20 vuotta sitten. Se vuosi oli heittämällä elämäni hirvein, niin monta unelmaa ja suunnitelmaa tuhoutui ja monta asiaa oli vaarassa tuhoutua. Tuohon aikaan jouduin luomaan lähes kaiken alusta, ja maksamaan kovan hinnan omista virheistäni. Kovin montaa positiivista muistoa ei tuosta vuodesta jäänyt, mutta onneksi silti muutama. Oppia tuli sitäkin enemmän. Pakollinen kasvun vuosi, joka näkyy joissain asioissa vielä tänä päivänäkin, mutta selvisin.

Kun tämä vuosi 2020 sitten alkoi lähestyä, ja ihmiset hullaantuivat uudesta super vuosiluvusta, joka muistettaisiin monen lapsen syntymävuotena ja parien kihlajais- tai hääpäivissä, en osannut muiden lailla iloita. Pessimisti minussa sai vallan ja suhtauduin sen saapumiseen erittäin skeptisesti ja varovaisesti. Peruin alkuvuoden lomasuunnitelmat, koska oli vahva tunne, että nyt pitää vain pysyä täällä. Tuntui, että pitää olla Turussa, kotona ja säästää rahaa. No nythän tiedän, miksi. Tuli taas vähän jännä vuosi. 

 

Pakollinen pysähtyminen

Mun päivät ovat täyttyneet nyt alkuvuonna enemmän Turussa ja kotona olemisesta jo muutenkin. Tv-töiden sijaan keskityin alkuvuoden lähes pelkästään keikkailuun, ja tulevat isoimmat projektit olivat luvassa vasta kevään ja syksyn välillä. Ehdin siis ottaa etumatkaa ja valmistautua kotona oleskeluun.

Tämä nykyinen tilanne pakottaa nyt monet pysähtymään. Toisille se tarkoittaa sitä, että otetaan nyt luvalla happea siitä omasta hektisestä arjesta, ja joku aidosti salaa huokaisee helpotuksesta. Toisilla puolestaan negatiivinen ajattelu saa vallan ja täyttää päivät. Silloin mietitään vain sitä. mistä nyt jää paitsi, mikä on kiellettyä, mitä ongelmia tämä aiheuttaa ja mitä joku toinen tekee väärin. Pahaa oloa tulee purettua toisiin ihmisiin ja asioihin.  

 

Jokaiselle tämä kolahtaa kovaa, mutta se millä kaikilla tavoilla, riippuu paljolti omasta lähtötilanteesta sekä työstä tai sen puutteesta. Niin paljon kuin nyt halutaan huutaa ääneen, että minulla on varmasti vaikeampaa kuin tuolla toisella, jokainen meistä kamppailee omien ongelmiensa kanssa, eivätkä ne läheskään aina näy päälle. Joillekin jo se kotona olo on se pahin mahdollinen asia elämässä, henkisesti tai fyysisesti. Kenenkään toisen ongelmia ei saa vähätellä.

 

Muutos on aina mahdollisuus

Mä heittäydyin heti ensiksi luonnollisesti vahvimmin siihen mieluisimpaan, eli äidin rooliin. Lapset ensin ja omat probleemat vasta sitten. Se on hyvä tila olla, pitää huoli, että lapsilla on kaikki mahdollisimman hyvin.

Koska mulla on tapana vääntää vaikeistakin tilanteista väkisin esiin jotakin positiivista, jotain opettavaista, niin heittäydyin ihan täydellä sydämellä ja avoimin mielin nytkin unelmoimaan ja pohtimaan tätä tilannetta, jossa moni palaa nyt eri tavoin lähtöruutuun.

Odotan jo innolla sitä vaihetta, kun kaikki tämä on ohi ja alkaa kuulua tarinoita, millaisia muutoksia ihmiset ovat elämässään päättäneet tehdä, millaisia oivalluksia on syntynyt kun on ollut aikaa tai tarvetta ajatella. Moni alkaa ehkä vielä enemmän nyt elää hetkessä ja monella menevät työkuviot uusiksi, puhumattakaan parisuhteesta. Tämä aika jatkuvasti omien ajatusten tai mahdollisesti perheen kesken saa monet löytämään uusia piirteitä itsestään, ja pakolliselle itsetutkiskelulle tulee aikaa, halusipa sitä tai ei. Tästä voi seurata aina muutoksia, niin hyvässä kuin pahassa. Tietysti jo pelkkä paluu vanhaan on kyllin iso muutos monelle, mutta mä haluan saada tästä taas jotakin oppia omaan elämääni.

