Miten minulla on muistikuva, että jo lapsuudessani olen kuullut lauseen “minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”? Jo silloin on kerrottu, että teoista on aina seuraukset ja rikoksia seuraa rangaistukset. Mutta kukapa niitä muistelemaan, jos luottaa omaan paremmuuteensa ja siihen, että on näidenkin asioiden tavoittamattomissa.

Cancel, cancel!

Me elämme tällä hetkellä erikoista cancel-kulttuurin aikaa. Erikoisen siitä tekee se, että samat ihmiset, jotka jatkuvalla syötöllä naureskelevat julkisuudessa olevien ihmisten kohuille, joutuvatkin yhtäkkiä itse miettimään tekojaan ja sanojaan. Koska he eivät ole julkisuudessa, jolloin moni kokee olevansa “suojassa” kaikelta tuomitsemiselta ja julkiselta arvostelulta, voi tämä tulla suurena yllätyksenä.

Miten tässä kävikin näin? Ensin ihmisille annettiin some, jonka kautta jokaiselle annettiin ääni, mitä he eivät ehkä omassa elämässään muuten ole saaneet. Nyt, kun heillä on eri reittejä käyttää ääntään ja siitä tulee välitön palaute ja kuitti – pahimmillaan suuri yksityiselämään tai uraan liittyvä draama – niin yhtäkkiä ollaankin ihmeissään. Se ei olekaan enää kivaa.

Tavallinen tallaaja eli tässä yhteydessä ei-julkinen henkilö on ihmeissään, kun möläyttää ääneen syvimmät tuntonsa asioista ja joku tuntematon uskaltaakin olla eri mieltä. Nämä tunnot ovat usein asioita ja mielipiteitä, jotka julkisuudessa elävä ihminen parhaimmillaan ymmärtää olla koskaan sanomatta ääneen, saati sitten kirjoittamatta niitä mihinkään. Tästä julkisesta maailmasta mitään tietämättömän on kuitenkin vaikea ymmärtää, että koko ajan joku seuraa, mitä puhut ja kirjoitat. Se joku voi haluta asiastasi suivaantuneena käräyttää sinut julkisesti sanomastasi asiasta, ja pahimmillaan siitä aiheutuu cancel-reaktio, jossa joku menettää työnsä tai jotain muuta arvokasta. 

En osaa ajatella sellaista elämää, että voisi huoletta ja seurauksia miettimättä laukoa mitä vain. No, olenkin elänyt koko aikuiselämäni julkisuudessa, jossa jokaista sanomaani lausetta on voitu käännellä ja väännellä ja irroittaa asiayhteydestä, niin miksipä en tuntisi jatkuvaa vastuuta tekemisistäni. Kaikki pitää tehdä esimerkillisesti, sillä aina joku katsoo ja seuraa, ja kohuja nousee pelkistä väärinymmärryksistäkin.

Luurangot kaapissa

Joka vuosi valitaan maalle uusi missi. Ei tule mieleen vuotta, jolloin ei jokin kohu nousisi semifinalistien tai finalistien joukosta. Onhan tilanne medialle suorastaan herkullinen. Monta nuorta elämänsä alussa olevaa kaunista naista, jotka ovat kaikki hakemassa julkisuutta ja huomiota, toiset säyseämmin ja toiset härskimpiä keinoja käyttäen. Enemmistöllä tytöistä palo on niin kova, että se sumentaa omaa arvostelukykyä. Julki ovat tulleet monet sääntörikkomukset kuten pornourat, alastonkuvat, rattijuopumukset, näpistykset, kielletyt kauneustoimenpiteet ja vaikka ja mitä.

Ja joka kerta nuoret neidot ovat yhtä yllättyneitä siitä, että nämä asiat tulevat julki. Kun kysytään “onko sinulla jotain luurankoja kaapissa?” useimmilla on. Joillain ne pysyvät kaapissa, joillain ne kaatuvat ulos ryminällä ja pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Tällaisena kaltaisenani katastrofoivana luonteena jokainen osaa kuvitella, kuinka paljon kammosin ja pelkäsin julkisuutta, ja jonka takia emmin Miss Suomi -kisoihin osallistumista. Omassa mielessäni näin luurankoja aivan joka puolella ja koen sen hyväksi, ehkä tietynlaiseksi itsesuojeluvaistoksi.

