Olihan erikoiset pari viikkoa. Täällä sitä on asuttu nyt tosiaan Tampereella parisen viikkoa. Työasioiden puitteissa täällä on oltu, eli televisio-ohjelman kuvauksissa on mennyt aika. Jännittävää vaihtelua siihen, kun normaalisti ajelee paljon ja pitkiä matkoja ja eri kaupunkien väliä lähes päivittäin. Nyt ei ole tarvinnut ajaa, ei niin sitten muuta kuin hotellille ja takaisin.

Moni on kysynyt, mitäs kaikkea tapahtuu silloin kun minä vietän hotellielämää? No kuulkaas ei sitten niin yhtään mitään.

Koska oma työni on erittäin sosiaalinen, ja toimin aina ihmisten, niin tuttujen kuin vieraidenkin parissa, niin vastapainoisesti työn ulkopuolella olen kaikkea muuta kuin sosiaalinen. Muulla kuin työajalla haluan yksinkertaisesti olla yksin. Monta kutsua tuli nytkin kyläilemään ja monta ehdotusta tuli niinkin yksinkertaisista asioista kuin syömään lähtemisistä. Mutta ei, kyllä mä olen todella nihkeä näissä, jo senkin takia että työpäivän pituus jo pelkällä työpaikalla on kauheen usein sellasta 12 tuntia.

  

Mä kuulun siihen porukkaan, joka liikkuu hotellihuoneestaan tasan tarkkaan ainoastaan töihin ja aamiaiselle. Joskus poikkeuksellisesti myös lenkille tai salille, jos aikaa ja mahdollisuutta on. Nytkin oli reenivaatteet mukana, mutta aika loppui vuorokaudesta kesken jo ilmankin näitä, eli ne olivat vain mukana. 

Sosiaalinen työ opettaa kummasti nauttimaan siitä hiljaisuudesta, yksinolosta ja vaikkapa hotelleissa sellaisesta luxusasiasta kuin kylpyammeesta. Ei sillä, että sosiaalisella työllä ja kylpemisellä olisi yhtään mitään tekemistä keskenään.

Tämä hiljaisuudesta nauttiminen on tietenkin henkilökohtaista, toiset meistä ovat todella seurallisia ja sosiaalisia myös työajan ulkopuolella. Mun kohdalla hotellihuoneessa tulee tehtyä pääsääntöisesti niitä töitä, joita ei muun työn ohessa ole ehtinyt tekemään. Eli tekemistä löytyy aina, oli se sitten työtä tai vapaa-aikaan liittyvää. 

Päällimmäisenä kuitenkin ajatus siitä omasta ajasta on tärkein. En tiedä johtuuko omasta luonteesta vai mistä, mutta sitä kuuluisaa hotellikuolemaa ei ole ehtinyt mulle tapahtua vielä koskaan. 

 

Pahimmillaan olen kuitenkin ollut samassa hotellihuoneessa täysin ventovieraan ihmisen kanssa viikkokausia, ja kun emme ole enää olleet ventovieraita toisillemme, olemme huomanneet, että kemiamme eivät vain kertakaikkiaan kohtaa. Silloin ei myöskään ole ollut mahdollisuutta siihen yksinoloon, vaan pieni kireys ja jännite on ollut niinä pieninä hotellihuoneessa vietetyissä hetkissäkin läsnä. Sellaista sattuu ja tapahtuu missiskaboissa. 

Keikkaelämää viettäessään erilaiset hotellit ovat tulleet erittäin tutuksi, mutta jos mahdollista, itse valitsen aina ajamisen kotiin työpäivän päätteeksi. Jos työt ovat ohi, koen kiusalliseksi jäädä odottelemaan kyseiselle paikkakunnalle, kun yhtä hyvin voisin jo olla kotona. Silti hotellihuone ei ole sillä tavalla menettänyt hohtoaan, mutta oma vaatimustaso ainakin Suomessa on luonnollisesti noussut, koska puhutaan töissä olosta, jolloin olosuhteiden vain on oltava hyvät. Ulkomailla loman olleessa kyseessä asia on täysin toisin, nämä eivät ole mitenkään vertailukelpoisia asioita keskenään. Ulkomailla rima on todella paljon alempana, ja lähes kaikki käy. Kyseessä on kuitenkin vapaa-aika, eikä tarvitse pystyä olemaan 100 prosenttisessa työterässä hotelliyön jälkeen.

 

Tänään pääsen jälleen karauttamaan kohti kotia, ja hotellielämä jää taakse vähäksi aikaa. Seuraavaksi sitten ensi vuonna!

Kommentoi

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!