Kadehtiminen on meille suomalaisille tuttua, olemme tunnetusti kateellista kansaa.

Kateutta ilmenee töissä, harrastuksissa, niin tuttujen kuin vieraiden ihmisten kohdalla, ihan missä vain. Tuijottelua, arvostelua, mielipiteiden töksäyttelyä, jatkuvaa kilpailemista, juoruamista, toisten mollaamista sekä toisten mahdollisuuksien ja maineen tuhoamista. Sanoisin, että tämä on loputon suo.

Miten jonkun menestys on aina itseltä pois? Emmehän me kaikki nyt varmaankaan tavoittele samoja asioita, samaa työpaikkaa tai samaa miestä.

En väitä, että tämä olisi vain suomalaisten ominaispiirre, mutta kyllä tämä maa on tunnettu siitä, kuinka täällä halutaan lytätä muiden yritykset ja saavutukset.

Kateus on negatiivista ja mietinkin, että voisiko asioita kadehtimisen sijaan ihailla? Nyt kun mietit omia kateuden aiheitasi, mitäpä luulet? Onko ajatusten muuttaminen mahdollista?

Muilla kaikki paremmin

Nuorempana kadehdin monia asioita. Olin kateellinen toisten lasten ystävyyssuhteista, hiuslaadusta, ihonväristä, perheiden varakkuudesta ja siitä, että toisilla oli läsnä isä. Tallilla kadehdin niitä, joilla oli oma hevonen, ja tanssiuralla niitä pareja, jotka pääsivät maajoukkueeseen asti.

Nuoruudessa ei tietenkään voinut vilpittömästi ihailla toisten tekemistä ja onnistumista, koska oma identiteetti oli vielä täysin hukassa. Asioista ei muutenkaan ymmärtänyt tarpeeksi perustellakseen itselleen asioita ja syitä. Silloin mentiin kateudella ja epäoikeudenmukaisuuden tunteella, mietittiin ja verrattiin jatkuvasti, miksi toisella oli jotakin, mutta itsellä ei. Miksi en minä? Miksi ei minulla?

Malliaikoina minulla oli vaihe, että kadehdin pitkien mallien pituutta. Jollain tapaa uskoin sen olevan avain toimiston ykkösmallin rooliin. Kadehdin sitä, että näytöksiin muiden mallien hiuksiin taiteiltiin ties mitä luomuksia ja minun hiukseni säikähtäneet kampaajat laittoivat vain äkkiä kiinni ja pois silmistä. Saatoin kadehtia myös toisten mallien näytösmeikkejä ymmärtämättä, että sama meikki nyt vain ei näyttänyt minulla samalta.

Ne kateuden aiheet olivat usein pieniä ja mitä uskomattomampia asioita, mutta tuntuivat silloin isolta. Ei mulla silti koskaan tullut mieleen, että olisin kateuttani tehnyt jotain vahingoittaakseni toista tai tuhotakseni jotain toisen omaa. En ollut koskaan se, joka tuhosi toisten asuja missikisoissa. Nielin kateuden tai ehkä enemmänkin harmituksen aina itsekseni, ja ajattelin mieleni perukoilla, että kyllä minäkin joskus vielä pärjään jossakin.

Petolliset ystävät

Tiedättekö sen ystävän, joka noteeraa uuden kampauksen tai asun ja lynkkaa sen heti seuraavassa lauseessa tyyliin: ”Onko tuo nyt sitten muka hieno?” Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein. En tiedä onko motiivina toisen lyttäämiseen kateus, mutta ei se ainakaan rakkautta ole.

Vaarallisimpia ovat kateelliset ihmiset lähipiirissä, esimerkiksi juuri kateelliset ystävät. Ne, joille on uskonut joitakin yksityisiä asioita ja luottanut heidän haluavan vain hyvää. Meiltä kaikilta löytyy näitä elämän varrelta. Useasti nämä henkilöt tunnetaan myös eri porukoissa nimeltä. Maine kiirii, kun tarpeeksi moni jakaa saman kokemuksen. Heistä varoitellaan etukäteen ja joku varoo, joku ei.

Nämä samat ystävät haluaisivat ehkä haukkua ihan suoraan, mutta eivät sitä aina kuitenkaan tee. Sen sijaan he saattavat tehdä sen epäsuoraan kertomalla tai näyttämällä, kuinka ikävästi nyt joku toinen on minusta sanonut tai kirjoittanut. Yhteen aikaan eräs ystäväksi kutsumani tuuttasi silmieni eteen lähes päivittäin viesteillä kaiken negatiivisen, mitä netistä minusta löysi tai tutuiltaan minusta kuuli. Tämän lisäksi hän jaksoi haukkua valintojani vielä toisille ystävilleni. Luonnollisesti hänkään ei enää kuulu ystäviini, eikä elämääni missään muussakaan roolissa.