Voi kuitenkin olla paljon itsestäsi kiinni, minkälaiset asiat ja luurangot nousevat esiin, olitpa julkisuudessa mistä syystä tahansa. Siihen ei kuitenkaan kannata koskaan luottaa. On totta, että muutamat aikamme suurimmat julkiset salaisuudet ovat pysyneet ja pysyvät edelleen suurelta yleisöltä pimennossa, ja jokainen asioista tietävä voi vain arvuutella syitä.

Mitään oikeudenmukaisuutta siinä ei ole, keiden asiat levähtävät kaiken kansan näkyville ja keiden eivät. En myöskään lähde ottamaan kantaa siihen, kenen twiitit ja toteamukset ovat ok, ja keiden taas soisi joutuvan cancel-kulttuurin hampaisiin.

Big Brother ja Selviytyjät

BB-taloon lähtijät ovat omaa luokkaansa. Suomessa ei ole monia tapoja päästä heittäytymään mukaan ihmiskokeeseen ja valtavaan psykologiseen peliin. Moni itsensä paremmin tai huonommin tunteva ei halua edes leikitellä ajatuksella, että tulee suljetuksi samaan tilaan täysin itselleen tuntemattomien ihmisten kanssa. Etenkin, kun voi vain aavistaa, että tietynlaista vastakkainasettelua ja triggeröiviä persoonia on luvassa. Vaatii valtavan riskin ja hurjan määrän rohkeutta, jotta lähtee altistamaan itsensä tällaiseen. Etenkin, kun se tapahtuu julkisesti, koko Suomi katsoo.

Ihmiset haluavat itselleen usein turvallisen ympäristön. Hankitaan rutiineja ja asioita, jotka tekevät elämästä mukavaa ja helpompaa. Ne pitävät mielen kunnossa. Kun kaikki ne viedään pois, on se jo itsessään muutos, joka aiheuttaa osalle ongelmia.  

Toinen vastaava testimahdollisuus on Selviytyjät, mutta viime aikoina siihen on ollut vähemmän mahdollisuutta muilla kuin julkkiksilla. Molemmissa on se yhteinen piirre, että et voi mitenkään aavistaa, kuinka tulet käyttäytymään ja kuinka ympäristö ja kyseiset olosuhteet tapahtumineen sinuun vaikuttavat. Et voi myöskään varautua siihen, mitä sinun kokemuksesi saa ulkopuolella aikaiseksi. 

Selviytyjissä ollaan pakotetussa tilanteessa, jossa joudutaan tekemään ikäviä päätöksiä ja puukottamaan ihmisiä selkään, jotta selviytyy itse. Siellä voi hyvässä ja pahassa ottaa tietyn roolin, joka toimii kanssakilpailijoiden kanssa. Ruutuun saadaan kuitenkin huolella leikattu provosoiva ja viihdyttävä kokonaisuus, kun taas BB:ssä ollaan paljaasti omia itseään ja sitä olemista voit seurata täysin leikkaamatta halutessasi 24/7. Molemmissa koko Suomi katsoo. 

Maine ja maineen menetys

Maine on niin paljon nopeampi ja helpompi menettää kuin rakentaa. Vuosien ja vuosikymmenienkin työ voi mennä kerralla pöntöstä alas, kun mokaa kerran tai pari tarpeeksi pahasti. Näistä kohtaloista löytyy julkisuudestakin monta valitettavaa esimerkkiä, aina menestyneistä lakimiehistä urheilun sankareihin.

Todelliset mokat ja se, mikä on moka jonkun toisen mielestä, ovat kaksi eri asiaa. Itselleni ennustettiin uran loppumista ja ties mitä silloin, kun esiinnyin alusvaatteissa huonekaluliikkeen mainoksessa, joka oli joidenkin mielestä naista esineellistävä, halventava ja aivan liian seksistinen. Jos jonkun, niin eikö juuri minun olisi pitänyt kokea tuo mainos niin? No en kuitenkaan kokenut, sillä olenhan ollut myös useissa mainoksissa, joissa isointa roolia näyttelevät puhevikani tai ihonvärini, eikä niistäkään kukaan pahoittanut mieltään, en minäkään.  

Oletko valmis julkisuuteen?

