Hyppää pääsisältöön
Antti Tuisku juhli Espanjassa.

Vain elämää -tähti Antti Tuisku avautuu Espanjan irtiotostaan: Annoin itselleni luvan juhlia!

Kun on kuukausitolkulla saanut olla oman itsensä herra ja yhtäkkiä revitään keskelle massiivista tv-tuotantoa tiukkoine aikatauluineen, ei muutos ole helppo. Ei edes kotimaisen popin kameleontille Antti Tuiskulle, 35.

– Olihan se tosi outoa, hän muistelee alkukesän Vain elämää -kuvauksia Seiskalle.

– Kyllä siinä hetki meni, että sai sen vaihteen päälle. Sitä ennen tuntui kuin olisin tipahtanut sinne ulkoavaruudesta!

Lue myös: Vain elämää alkaa! Antti Tuiskulla yllättävät varusteet mukana!

Paluu arkeen

Kultaisessa kokovartalohaalarissaan Antti näyttääkin jonkin sortin kosmonautilta. Hän ei ole kuitenkaan laskeutumassa takaisin julkisuuteen avaruudesta, vaan välivuodelta.

Antti jäi viime vuoden Provinssirock-keikkansa jälkeen pitkälle paussille. Hektisestä keikkaelämästä ja vauhdilla jyskyttäneestä poppijunasta oli päästävä hetkeksi pois.

Hän sai kaipaamansa irtioton muutettuaan syksyllä Espanjaan.

– Puoli vuotta mie ehdin asua siellä, syyskuusta helmikuun alkuun.

Vain elämää -sarjan 10. juhlakaudella nähtävä Antti Tuisku kertoo ladanneensa kunnolla akkuja kuluneen vuoden ajan. – On ollut hieno huomata, että olen elänyt onnellista ja henkisesti rikasta elämää.
Vain elämää -sarjan 10. juhlakaudella nähtävä Antti Tuisku kertoo ladanneensa kunnolla akkuja kuluneen vuoden ajan. – On ollut hieno huomata, että olen elänyt onnellista ja henkisesti rikasta elämää.

Lue myös: Antti Tuisku palasi parrasvaloihin - paljasti medialle Vain elämää -pressissä: ”Kuin olisin tipahtanut ulkoavaruudesta!”

Helppoja krapuloita

Antin lähes 200 000 Instagram-seuraajaansa saivat nähdä Espanjasta lukuisia bilepätkiä.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikkea sopivassa suhteessa. Olen antanut itselleni luvan juhlia ja pitää hauskaa, Ja sitä minä olen tehnytkin nyt, kun siihen on ollut mahdollisuus!

Kiertueilla moinen irrottelu on mahdotonta.

– Siksi olen halunnut juhlia nyt, hyvällä omallatunnolla.

Miten pitkään elämänsä kunnossa olevan Antti Tuiskun krapulat kestävät?

– Hmm… Eivät ne kyllä kauhean kauan kestä, Antti virnistää.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Timo Korhonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!