fbq
Uutiset
23.05.2015 19:02
Teksti: Antero Alhonen|Kuvat: All Over Press
Viisuvoittaja Loreen: Pertti Kurikan Nimipäivät oli mullistava!
Viisuvoittaja Loreen: Pertti Kurikan Nimipäivät oli mullistava!
Uutiset
23.05.2015 19:02
Teksti: Antero Alhonen|Kuvat: All Over Press

Loreen on seurannut tiiviisti tämän vuoden Euroviisuja. Laulaja oli kiinnittänyt huomiota suomalaisen punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivien esitykseen.

- Minulle heidän esityksessään ei ollut kyse kehitysvammaisuudesta. Kyse oli heidän musiikistaan ja itsensä ilmaisusta. Se on tärkeintä. Mielestäni millään ulkoisella asialla tai kehitysvammalla ei ole mitään merkitystä. Mielestäni Suomen esitys olis mullistava, koska jokaisella on oikeus esiintyä juuri sellaisena kuin on, Loreen kommentoi Seiskalle.

Pertti Kurikan Nimipäivien viisumenestys on herättänyt paljon keskustelua. Osan mielestä yhtyeen jääminen finaalin ulkopuolelle oli suuri vääryys, osan mielestä kappale oli liian huono finaaliin. Vaikka Loreen voitti Euroviisut vuonna 2012, joutui hänen esityksensä silti ankaran arvostelun kohteeksi.

- Hiukseni olivat silmillä, eikä kukaan nähnyt kasvojani. Osalle pelkästään ilman kenkiä esiintyminen oli kova pala, ja minun sanottiin näyttävän peikolta. Kaikilla on oikeus mielipiteeseensä.


"Suomalaiset ymmärtävät minua"

Tänään Helsingin The Circuksessa esiintyvä Loreen on innoissaan päästessään esiintymään suomalaisille. Laulajan mukaan hänellä ja suomalaisilla on erityinen yhteys. Hän on esiintynyt Suomessa muutamia kertoja.

- Suomalaiset ymmärtävät musiikkini melankolisuuden. Suomalaiset pitävät hieman synkemmistä asioista. Tuntuu oudolta, että edellisestä Suomen-vierailustani on ehtinyt kulua yli vuosi. Suomalaiset ovat aina todella mukavia ja kohteliaita. Suomessa on aina loistava tunnelma, ja minulla on suoamlaisten kanssa erityinen yhteys, Loreen hehkutti.