Koska oma työni on joka tavalla julkista ja jokainen julkisesti tekemäni teko myös, en valitettavasti osaa astua sellaisen ihmisen saappaisiin, joka työssään edustaa jotakin yritystä ja vapaalla hölmöilee ja kirjoittelee mitä lystää ilman, että se vaikuttaisi omaan maineeseen tai työhön. En vain valitettavasti osaa. Täydellistä elämää meistä ei elä kukaan, mutta itse yritän minimoida tilanteet, joissa on mahdollisuus ongelmallisiin jälkiseuraamuksiin.

Kun sinulta siis joskus elämässä kysytään, haluatko julkisuuteen tai oletko valmis siihen, mieti niitä kysymyksiä todella. Ymmärrätkö varmasti, mihin olet lähdössä? Ymmärrätkö sen, että julkisuutta ei voi hallita? Ymmärrätkö, että sinne voi joutua myös haluamatta? Ymmärrätkö, että teoillasi on seuraukset ja ilman suoranaista virhettäkin voit joutua someraivon kohteeksi? Jos vastasit näihin kyllä, ole hyvä, ole rohkea ja anna palaa!

Ja sinä, joka käyttäydyt elämässäsi tavalla, josta itse olisit valmis tuomitsemaan julkkiksen, mieti. Tämä ilmiö voi osua sinunkin matkallesi, hetkenä minä hyvänsä. Koko Suomi katsoo.

Kommentoi

Olen aina ollut se, joka toivoo kouluihin koulupukuja. Silloin varallisuus ja sen puute ei olisi niin silmiinpistävää ja kiusaaminen ja sen lieveilmiöt vähenisivät. Olen aika allerginen merkkilaukuille ja luxusbrändeille sekä sille, mikä jonkun kertoman mukaan on nyt muotia.

Jos mediassa näen otsikon tyyliä “Tämä takki pitää nyt olla kaikilla” tai “Näin pukeutuu muotitietoinen nainen”, pyöräytän välittömästi silmiäni ja ärsyynnyn.

Luksusta ja tavallisuutta

Mulle on jäänyt traumoja trendeistä jo kouluajoilta. Lapsuudessa varakkaammista perheistä tulevat ostelivat kouluun jatkuvasti uusia kalliita kashmirneuleita sekä Leviksen tai Dieselin farkkuja. Me muut emme.

Äitini teki minulle paljon vaatteita, koska muuhun ei kolmen lapsen yksinhuoltajalla juuri ollut varaa. Äitini oli hyvä ompelemaan ja kolmannella luokalla kuvauksessa pukeuduin äidin kutomaan hevospuseroon.

Yläasteella tein itse joitakin vaatteita arkikäyttöön, ja lukiossa äitini teki minulle muodin mukaisen päällystakin. Kaupoista ei joko saanut, mitä halusi, tai sitten ne maksoivat aivan liikaa. Suomessa on muutenkin aina menty tiukasti vuodenaikojen sesonkien mukaan, mutta tänä päivänä asiaan tuo helpotusta maailmanlaajuinen nettishoppailumahdollisuus.

En meinannut nuorena millään löytää omaa tyyliäni. Nuoruus oli jokapäiväistä epävarmuutta afrosta ja ihonväristä. Kumpaankaan ei ollut tarjolla apuja katukuvassa eikä muodissa. En myöskään ymmärtänyt, mikä sopii arjessa kropalleni ja mikä ei. 

Kilpatanssimaailmassa olin kuitenkin itsevarma ja trenditietoinen. Sen maailman trendit tunsin ja tiesin, mikä oli minua. Osasin piirtää äidilleni pukuluonnokset, jotka hän ompeli ja minä tai me yhdessä koristelimme puvut. Unelmoin aina omien pukujeni tekemisestä, mutta tuohon aikaan minä vain ideoin uusia asuja kotonani olevan sovitusnuken päälle.

Rohkea pukeutuminen

Jo tanssiaikoina pukeutumiseni oli rohkeaa, pientä ja paljastavaakin. Ihailin lattaritrendejä, värejä ja pin up -henkeä. Rakastin pukeutua näyttävästi etenkin parketilla. Tanssijoille rohkea pukeutuminen on helpompaa ja tavallaan myös sallitumpaa. Kun osaa kantaa itsensä ja liikkua kauniisti, ei rohkeakaan vaate näytä sopimattomalta tai tyrkyltä. Joka vuosi on kohistu jostakin TTk-parin asusta, sillä poikkeavathan ne toki rohkeudessaan katukuvasta.  