Mulle nuo mahdolliset muutokset tulevat olemaan luultavimmin työrintamalla, asumiseen ja ihmissuhteisiin en usko tämän vaikuttavan.

Minulta peruuntuivat kaikki työtapahtumat, viihdealan työt ja tv-produktiot syksyyn saakka. Hiljaista on. Osa projekteista siirtyi hamaan tulevaisuuteen ja osa peruuntui kokonaan. Piti siis miettiä ihan alusta, taas kerran, että mitäs nyt sitten. Freelancereillä tämä on juuri tätä, projektit alkaa ja loppuu, ja jokaisen jälkeen haetaan uutta duunia. Tulot syntyvät aina monista pienistä puroista, koska kun yksi kuivuu, joku toinen vielä virtaa. Tilanne on enemmän kuin tuttu. Epätietoisuus ja epämukavuusalue ovat mulle melkein tutumpia kuin mukavuusalueet. Siksi en osaa stressata tilannetta niin paljon kuin jonkun mielestä pitäisi, vaan otan rauhallisesti, ja etenen hiljalleen miettien, mitä kohti ensimmäisenä lähden.

 

Kun kaikki alkaa alusta

Heittelin ilmoille pari vaihtoehtoa, miten lähteä tätä omaa työllistymistä ajattelemaan. Jos yksikin napaa tästä jonkin idean omaan elämäänsä, niin hyvä.

Ensimmäinen on toivo. Toivoa ja odottaa, että tv-produktiot ja tapahtumat taas käynnistyvät. Hakea aktiivisesti alan töitä ja toivoa, että aikataulut sallisivat sen, että niihin pääsisi mukaan suunnitellusti. Tässä toivossa elämisessä on konkreettista se, että toivoo tilanteessa olevan vain pieni pakollinen tauko ja kohta palattaisiin ennalleen.

Toisena oman osaamisen kartoitus ja tarkastelu. Niin että mitäs kaikkea sitä nyt osaakaan jo? Mitä löytyy omasta työhistoriasta ja millä alalla niitä töitä olisi heti? Palaisiko tilanteen pakosta johonkin vanhaan ammattiin, kuten kiinteistönvälittäjäksi? Menisikö kesällä taas hernepellolle? Entäpä mitä voisi tehdä osaamisellaan nyt heti, aloittaa ajamaan ruoka- tai muita kuljetuksia yrityksille?

Kolmantena sellaisten jäissä olevien “ehkä joskus”-suunnitelmien tarkastelu. Voisiko nyt olla hetki, jolloin hyödyntäisi osaamista tavoin, jota ei ole vielä syystä tai toisesta aktiivisesti halunnut puskea eteenpäin? Pitäisikö olla siellä, missä ihmiset nyt paljon ovat, eli netissä? Pitäisikö vihdoin lanseerata oma podcast tai perustaa kanava YouTubeen? Niinpä niin.. 

Mutta sitten. Kaiken nollaus ja uusi alku. Ajatus, josta aidosti olen eniten unelmoinut, koska nyt jos koskaan on kaikenlainen unelmointi tulevasta sallittua. Mitä haluaisi lähteä toteuttamaan, jollei omilla aloillaan voisikaan syystä tai toisesta jatkaa tämän jälkeen? Kouluttautuisiko ammattikuljettajaksi? Tai ehkä lapsuuden harrastusrooliin eli hevostenhoitajaksi? Molemmille olisi tässäkin tilanteessa ollut jo erilaisilla sivustoilla töitä heti. Miksei! Tässä vain pari, mitä on tullut tässä jo useasti mietittyä. Sanonpa vain, että uskaltakaa unelmoida ja miettiä poikkeuksellisiakin vaihtoehtoja!

Uusi alku on aina uusi mahdollisuus. Jos kortit jaettaisiin nyt uusiksi, käyttäisitkö ne eri tavoin? Mikä on villeintä, mitä olet nyt itse suunnitellut?

Aika on nyt kova ja vaatii vielä tavallistakin enemmän ymmärrystä meiltä kaikilta toisiamme kohtaan, koska mieli on kovilla, kaikilla. Monella on nyt useimpina päivinä se oman elämän ”rankka päivä” ja tämä näkyy kaikessa. Yritetään siis olla ymmärtäväisiä muiden pahanolon suhteen.

Voikaahan hyvin, terveyttä ja jaksamista kaikille tähän omituiseen tilanteeseen! 

Kommentoi

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!