Olen kokenut useammin kuin muutaman kerran, että yksityisiä asioitani on levitelty täysin tuntemattomille, jopa mediaan asti. Kehenkään ei voi luottaa. Luonnollisesti se kuuluu julkkiksen elämään, uusia juoruja ja tarinoita syntyy päivittäin, vaikka ei edes liikkuisi kodistaan. Sen, mikä on totta ja mikä ei, tietää itse, mutta muut ovat lähtökohtaisesti valmiita uskomaan kyseenalaistamatta kaiken kuulemansa ja lukemansa.

Kateutta, vihaa vai kilpailua?

Motiiveja erinäisten juttujen syntyyn ei voi tietää, mutta kateus on toisinaan yksi. En missään nimessä kuvittele, että kaikki haukkuminen ja juoruilu olisi kateudesta johtuvaa, näin ei todellakaan ole. Mutta osa kuitenkin on. Mukana ovat varmasti myös muut syyt, kuten puhdas inho, ärsyyntyminen, oman elämän negaatiot, oman olon parantaminen ja oman egon pönkitys tuomalla toisia alaspäin. Toisinaan jokin aihe tai kokemus voi liipata niin läheltä omia kipupisteitä, että inho itseä ja tapahtunutta kohtaan on helppo suunnata toiseen henkilöön, varsinkin sellaiseen, joka muistuttaa jotenkin tästä asiasta omilla tekemisillään tai on vain juuri nyt ärsyttävän positiivinen.

Mulla on käynyt elämässä usein niin, että ystävä on ollut kateellinen parisuhteesta tai jo pelkästä ihastuksesta ja on oltu tyytymättömiä omaan tilanteeseen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun omaa sen hetkistä poikaystävää, ihastusta tai vaikkapa uunituoretta exää on havitellut täysin näkyvästi silmieni edessä joku aivan lähipiiriin kuuluva. Nämä ovat pariin otteeseen päätyneet jopa seurusteluun ja muihin kanssakäymisiin asti, mutta eipä niistä sen enempää.

Teininä sitä ajatteli, että kai tämä vaan kuuluu hyväksyä, ei tällaisesta sovi loukkaantua. Onneksi vanhempana jo tajusi, ettei tuollaista tarvitse hyväksyä.

Kilpailuvietti

Vartuin pääasiassa kilpakumppaneiden kanssa eli ystävät löytyivät samassa lajissa kilpailevista tytöistä, hevostallilta ja omalta pihalta. 

Me tytöt kilpailimme kyllä kaikkialla, treeneissä, kisoissa ja vapaa-ajalla. Kilpailimme rusketuksesta, pojista, ulkonäöstä, koulumenestyksestä, hoitohevosista, kilpailusijoituksista, huomiosta, vaatteista, tanssipareista ja kavereista.

Vanhempana kilpailimme edelleen, mutta aiheet vaihtuivat. Nyt on kilpailtu virallisesti ulkonäöstäkin. Tanssikavereideni kanssa kilpailin niin pojista kuin tanssimenestyksestäkin ja lopulta kisasimme yhden kanssa jopa parissa samassa kauneuskilpailuissa. Yleensä kaikessa voitti hän, missikisoissakin ensin, mutta lopulta ratkaisevimman kisan voitin minä.

Missi- ja malliaikoina kilpailtiin senteistä, strategisista mitoista. Kiinteistönvälitysurani aikana halusin olla se, jolla oli eniten uusia kohteita ja kerrankin voitostani palkintona oli kuumailmapallolento. Aina olen kilpaillut myös miehistä tai joku muu on kilpaillut näistä mun kanssa. Ja freelanceryrittäjänä kisaan koko ajan töistä ja keikoista muiden kanssa. Jatkuva kilpailuasetelma, joka ei sovi kaikille.

Mulla on aina ollut järkyttävä kilpailuvietti. Toisilla sellaista ei ole. En minäkään kaikesta kilpaile, enkä kaikkia vastaan. Tiedän, ketkä koen milloinkin kilpailijana ja millä osa-alueilla.

Jos kisa on sellainen, että tiedän etten pärjää, ei mikään motivoi minua kilpailemaan täysillä. Tiedän omat vahvuuteni ja heikkouteni, enkä lähde kisaan, jossa kilpaillaan niillä heikkouksilla. Paitsi, jos kyseessä on jokin ainutlaatuinen kokemus, joka ylittää lopputuloksen tärkeyden. Jos vähääkään näen mahdollisuuksia, voi olla varma, että kilpailen täysillä ja asetan itselleni jatkuvia tavotteita.