Alusvaatteissa ja uimapuvuissa on sama, kun niitä esittelee kuvissa tai lavalla. Ne ovat itsessään jo niin rohkeita ja seksikkäitä, ettei malli tai poseeraus saa enää sitä olla, jotta homma ei lipsu väärän tyylilajin puolelle. Ne vaativat osaamista. 

Kun aikanaan aloin hahmottaa oman vartaloani, aloin myös korostamaan rohkeammin tiettyjä ominaisuuksia. Olen aina ollut hyvin tietoinen kropastani ja siitä, mitkä kohdat aiheuttivat hankaluuksia asujen sopivuuteen. Olin tietoinen myös siitä, mitkä ominaisuudet olivat ulkopuolelta toivottavia.

Kun tanssijana itse koki olevansa liian pitkäraajainen, eikä omasta mielestään tarpeeksi lihaksikas, niin mallintöissä saman vuorokauden aikana saikin kuulla olevansa liian lyhyt ja liian lihaksikas tai iso. Ei ihme, että oli jonkin verran ongelmia pitää kiinni niistä omista mielikuvista ja tykkäämistään piirteistä, kun ne olivatkin yhtäkkiä haitta töissä. 

Ei muoteille ja trendeille

Kauppojen kuumimmat trendit eivät ole koskaan olleet minua varten. Ne ovat useinmiten aiheuttaneet itselle boikotointifiiliksen. En ole halunnut upota massaan, enkä ole halunnut erityisiä tämän hetken ykkösvaatteita, jotka näyttävät jo parin kuukauden päästä oudoilta. Panostan vaatteisiin, jotka ovat ajattomia, eivätkä edusta sitä kuuminta hottia. Tällöin niiden käyttöikä on loputon.

Koetin epävarmimpina aikoina kopioida muiden tyylejä, mutta tiedostin, etteivät ne tuntuneet omilta. Lasten saannin jälkeen olin eniten hukassa, koska vartalo ei ollut saman muotoinen kuin ennen raskautta tai sen aikana. Pelkäsin samaan aikaan näyttäväni olevani taas raskaana tai olevani liian rohkea, koska olinhan nyt äiti. Silloin ei ollut tarjolla rohkeimpia äitiesimerkkejä kuten Kim Kardashianit ja muut. Lisäksi media ja yleisö loivat paineet sille, että julkkisten piti päästä eroon raskauskiloista päivissä. Jos näin ei käynyt, piti niitä osata sopivasti peitellä.

Vaikka olen ollut koko elämäni kauneuden ja viihteen parissa töissä ja olen ostanut hirmuisia määriä vaatteita työni takia, en ole innostunut trendien aallonharjalla ratsastamisesta. On aivan ihanaa esitellä näytöksissä ja kuvauksissa lukuisia erilaisia vaatteita. Silti harvassa ovat ne kerrat, kun asuista jää fiilis, että ne todella istuvat ja tuntuvat miellyttäviltä ja haluan ne pysyvästi osaksi vaatekaappiani. Aina, kun sellainen osuu kohdalle, tarttuu se mukaan.

Olen usein syönyt kuormasta, koska saan työni kautta hyviä etuja. Tällä alalla on myös pakko ostaa uutta, koska etenkään työkseen esiintyvä nainen ei voi käydä keikoilla samoissa vaatteissa, etenkään näinä internetin ihmeellisinä aikoina.

Vaatehuoneen salat

Ystäväni roudaa joka kevät ja syksy vaatteitaan kodin ja vintin väliä. Ihmettelen sitä aina. Pystyn yleensä käyttämään samoja vaatteita vuodenajasta huolimatta, tyylini ei varsinaisesti muutu vuodenaikojen mukaan, monet asut voi tuunata sopimaan jokaiseen vuodenaikaan.

Usein postatessani kuvia someen, vähintään yksi kysyy vaatteen, merkin, koon tai istuvuuden perään. Pettymys on usein suuri, kun omat vaatteeni eivät ole meneillään olevasta sesongista. Ne saattavat olla usein vuosienkin takaa. Yhteistyökuvioissa on tietysti toisin, nehän ovat sitä tämän hetken hittiä.

