Hämeenlinnassa asuva Jukka on pirteä, puhelias ja kuntoilua aktiivisesti harrastava eläkeläismies.
Jukan elämä oli katketa vuonna 2006 hurjassa kolarissa Intiassa, kun kielletystä ajosuunnasta tullut linja-auto syöksyi häntä kuljettaneen auton eteen.
Autossa olleista viidestä henkilöstä Jukka loukkaantui kaikkein pahimmin.
– Olin viikkoja koomassa kaikkiaan kolmessa eri sairaalassa Intiassa. Lääkäreiden mukaan eloonjäämiseni oli lääketieteellinen ihme, Jukka kertoo.
Kuva onnettomuuspaikalta.
Vaikea aivovamma
Jukka oli yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Hän toimi toimitusjohtajana perustamassaan yrityksessä,
joka oli erikoistunut muun muassa nimi- ja tunnistekyltteihin. Hän oli liikkeellä ystäväporukan kanssa, kun auto syöksyi suoraan bussin kylkeen kohtalokkain seurauksin.
– Automme upposi bussin tavaratilaan kuin veitsi sulaan voihin.
Hän istui auton takapenkillä keskellä, ja ympärillä oli ainoastaan lannevyö. Kaikki autossa olleet kiidätettiin sairaalaan.
Jukka vaipui koomaan. Hänellä todettiin erittäin vaikea aivo- ja selkäydinvamma. Lähes kaikki kylkiluut murtuivat, ja hänelle tuli ilmarinta. Auton repeytynyt pelti leikkasi Jukan päähän ammottavan, lähes koko kallon leveydeltä kulkeneen halkeaman.
Vain silmät liikkuivat
Jukkaa pidettiin useita viikkoja koomassa. Kolmen kuukauden jälkeen hänet lennätettiin ambulanssilennolla Suomeen.
– En pystynyt liikuttamaan kuin silmiäni.
Periksiantamattomana ja jääräpäisenä tunnetulla Jukalla oli mielessään kuitenkin vahva ajatus.
– Mietin, että kyllä tästä perkele selvitään!
Jukalla alkoi vaivalloinen toipumisprosessi. Oli ihme, että hän ylipäätään jäi henkiin. Jukka painottaa, että hänen paranemisessaan oli sisun lisäksi apunaan hyvä kunto.
– Olen koko ikäni ollut aktiivinen kuntoilija. Alussa tein vain mielikuvaharjoituksia. Valmistelin itseäni liikkumaan ja loin aivoihin muistijälkiä erilaisista kehon liikeradoista.
Koira tsemppasi
Jukka joutui opettelemaan uudelleen niin puhumisen kuin liikkumisen.
– Olihan se yhtä juhlaa, kun otin ensimmäiset askeleet tyttäreni vierellä sairaalan käytävällä. Aluksi vain jokusen metrin, sitten pari enemmän.
Pikkuhiljaa hermoradat alkoivat jälleen toimia, ja Jukka pystyi polkemaan jo kuntopyörääkin.
– Lääkärit katsoivat ihmeissään, sillä eihän minun olisi pitänyt olla edes elossa!