Kateudesta ihailuun

En nuorena tiennyt, että joku kadehti minua. Nyttemmin moni on sanonut, että kadehti silloin vaikkapa ryhtiäni, täydellistä ihoani tai ihonväriäni, mutta ikävä kyllä itse näin vain kiusaamista tai ikävää kommentointia juuri näistä samoista asioista. Olisipa joku sanonut näitä ääneen silloin, olisi helpottanut elämää huomattavasti.

Olen sitä mieltä, että kateuden pystyy muuttamaan ihailuksi halutessaan tai siitä pystyy luopumaan. Asennettaan pystyy aina muuttamaan.

Jospa siis miettisimme kateuden syitä. Voisiko kateuden ja inhon sijaan ajatella näitä kateuden aiheita omina tavoitteina? Mikäli ei, ehkä kateudesta voisi ihan vain luopua ja todeta, ettei edes kilpaile samoista asioista, joten ei todellakaan ole itseltä pois, jos joku muu menestyy tai omistaa jotain. Keskittymällä tekemään omasta elämästä paremman ja haluamansa näköisen, voi lopettaa muiden kadehtimisen.

Ihanaa viikonloppua, nauttikaahan omasta elämästänne!

Kommentoi

Niin siinä vaan kävi, että taas tuli yksi vuosi lisää mittariin. No oliko vuosi taas kokemisen arvoinen? Todellakin!

Mitä sitten on elämä täyttäessäni 43? 

Se on useita toteutuneita unelmia. Se on elämää kahden valloittavan teinin äitinä ja elämää rakkaiden ihmisten kanssa. Se on työskentelyä alalla, johon tuntee vahvaa intohimoa, ja se on vapautta elää juuri sellaista elämää kuin tällä hetkellä itse haluaa. 

Vaikka monet unelmat ovat jo tässä iässä toteutuneet, tulevaisuudessa siintää silti monia vielä toteutumattomia unelmia. Tuskin luovun unelmoinnista ja elämän janostani koskaan. Ja miksi luopua? Ehei, elämä muuttuu koko ajan vain paremmaksi.

Matka on toki ollut jo pitkä. Matkan varrelle on mahtunut suuria menestymisen hetkiä, kuuluisuutta, ihailua ja isoja onnistumisia niin työelämän kuin yksityiselämänkin saralla. Samoin tälle reitille on mahtunut valtavia epäonnistumisia, menetyksiä ja suuria pettymyksiä. Isoja ja pieniä valintoja on tehty paljon, riskejä on otettu ja toiset ovat johtaneet hyvään ja toiset huonoon lopputulokseen. Mutta ennen kaikkea nämä 43 vuotta ovat menneet vauhdilla ja paljon on ehtinyt tapahtua. 

Vuodet muokkaavat

Joka vuosi koetan kehittää itseäni lisää eri osa-alueilla ja oppia jotain uutta. Olen jo kauan sitten tiedostanut ja hyväksynyt omat heikkouteni ja puutteeni, enkä ole niiden osalta katkeroitunut. Tiedän, mihin olen joskus pystynyt ja osaan arvostaa niitä asioita. Ja tiedän, mihin en pysty nyt enkä koskaan. En kuitenkaan elä menneessä, eikä menneisyys määrittele minua, mutta se on iso osa minua ja vaikuttanut paljolti siihen, mitä nyt olen.

Nautin suuresti siitä, että lapseni ovat jo ehtineet pitkälle teini-ikään. Tulossa ovat täysin uudet vaiheet ja uudet haasteet, ja tietysti äidin roolissa tapahtuu isoja muutoksia, koska koko ajan lapset tarvitsevat vanhempiaan vähemmän ja eri tavoin.

Itsenäisyyteni ja itsevarmuuteni ovat vuosien saatossa vain vahvistuneet. Olen löytänyt omat vahvuuteni ja intohimoni sekä pysynyt tiukasti oman toiveeni mukaisella polulla tehden myös sellaisia valintoja, joita muut eivät välttämättä ymmärrä. Olen itsepäisesti pitänyt kiinni tietyistä periaatteista ja ollut se henkilö, joka päättää mihin suuntaan elämässä risteyksistäni lähden. Olen myös järkähtämättömästi valinnut itse niin taisteluni kuin työprojektini, kaikkeen minua ei saa lähtemään.

En ole pelännyt irtautua huonoista tilanteista, olivatpa ne sitten työelämässä tai ihmissuhteissa. Minusta pääsee eroon hyvin nopeasti, kun mittani tulee lopullisesti täyteen. Kärsivällinen olen ollut ja monesti liiankin, mutta kaikkia asioita ei vain saa kaikille osapuolille toimivaksi vaikka miten yrittäisi. Monista asioista elämässäni olisin voinut luopua jo paljon aikaisemmassa vaiheessa, mutta ehkä jokin oppi olisi jäänyt silloin saamatta. Olen jo aikaa sitten omaksunut asenteen, että virheistä ja epäonnistumisista saa suurimmat opit ja siksi niillä on aina tarkoituksensa. 