Vaatehuoneestani löytyy vaatekappaleita 24 vuoden takaa. On Miss Universum -kisojen kengät, on American Dream World -kisan bikineitä, Vares-leffan farkkuja ja paljon muutakin aarteita uran varrelta. Vaatteillani on tarina ja historia, ja osaan nimetä, missä tapahtumassa mitäkin on käytetty. Vanhimpiakin vaatteita käytän toisinaan, sillä vaikka kroppani onkin muuttunut, ei se ole muuttunut niin paljoa kuin moni luulee. Oma pukeutumiseni vaihtelee tilanteen ja tilaisuuden mukaan. On konservatiivista, sporttista, seksikästä, näyttävää ja arkista. Joka tilanteeseen jotakin.

Kierrätys pohdituttaa

Olin vuosikausia vakioasiakas samalla kirppiksellä. Sinne viedyistä kamoista lasten vaatteet olivat aina helpoimpia saada myytyä. Kuitenkin omat erikoisuudet harvemmin löysivät käyttäjää kirppiskävijöistä, ainakaan saman kokoista. Tähän olen pohtinut ratkaisua pitkään sitä vielä saamatta.

Olen jossain kohtaa lahjoittanut somen kautta joitakin erityisiä vaatteita ja vien paljon tavaraa Uffiin. Vaatteita on kertynyt paljon myös käyttämättömiä. Näihin tarvitsisin jonkin tomivan keinon saada ne pienellä korvauksella eteenpäin, koska kaikkea en minäkään halua lahjoittaa, jotain pitäisi jäädä itsellekin. Toisaalta en haluaisi tehdä numeroa itsestäni ja siitä, missä jotakin asua on käytetty, mutta toisaalta taas jollekin se saattaa olla tärkeää. Käytetyt kenkäni lähtevät yleensä liikkeelle helposti netissä, niille kun on ihan oma ostajakuntansa.

En juurikaan luovu hyvistä vaatteista, koska monia tiedän käyttäväni taas vuosien päästä. Koen turhaksi laittaa jonkin eteenpäin hankkiakseni taas samanlaisen tai huonomman version muutaman vuoden päästä.

Tyyliä, kauneutta ja seksikkyyttä muodokkaalle naiselle

Suomessa on tilaus muodokkaiden naisten muodille. Saan paljon kyselyjä, mistä kaltaiseni kurvikas nainen löytää kauniita, seksikkäitä ja tyylikkäitä vaatteita. Usein ne ovat Amerikasta, koska siellä nyt vaan kaikki on isompaa ja jo aikoja sitten on oivallettu, että kokoon katsomatta voi haluta pukeutua seksikkäästi ja kauniisti. Koon ei tarvitse määritellä tyyliä. 

Suomesta puuttuu muodokkaille naisille tarjontaa. Muutamia liiikkeitä toki löytyy ja joissain liikkeissä on isompiakin kokoja tarjolla, mutta paljon isompaan satsaukseen olisi saumaa. Koska olen itse suunnitellut ja tuunannut paljon asuja, tunnen aina tiettyä turhautumista, kun haluamaani ei vain ole tarjolla. Monesti tuntuu, että vaatteet ovat vähän sinne päin, mutta niissä häiritsee laatu, mittasuhteet tai istuvuus.

Kuka saa pukeutua seksikkäästi?

Saako ikäiseni ja kokoiseni nainen, äiti tai kuka tahansa nainen pukeutua miten haluaa? Halutessaan jopa avonaisin kaula-aukkoihin tai muuten seksikkäästi? Mielestäni saa. Olen ollut etunenässä marssimassa aiheeseen liittyvissä mielenilmauksissakin.

Olen huomannut, että jos hoikka tai pienirintainen nainen pukeutuu samaan asuun kuin minä tai joku minua muodokkaampi nainen, on se ihan ok eikä juuri aiheuta reaktioita. Mediassakin napaan asti auki oleva etumus on tällöin vain “tyylikäs”, “seksikäs” ja “trendikäs”. Mutta rintavamman ja muodokkaamman naisen kohdalla sama asu koetaan helposti tyrkkynä, halpana ja liian paljastavana ja rohkeana. Sama vaate, mutta eri tuomio, koosta riippuen. 

Toisinaan ihmettelen, miten ihmeessä en ole lähtenyt vaatetusalalle, kun on kerran niin vaikea löytää muotia, jossa tyyli ja koko täsmää. Ei ole tullut sellaista tilaisuutta vastaan, enkä ole koskaan etsinytkään, mutta jos tulisi, voisihan sitä miettiä, sitäkin.  

 

Kommentoi