Löytyykö sinulta kaapistasi farkut? Oletko koskaan miettinyt, miksi?

 

Sanoin joskus yhdessä haastattelussa että se on perseestä kiinni, onko leggingsit housut. Edelleen samaa mieltä, mutta tämä oli siis itsekritiikkiä, tarkoitin omaa, enkä kenenkään muun hanuria. Mä olen ollut porukasta aina se joka haluaa lähtiessään ulos kämpästä peittää takapuolensa, eikä sen enempää korostaa sitä, ei ainakaan vetämällä nykytrendin mukaisia farkkuja niin syvälle, että soi..

Se on perseestä kiinni, kuinka hyvä tyyppi oot. Tai näin joskus annettiin hiukan ymmärtää. Kouluaikoina elämää pyörittivät farkut. Luokilla oli tyttöjä, jotka käyttivät Leviksiä. Silloin Levikset olit se juttu, ne määrittelivät lähes jokaisen oppilaan. Jos oli Levikset, olit cool. No nehän maksoi hunajaa, joillain oli varaa, joillain ei, meillä ei ollut. Leviksissä läpi vuosien se one and only cool merkki oli 501. Ja istuvuus tsekattiin, mistäpä muualta kuin takapuolen kohdalta. Välitunnit siis tuijottelimme toistemme takapuolia. Tai ainakin minä tuijottelin, ja yritin määritellä mitkä oikein olivat nuo kriittiset mittasuhteet niin leikkauksen kuin anatomiankin osalta, jotta syntyi tämä kovasti hehkutettu täydellinen farkkupylly. Se ei auennut mulle koskaan. 

 

 

Jotain piti keksiä, kun varaa ei noihin ollut, mutta joukkoon piti sopeutua. Lähes jokainen on kokenut sen tunteen. Kauan mentiin feikeillä ja korvikkeilla, ja lopulta ne kuulusat 501 ei sitten edes istuneet mulle! Joo, olihan mulla pidemmät jalat kun muilla, ja sitten vielä todella reippaasti muodokkaampi afrikkalaistyyppinen lantionseutu, niin kyseinen mallihan jäi mulla haarakohdasta parkkiin jo reippaasti ennen lopullista määränpäätään. Siis vaikka olisi ollut jotenkin edes varaa, en silti koskaan päässyt 501-klubiin. Päädyin aikanaan sitten kuitenkin elämäni ekojen Levisten omistajaksi, 510 oli malli. Eihän se ollut silti mitenkään sama kuin 501 ja tyyli ja istuvuuskin oli ihan eri. So what, olin jo melkein osa porukkaa, koska mulla oli kuin olikin Levikset. Ne yhdet, vaikkakin väärät.

En tiedä onko perua noilta ajoilta, mutta seuraava farkkukriisiksi miellettävä hetki tulikin sitten eteen mallitoimistolla. Yhtäkkiä mut arvioitiin oikein virallisiin papereihin farkkujen tuumakoon perusteella. Oma kokoni ei koskaan ollut lähellekkään se mitä muilla. Toimistossa piti aina tehdä myös numeroa siitä, kuinka mulle ei voi laittaa housuja näytöksiin, kun ei tämä tyttö vaan ole sitä oikeaa mallikokoa. Lolalle hametta. Toki Vares-leffan roolissa farkut sitten olivatkin mun roolihahmon vakioasu, ja leffassa näkyy aivan upeaa lähikuvaa kun farkkupylly hyllyy. Näky, josta en ole toipunut vieläkään.

Jossain kohtaa lopetin pakollisen farkkujen ostamisen kokonaan. Mutta silti en päässyt niistä eroon. Aina ennen joitakin kuvauksia tapahtuu se, kun stylisti laittaa viestiä: ” Ja mikäs on sun farkkujen tuumakoko?”. Seuraa yleensä hieman kireähkö vastaus, ehkä jopa minimaalinen turhautunut avautuminen, ja rukoilu, että älä nyt please ota mulle farkkuja kuviin, kun ne ei oo mua, ne ei istu mulle, ja mä yksinkertaisesti vihaan niitä. Ja yllätys yllätys, siellähän niitä sitten usein kuitenkin keikkuu. Niin, kun se on sitä muotia…

Muutaman kerran on ollut tilanteita kuten keikkoja ja vaikka kuvauksia, johon tarvitaan omat vaatteet. Arvaatteko ohjeistuksen?  ”Ja ota sitten yhet tai kahdet farkut”. Yksi toimittaja jopa kevyesti avautui tällaisen tilanteen jälkeen mulle kuvauksissa, että hän ei vaan voi ymmärtää miten joku ei käytä farkkuja, kun ne on aivan parhaat ja hän käyttää niitä joka päivä! No mutta ihana hänelle! Miksi, voi miksi farkkujen on oltava joku outo epävirallinen vakio kaikkien komeroissa? Miksi jokaiselta pitää löytyä farkut? Missä ohjekirjassa se lukee? I didn`t get the memo. Ai että miten monta kertaa mua on katsottu kieroon, kun kerron että vihaan farkkuja, enkä tosiaan ole perillä siitä kuuluisasta tuumakoosta.

Oon aina vihannut farkkuja yhdestä selkeästä syystä. Ahdistavat. En voi sietää olotilaa, jossa istuessa joutuu pelkäämään hanurin paljastumista, tai sitä että vyötärö puristaa kohdun ja vatsalaukun solmuun.. Toki nykyajan stretchit vat tätä muuttaneet, mutta silti, edelleenkään en voisi kuvailla farkkuja mieluisiksi vaatteiksi. Nevö evö. Eli kertokaa mulle, onko pakko jollei haluu?

Kommentoi

Kommentit

Kiitos kommentistasi. Kommentti tulee näkyviin bloggaajan hyväksynnän jälkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!