Uutiset

Ystävä kertoo: Michael Schumacherin tila on kohentunut - katsoi F1-kisaa televisiosta!

30.07.2019 19:49

Kohtalokkaaseen lasketteluonnettomuuteen vuonna 2013 joutuneen Michael Schumacherin tilassa on tapahtunut edistystä. Näin kertoo miehen henkilökohtainen ystävä, formulavaikuttaja Jean Todt. Asiasta kirjoittavat brittilehdet The Telegraph ja Daily Star

Todt toimii kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n puheenjohtajana. Hän työskenteli aikaan Ferrarilla ja oli tuolloin myös "Schumin" pomo. Radio Monte Carlon haastattelussa Todt paljasti, että seitsenkertainen maailmanmestari on jo katsellut hänen kanssaan F1-kisaa televisiosta.

- Katsoimme kilpailua yhdessä hänen kotonaan Sveitsissä. 

Tarkemmin hän ei kuitenkaan Schumacherin tilasta voi kertoa, perheen toivomuksesta.

Todt-1

Formulavaikuttaja Jean Todt kertoi Schumacherin tilanteesta Radio Monte Carlon haastattelussa. 

Viiden vuoden hiljaisuus

F1-legendan tila on ollut vuosikaudet mysteeri, sillä häntä ei olla nähty julkisuudessa onnettomuuden jälkeen. Mediatietojen mukaan hän on ollut intensiivisessä kotihoidossa, sillä onnettomuudessa sattuneiden vakavien päävammojen vuoksi miehen toimintakyky on vain varjo entisestä.

Todtin mukaan kyseessä on todellinen taistelijaluonne. 

- Hän ei aio antaa periksi. Hänen perheensä tekee kaikkensa tässä tilanteessa. Totta kai on selvää, ettei ystävyytemme ole (onnettomuudesta johtuen) sitä mitä se ennen oli. Hän ei pysty enää kommunikoimaan samalla lailla, kuin ennen onnettomuutta.

Michael Schumacher täytti heinäkuussa 50 vuotta. 

Teksti:Pauli Poutanen
Kuvat:Rex
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!