Hyppää pääsisältöön
Leijonat.

Väärä hälytys! Tiedottaja: MM-Leijonien lähettyviltä ei löytynytkään pommia – ”Ihan täydellinen uutisankka!”

Iltalehti uutisoi tänään torstaina (16.5.), että Slovakiasta Kosicen oikeustalolta olisi löydetty pommi. Suomalaisesta vinkkelistä uutisesta tekee hätkähdyttävän se, että kyseinen oikeustalo sijaitsee lähellä MM-Leijonien harjoitushallia.

– Yksi pommi on jo löytynyt. Pommikoirat ovat yhä sisällä ja etsivät mahdollisia muita pommeja ja räjähteitä, paikallinen poliisi kommentoi Iltalehdelle.

Nyt Kosicesta tihkuu uutta tietoa. Seiskan tavoittama Leijonien tiedottaja Petteri Hietanen ampuu pommiväitteet kuitenkin alas.

– Viralliselta taholta saamamme tiedon mukaan tuo uutinen on täysin ankka. Olemme selvitelleet asiaa, eikä sieltä ole löytynyt mitään pommia, Hietanen valaisee Seiskalle.

Kyseessä on kuulemma ollut vain oikeustalolle tullut perätön puhelu.

– Kisajärjestäjän mukaan sellaisia puheluita soitellaan sinne vähän väliä. Kyseessä on siis ollut perätön puhelu, eikä mitään vaaraa ole ollut.

Hietanen sanoo ymmärtävänsä, että sensaatiomaisesti MM-kisat aloittanut Leijonat kiinnostaa kovasti kotimaassa. Aivan yhdentekevä pommi-uutinen ei kuitenkaan ollut, sillä sen jälkeen Hietasen puhelin on pirissyt jatkuvasti.

– On se puhelin soinut, joten siinä mielessä se on kyllä häirinnyt. Vähän ihmetyttää tämmöinen.

Leijonat kohtaa tänään Kosicessa Tanskan. Alkusarjan matsi käynnistyy klo 21.15.
 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!