Kuulutko sinä joukkoon, jolla on taustalla suuri määrä epäonnistumisia? Mokia? Virheitä? Kariutuneita suunnitelmia ja mönkään menneitä yrityksiä? Oletko se, joka mielestäsi aina mokaa jotakin?

Me kaikki epäonnistumme elämän varrella, ja useasti. Kaikki eivät virheitään ja mokiaan myönnä koskaan ääneen, mutta näin vain käy. Saatat kadehtia ystävää tai tunnettua henkilöä, jolla kaikki näyttää aina onnistuvan kerta toisensa jälkeen. Henkilöä, joka on silmissäsi saavuttanut kaiken, joka on vielä niin lahjakas, rikas ja upea ja suosittu. Miten hän olisi muka koskaan voinut epäonnistua missään? Helposti. Kyllä kaikki ihmiset vaan epäonnistuvat ja hyvä niin!

Epäonnistuminen on osa arkea

Olen puhunut muutamasta kepeämmästä mokasta viime viikkoina somessa. Kerroin siitä, kun kerran odottelin katsastuskonttorin pihalla auton katsastusvuoroa. Sitä odotellessani huomasin, että istunkin siinä sponsoriauton ratissa enkä suinkaan oman auton – sen, joka olisi pitänyt katsastaa.

Tämä on tyypillinen tapahtuma mulle, pieniä hilpeitä mokia, koska aina sattuu ja tapahtuu. Yleensä yleisillä paikoilla tulee mokailtua paljonkin, mikä on tietysti hauskaa, kun ihmiset muutenkin seuraavat tarkkaan, mitä teen ja esimerkiksi ostan. Mutta itse olen oppinut nauramaan itselleni jo kauan aikaa sitten, ja mikäs sen viihdyttävämpää kuin huvittaa myös itseään. 

Monta vakavampaa epäonnistumista ja todellista mokaa haudattuine unelmineen löytyy kuitenkin mun elämästä. Löytyy niitä, jotka eivät naurata sitten yhtään. Niitä, joista on ollut vuosia vaikea puhua, asioita joista en puhu vieläkään. Työuralta löytyvät omansa ja onhan niitä epäonnistuneita ihmissuhteitakin matkalle osunut jokunen.

Kun ulospääsyä ei näy

Suurimmat epäonnistumiset tapahtuivat omalla kohdalla vuonna 2000, jolloin elin siihenastisen elämäni vaikeinta aikaa. Tänä päivänä en voi ymmärtää, ettei omaan mieleeni tullut purkaa niitä kaikkia tuntoja ja epäonnistumisia terapiassa, vaan kaivoin kuoppaani syvemmäksi turvautuen oman itseni lisäksi aivan vääriin ihmisiin ja aivan vääristä syistä. Mutta silloin olin nuori, en vielä tiennyt paremmasta. Selviydyin niillä työkaluilla mitä silloin omistin.

Tuona vuonna onnistuin lumipalloefektin lailla mokaamaan lähes kaikki eteeni tulleet asiat, niin työelämän, unelmat, raha-asiat, ihmissuhteet ja suhteeni mediaan ja faneihini. Tämä vaikutti vielä parina seuraavanakin vuonna vahvasti ja vaikuttaa tietyllä tapaa joissain asioissa edelleen. Siihen aikaan tapahtuneita asioita en välttämättä osaa enkä haluakaan antaa koskaan tietyille tahoille anteeksi. Itselleni olen jo antanut, ainakin osan.

Moni on luullut tietävänsä minunkin suurimmat kipupisteet ja epäonnistumiset elämässä. Yksi vahvin luulo liittyy siihen faktaan, etten enää ole samoissa mitoissa kuin 24 vuotta sitten. Se koetaan minulta epäonnistumiseksi. Muitakin aiheita on, mutta luulo ei ole tiedon väärti, sanoo jo sanontakin.

Kyllä mä olen monta kertaa elämässäni ollut tilanteessa, josta en näe mitään ulospääsyä. Nuorempana, ja myös aikuisena. Ajan kuluessa ja erinäisten yritysten kautta ne uudet tiet ovat sinne näkökenttään vain sitten ilmestyneet. Aina olen päässyt eteenpäin, ja töitä on tehty, mutta helppoa se ei ole todellakaan ollut. Niitä asioita ei ulkopuolinen voi milloinkaan tietää, minkälaisten kaikkien epäonnistumisten kanssa kuka kulloinkin kamppailee. Kaikkea ei pidäkään kertoa ääneen, mutta monesti se helpottaa kun jakaa painolastiaan ja opettelee ymmärtämään itseään vaikkapa puolueettoman tahon avulla, ammattilaisen.

Koulujen onnistujat ja epäonnistujat

Koulujen päättyminen on aina kehumisen aikaa, kenen lapsi sai mitäkin, kuka kirjoitti mitäkin. Jätin taas mainitsematta omien lasteni menestyksen tai menestyksen puutteen, kun iloitsin koulujen päätöksestä. He suorittivat luokkansa, sen enempää numeroa ei asiasta tarvitse tehdä.

Ylioppilaita juhlitaan taas isosti ja näyttävästi, vaikkakin toki aiemmista vuosista poikkeavalla tavalla. En koskaan tule ymmärtämään ammattiin valmistuneiden väheksymistä ylioppilaisiin verrattuna, mutta sellainen asetelma on meihin iskostettu jo nuorella iällä. En myöskään tule koskaan sulkemaan silmiä siltä seikalta, että kaikki eivät todellakaan onnistu, eivät menesty koulussa, eikä heistä ole välttämättä kukaan ylpeä. Tällaiset menestyjien juhlistamiset ovat monelle suuri pettymyksen päivä, mutta niistä harvemmin puhutaan.

