Hyppää pääsisältöön
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!

Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!

Temptation Island Suomi -ohjelman toinen kausi alkaa Nelosella 23. maaliskuuta. Ohjelmaa juontaa jo totutusti Sami Kuronen.

Täältä ja täältä löydät ohjelman sinkut!

Ohjelman pariskunnat julkaistiin tänään.

 

Satu ja Mika

Tamperelaiset Satu Pentikäinen, 32, ja Mika Vierikko, 39, löysivät toisensa netissä kolme ja puoli vuotta sitten. Pariskunta lähtee ohjelmaan varsin vapaamielisesti, sillä houkutuksen käydessä liian kovaksi heillä on toistensa lupa käydä jopa iholle. Se on sikäli yllättävää, että normaalielämässä Satu ja Mika kuvailevat suhteensa kompastuskiveksi Sadun mustasukkaisuutta.

 

Noora ja Lauri

Lahtelaiset Noora Pursiainen, 20, ja Lauri Ahola, 20, eivät nuoresta iästään huolimatta ole ohjelman kuopuksia! Puolitoista vuotta sitten kostean illan merkeissä tavanneet Noora ja Lauri halusivat osallistua ohjelmaan testimielessä. Tarkoitus on selventää ajatusta siitä, onko oma kumppani juuri se, jonka kanssa kannattaisi ottaa seuraava askel.

 

Elina ja Juho

Imatralaiset Elina Vepsäläinen, 26, ja Juho Vuorela, 29, ovat olleet yhdessä kolme vuotta ja kihloissa kolme kuukautta. Tiiviisti yhtä pitänyt pariskunta on tähän mennessä ollut erossa pisimmillään vain viikon, eli tarkoitus on ohjelman myötä selvittää, selviääkö suhde pidemmästä tauosta. 

 

Ida ja Roope

Vaasalaiset Ida Myllyniemi, 20, ja Roope Kahlos, 19, ovat kisan kuopuksia, mutta he ovat nuoresta iästään huolimatta ehtineet seurustella jo yli kolme vuotta. "Molemminpuolista luottamuspulaa" kokeva pariskunta halusi ohjelman myötä selvittää, onko aiemmin sählännyt Roope Idan luottamuksen arvoinen. Tämä pariskunta vetää selvät rajat käyttäytymiselleen ohjelmassa: toisten kanssa nukkuminen ja suuteleminen ovat ehdottomasti kiellettyjä.

 

KUVAT NELONEN

 

 

 

Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!
Tässä ovat Temptation Island Suomi 2 -parit!

Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!