Lupasin kirjoittaa “Kuukauden blogin” teidän lukijoiden antamasta ja valitsemasta aiheesta. Tässä niistä ensimmäinen, syyskuun kuukauden blogi: ”Syksyn kauneus”, olkaa hyvät.

Olen tunnetusti kesäihminen ja rakastan lämpöä ja aurinkoa. Tuntuu, että silloin elän ja keho voi paremmin kuin hyvin. Osaltaan tämä on selitettävissä sillä, että olen syntynyt keskellä kesää, ja sillä, että puolet geeneistäni tulevat Nigeriasta, eli kaipaan lämpöä ja aurinkoa jatkuvasti. Vastaavasti taas lähes vihaan talvea, paitsi postikorteissa ja muissa valokuvissa. En vättämättä haluaisi olla itse talvessa millään tavalla osallisena, kylmyyden ja kerrospukeutumisen, sekä välillä erittäin ongelmallisten ajo-olosuhteiden takia. Toki parhaimmillaan talvi on mielettömän kaunis, mutta täällä Turun seudulla etelässä se alkaa jo olla harvinaisempaa. Silloin sitä talvenkin kauneutta pitää lähteä hakemaan kauempaa, kuten Lapista.

Näistä olisi todella helppo päätellä, että syksy olisi mulle todella ahdistava vuodenaika, koska sehän tulee, jyrää kesän ja aloittaa talven. Mutta ei!

Syksy ei ole ahdistava, vaan syksyssä on aina jotakin todella kaunista ja ihanaa.

 

Syysluonto, jo siinä ilmenee yksi syksyn kauneustekijöistä. Syksy on ihan oma maailmansa niin tuoksunsa kuin värimaailmansa puolesta. Ruska on sellainen, josta haluan aina saada taltioitua osan joko kuvina, tai konkreettisesti. Jälkimmäisellä tarkoitan joka syksy kerättyjä ainutlaatuisen värisiä lehtiä, joita kuivailen ja käytän sisustuksessakin koristeena ympäri vuoden. Tälläkin hetkellä viereisellä hyllyllä ovat viime vuonna kerätyt vaahteranlehdet, ja odotan taas sopivaa hetkeä kerätä tämän vuotisia lehtiä talteen. Syksyyn kuuluvat myös usein itse poimitut tai muilta saadut kantarellit. Jos olisi enemmän aikaa, niin mielelläni myös tekisin jonkin pienen eräretken tähän alkusyksyyn.

Syksyssä on kiehtovaa ja kaunista myös se, että työrintamalla on aina kiireisintä aikaa. Leppoisan kesän jälkeen alkaa jälleen tapahtua, kun ihmiset ovat vihdoin palanneet lomiltaan. Joka syksy alkaa joitakin uusia projekteja, vaikka ei varsinaisesti uudesta alasta tai työstä puhuttaisikaan. Syksyssä on taikaa ja syksyssä on sähköä. Syksyllä on aina kiire, odotusta ilmassa ja mieletön flow.

Syksy tuo aina mukanaan uutta muillakin elämän osa-alueilla.

Jonkinlaista uudistumista tapahtuu väistämättä, kun niistä helteisimmistä vaatteista ja tämän kesän vakiokengistä (tässä kohtaa Lidlin kuuden euron espoista) on luovuttava, ja alettava oikeasti pukea päälle jotain vähän lämpimämpää. Näihin aikoihin viimeistään havahdun yleensä myös siihen, että aivan, olisi jälleen aika viedä monta jätesäkillistä vaatteita niin kirpputorille kuin erinäisiin Uffin ja Pelastusarmeijan laatikoihin. Täytyy tehdä tilaa talvelle, ja luopua turhasta. Vanhat pitää laittaa kiertoon, koska ennen en anna itselleni lupaa hankkia uutta.

 

Samaan aikaan palaa tietynlainen arki lasten koulujen myötä. Ja jos kesällä olikin ollut hetki taukoa jostakin harrastuksesta, eipä ole enää. Päällekkäin ovat lätkä, futis ja koripallo, ja pitäähän aiheen tiimoilta käydä seurailemassa myös edustusjoukkueiden pelejä. Kesän jälkeen koko kolmen suora, korismutsi, futismutsi, lätkämutsi, on jälleen kokonainen.

Syksy muuttaa myös kodin. Sisustus muuttuu siten, että kuvaan astuvat monet koulureput, autossa ja kodissa vuorottelevat fudis- ja koripallot, päällystämistä odottavat kirjapinot, lätkämailat, lätkäkassi ja kuivuvat lätkäkamat. Ja jokainen lätkäpelurin äiti ja isä tietää, että kyseinen laji todellakin muuttaa asunnon sisustuksen, kuten autonkin. Myös tuoksun. Siinä ei voida ehkä puhua syksyn kauneudesta, mutta ainakin kyseessä on muutos.

ja viihdemaailmassa, siellä vasta tapahtuukin. Aiempina vuosina odotin kuumeisesti jonkin tv-sarjan alkamista, no niin odotan kyllä vieläkin. Ja niitähän tulee, ovista ja ikkunoista.

Syksyllä kauneudesta myös kisataan enemmän kuin koskaan muulloin vuoden aikana. Meneillään on varsinainen sesonki niin kansallisissa kilpailuissa, kuin kansainvälisissäkin. Suurin osa tärkeimpiä ja suurimpia kauneuskilpailuja on ajoitettu syksylle ja alkutalveen, joten kuhinaa on.  Jos tykkää vapaa-aikanaan näitä seurata, löytyy netistä kymmeniä ja kymmeniä kilpailuja. Virallista ja kriteerein määriteltyä kauneutta, sitä on siis tarjolla valtavasti.

Tänä syksynä aloitin itse kaksikin uutta työtä. Sekä tämän bloggaamisen, että siirtymisen televisiomaailmassa kameran edestä tuotantopuolelle. Molemmista olen yhtä innoissani, ja molemmista olen jo miettinyt useammin kuin kerran, miksi en tehnyt tätä jo aikaisemmin… Sekin on mielestäni ihan kaunista.

Ihanaa syksyä kaikille!

 

Kommentoi

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!