Tietynlainen minua seuraava epäonnistuminen on ollut lukio, josta kävin ansiokkaasti kaksi ensimmäistä vuotta kunnes työelämä vei täysin mennessään. Jo tuolloin tiesin rajani sen suhteen, etten mitenkään kykenisi kirjoittamaan ylioppilaaksi samaan aikaan, kun aikeena oli panostaa täydessä nosteessa olevaan malliuraan ja missikisoihin. Aika oli silloin oikea, oli taottava, kun rauta oli kuuma, lukion voisi suorittaa myöhemmin jos ja kun olisi tarve. Ei ole vielä ollut. 

Kevät 1996 toi luokkakavereilleni ylioppilaslakin. Minulle alkuvuosi 1996 toi yhden kansainvälisen kisan sijoituksen ja sen jälkeen Miss Suomen kruunun. Siitä seuranneella mediamylläkällä ja työtahdilla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta edes ajatella koulua, saatikka sitten kirjoituksia. Tapanani on tehdä täysillä ne asiat, mitä teen, ei puolitehoilla. 

Kun muut saivat päähänsä lakin, pari viikkoa ennen heitä minä sain tittelin Miss Universumin perintöprinsessana. Sen voimin on menty pitkälle, se kantaa edelleen, vaikka työnkuvani onkin matkan varrella laajentunut moniin eri suuntiin. Edelleen seison tukevasti ratkaisuni takana, vaikka rehtori oli sitä mieltä, että päätös tulee kaduttamaan. Mutta aina, kun joku kysyy koulutuksesta, silloin se tuntuu hetkittäin epäonnistumiselta, vaikkei se sitä ole.

Miksi menestys ei tule silloin kun sitä haluaa?

Matkan varrella on ollut muutama sellainen ihminen, joiden kanssa olen tehnyt töitä kollegan tai työnantajan roolissa. Olen toivonut heille menestymistä omalla urallaan todella paljon. Muutamalle niin on tapahtunutkin, jopa Suomen rajojen ulkopuolella, mutta muutamalle ei useista yrityksistä huolimatta vieläkään. Toivon sitä heille vahvasti edelleen ilman mitään omaa lehmää ojassa.

Yhden tällaisen henkilön uusi sinkku julkaistiin juuri, ja toivottavasti tällä kertaa olisi hänelle se oikea aika, josta seuraisi suuri onnistuminen.

Usein mietityttää, että miten se määräytyy, kenen vuoro on milloinkin breikata? Nämä ihmiset ovat hyviä, ajatukset ja lahjat ovat aitoja, niin miksei. Ajoitus? Tarkoitus? Onko niin, että asioiden ei kuulu onnistua eikä menestyksen tulla, jos ei vielä ole siihen jollain tavalla valmis? Jos henkilön elämään onkin suunniteltu jotain vielä tärkeämpää? Mene ja tiedä. Näin päättelen kuitenkin ainakin yhdessä tapauksessa olleen, kyseisen henkilön piti vielä kasvaa, jotta olisi valmis menestykseensä.

Kateus, kiusaaminen ja vahingonilo

Joskus on käsinkosketeltavaa, kuinka paljon toisen epäonnistumista toivotaan. Kilpailu on kovaa, ja moni kokee, että toisen menestyminen on itseltä pois, vaikka ei oltaisi edes samalla alalla. Toivotaan epäonnistumista ja ollaan vahingoniloisia, kun niin käy.

Malli- ja viihdealalla tätä näkee todella paljon. Kun joku satsaa unelmaansa sata lasissa, elää ja hengittää menestyäkseen, se pelottaa monia. Kuinka omistautunut tai hyvä joku voikin olla, kuinka rohkea! Nämä kateelliset kielet tuhlaavat energiansa oman yrittämisensä sijaan toisen arvosteluun, kykyjen kyseenalaistamiseen ja siihen pahimpaan, kiusaamiseen. Joskus ikävä kyllä kiusaajat saavat tuhottua jonkun yrityksen moukaroimalla tämän henkisesti, mutta onneksi usein he saavat nenilleen ja joutuvat katsomaan sivusta, kun toinen menestyy, pahimmassa tapauksessa jopa maailmanlaajuisesti.

Mun menestystä ulkomailla toivoi aikanaan moni ja moninkertainen määrä toivoi epäonnistumista kaikessa. Moni toivoo edelleen. Mulla on ollut omat suunnitelmani pariinkin otteeseen ulkomaihin liittyen, mutta ne eivät ole menneet koskaan maaliin. Tilanteeseen olen toki ollut syyllinen itse monin tavoin ja nykyään ymmärrän, miksi niin ei ollut tarkoitettu, miksi mokasin jotkut asiat. Silloin tilanteen ollessa päällä asiat olivat arkoja, ja epäonnistumisia piti käsitellä todella pitkään. 

Kaikella on kuitenkin tarkoitus ja syy, näin uskon. Tiedän syitä omiin epäonnistumisiini, mutta en vielä kaikkiin. Joidenkin kohdalla odotan vielä sen selviämistä.

Hyvää alkavaa kesää, ja muistakaa että kaikki epäonnistuvat. Se on elämää se.

Kommentit

  • Eeva 5.6.2020 06:25

    Mistä toi ihana keltainen mekko on? 😍

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!