Vapaus on tavoiteltavaa

Mun elämä on ollut aikuisiällä vahvasti unelmien jahtaamista, niiden toteuttamista, elämästä nauttimista, uusien asioiden kokemista, omien ideoiden toteuttamista ja itsensä kuuntelemista. Monien silmiin elämäni näyttää hektiseltä, vauhdikkaalta, todella mielenkiintoiselta ja vaihtelevalta. Hyvin paljon se sitä onkin, ja hyvä niin.

Yksi tärkeimpiä asioita mulle elämässä on vapaus. Olen vapaa tekemään töitä, joita haluan, viettämään aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden haluan ja tehdä näitä täysin omien päätösteni ja aikataulujeni mukaan. En ole myöskään sidottuna lemmikkiin tai asuntolainaan, en edes huonekasveihin. Enkä halua itse olla riippuvainen kenestäkään.

Mulla on vapaus tehdä hulluiltakin kuulostavia työprojekteja, lähteä seikkailemaan toiselle puolelle maailmaa lyhyellä varoitusajalla, jos näin haluan. Ja ennen kaikkea, mulla on vapaus olla rakkaideni seurassa sekä hyvässä että pahassa juuri se, mitä olen. Toki vapauttani arjessa rajoittaa julkinen elämä, mutta vapaudesta ilman tunnettuutta, siitä pääsee nauttimaan ulkomailla ja pysyttelemällä täysin omissa oloissaan.

Ennen kaikkea vapaus tulee siitä, että saa olla juuri sitä, mitä haluaa ja mitä on. Kukaan ei aseta enää muottia, johon pitäisi mahtua niin ulkonäön kuin elämässä tapahtuvien asioiden osalta. Nautin siitä, etten edes sovi muotteihin, eikä minua voi lokeroida, vaikka on parisenkymmentä eri lokeroa, joihin minua on koitettu saada mahtumaan. Ei onnistu.

Olen hyvin perillä siitä, kuka olen ja miksi ja mitä haluan tulevaisuudessa olla ja olla olematta. Omaa tekemistä varjostavat ainoastaan itsekriittisyys ja taipumus perfektionismiin, mutta muuten tekemiseni on aika vapautunutta. Hyväksyn itseni, eikä sillä ole merkitystä, hyväksyvätkö muut. Haluan luonnollisesti ansaita arvostusta asioissa joita teen, mutta hyväksynnän hakeminen ja miellyttämisen tarve ovat jääneet kyydistä jo monta etappia sitten. 

Elämä on nautintoja ja valintoja

Olen aina nauttinut erikoisesta ja todella rikkaasta elämästäni, eikä tuo rikkaus ole koskaan ollut rahaa eikä materiaa. Rikkaus tulee kokemuksista ja elämyksistä, pienen pienistä päivittäisistä asioista.  

Nautin suuresti siitä, että elämäni on jotain, mitä muut eivät aina ymmärrä eivätkä ehkä pystyisi elämään. Miksi pitäisikään? Rakastan salaisuuksia ja sitä, etteivät ihmiset tiedä minusta niin paljoa kuin haluaisivat. Tästä syystä rakastan myös hetkiä, jolloin saan kohdata ulkomailla uusia ihmisiä, joihin saan tehdä ensivaikutelman ilman ennakkoluuloja ja ilman, että menneisyyteni lävähtää heti kasvoille.

Aion jatkossakin olla avoin ja puhua rohkeasti vaikeistakin asioista. Samaan aikaan pidän visusti kiinni yksityisyydestäni ja valitsen, mitä elämästäni muulle maailmalle näytän ja kerron. 

Luonnollisesti myös minulla on tässä iässä omat ongelmani ja kipupisteeni, jotka ovat seuranneet läpi elämän tai tulleet mukaan kuvioon iän myötä. Asenteella on kuitenkin valtavasti merkitystä sen suhteen, miten niitä asioita käsittelee ja paljonko niiden antaa hallita elämäänsä.

Kun osaa nauttia elämästä ja niistä kaikista pienistä asioista, kun osaa ottaa vastaan onnistumiset ja epäonnistumiset, ja aina kasvaa ja vahvistua niistä, silloin elämä on miellyttävää. Silloin voi hymyillä ja jakaa positiivisuutta myös muille, elää katkeroitumatta ja kadehtimatta ja olla aidosti onnellinen. 

Hyvää synttäriä mulle, ja kaikki tulevat vuodet hoi, täältä tullaan!

Kommentoi