Turun Hirvensalossa komeilevassa kivitalossa rakentuu kaunis kahvipöytä. Sitä kattaa touhukas ja iloinen Mari Tamminen, 70, kun taas aviomiehensä Juhani, 70, hiljentyy lehden äärellä. Hän tarkkailee Turun Sanomista TPS:n illan kokoonpanoa.
– Totta helvetissä katson, ketkä veljet sinne lyödään kentälle! Nousinhan jo aikoinaan itse 16-vuotiaana Tepsin ykkösnyrkkiin tulosvastuuseen. Marssijärjestys oli jo silloin pelit, opiskelu ja seurustelu – tässä järjestyksessä, Tami linjaa lehtensä takaa.
– Näin se on tosiaan mennyt meillä aina. Se viimeisin ei ole koskaan ollut meille ykkösjuttu. Never ever, Mari naurahtaa.
Lue myös: Kiekkolegenda Juhani Tammisen yllättävä avautuminen rahasta: Omistan kymmeniä asuntoja!
Mari hoitaa kotityöt
Tammisten rakkaustarina kukoistaa jo kuudetta vuosikymmentä. Pitkän suhteen salaisuus on ollut toisen kunnioitus ja se, että pelin henki on ollut kummallekin selvä.
– Minulla on mieletön respecti Maria kohtaan. Hän on myös erittäin hyvä ruuanlaittaja. Luojan kiitos hän on siitä puolesta vastuussa! Kotona työnjakomme on yhtä selvä kuin aikoinaan maajoukkueessa: Ketola syötti, ja minä löin häkkiin, Tami vertaa.
– Helpommalla päästään, jos minä hoidan kotityöt. Niin se on aina mennyt. Olen hoitanut huushollin, pessyt pyykit ja tehnyt ruuat. Olisi ehkä joskus kannattanut pyytää häntäkin, mutta eipä niistä ole koskaan kinattu. Pelikirja on ollut ihan selvä, Mari myöntää.
Tasapainottava voima
Madame Tamminen hoitaa mukisematta kotityöt mutta pitää muutoin jöötä miehelleen. Kun on aika katsoa illan elokuvaa, Aurinkokuningas ei kaukosäätimeen koske.
– Ja jollei Juhanille kelpaa, menkööt alakertaan tapittamaan sitä Urheiluruutuaan.
Tomera ja lempeän rehellinen Mari on myös suhteen tasapainottava voima, joka lukee kuuluisaa aviomiestään kuin avointa fläppitaulua.
– Jos Juhania ylistetään ja hän alkaa leijua, vedän miehen nilkoista takaisin maanpinnalle. Ja kun menee päinvastoin, kaivan hänet sieltä kuopasta ylös.
Pitänyt puolensa
Mari ei muutenkaan ole mikään hissukka, joka odottaisi haikeana miestään kotiin. Näin ei ollut asian laita edes silloin, kun Juhani viipotti kiekon perässä ympäri maailmaa.
– Kerrankin hän oli Izvestija-turnauksessa pelaamassa. Sitten Moskovasta tuli soitto meille kotiin, että ”Otatteko puhelun vastaan?” Lupasin tietysti ottaa, mutta siihen maailmanaikaan ei voinut tietää, koska se puhelu tulisi.
– Siinä saattoi mennä montakin päivää. Olisiko minun pitänyt olla passissa ja vain odotella sitä puhelua kotona? Ei tietenkään! Menin mieluummin omia menojani, Mari kertoo.
Lapsetkin ymmärsivät
Mutta kun Tami kaartaa menopelinsä kotikadulle ja jysäyttää pelikassinsa eteiseen, kiekosta ei enää puhuta. Ei ole kuulemma puhuttu koskaan.
– Kotona on aina pyritty elämään tavallista kotielämää, emme ole puhuneet kiekosta. Olemme lasten kanssa tajunneet, että se on hänen elämänsä, Mari tuumii kahvia hörpätessään. Tami nyökyttelee vieressä ja sanoo:
– Jos tulee tarve puhua kiekosta, soitan Ketolalle. Olen toki siinä asemassa, että minulle soitetaan – siis ympäri maailmaa. On Japania, Sveitsiä ja Pohjois-Amerikkaa. Jos joku hankkii Berliiniin pelaajaa, niin mulle tulee puhelu otsikolla ”Juhani, wie gehts?”
Nenät kiinni ruudussa?
Tammiset ovat ihmetelleet nykyajan kovia erotilastoja. Turkulaispariskunnan mielestä lusikat pistetään jakoon hämmästyttävän helposti. Olisiko osasyy somessa?
– Koska Juhanin elämä on ollut alusta asti jääkiekkoa, emme ole nähneet toisiamme läheskään joka päivä. Tämän päivän romanssit ovat ohi, jollei nähdä kahteen päivään – ja muinakin aikoina pitää olla nenät kiinni ruudussa, Mari ihmettelee.
– Minäkin olen kuullut, että aviopuolison kanssa riidellään. Minkä helvetin takia? Emme me siksi menneet naimisiin, että riitelisimme. Olisihan se ollut idioottimaista avioitua 15 vuoden seurustelun jälkeen ja sitten erota, Tami puhisee.
Kohtaaminen teinihipoissa
Tammisten rakkaustarina juontaa juurensa 56 vuoden taakse, vuoteen 1964. Ajalle tyypillisesti tuolloin oppikouluissa järjestettiin niin sanottuja hippoja, jotka olivat teini-ikäisten nuorten suuressa suosiossa. Niin myös 13-vuotiaiden Juhanin ja Marin.
– Tapahtumapaikka oli silloinen Turun tyttölyseo. Sattuma puuttui peliin, sillä myöhemmin toimin täsmälleen saman koulun vanhempana lehtorina, Juhani muistelee.
– Sieltä hipoista minä tämän kaunottareni joka tapauksessa löysin. Ja stoorihan menee niin, että saatoin hänet vielä illan päätteeksi kotiinkin.
Tami erottui edukseen
Myös Mari muistaa kyseisen päivän kuin eilisen. Hän kertoo kiinnittäneensä huomion koulun liikuntasalissa möykänneeseen ”rääväsuiseen poikajoukkoon.”
– He pitivät mekkalaa puolapuiden edessä. Mutta joukossa oli myös yksi ujompi tapaus, joka ei ollut lainkaan rääväsuinen vaan poikkeuksellisen fiksunoloinen. Muistan, miten kivat vaatteet hänellä oli. Sympaattinen Juhani teki minuun heti vaikutuksen.
– Tietysti siinä iässä olimme aluksi kavereita. Soittelimme toisillemme, ja aloimme yhä enemmän liikkua yhdessä. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Asuimme kumpikin Turun keskustassa, Tami torin laitamilla, ja minä toisella puolen siltaa, Mari kertoo.
– Se silta helpotti kulkemista päivin öin! Tami lisää.
Asui siskonsa kanssa
Maisema vaihtui vuonna 1970, kun Juhani muutti Helsinkiin liikuntatieteellisen opiskelujen ja HJK-kiekkopestin perässä. Markkinointi-instituuttiin päässyt Mari seurasi tulevaa aviomiestään pääkaupunkiin muttei muuttanut tämän luokse.
– Harva tätä tietää, mutta Juhani asui siskonsa kanssa Mannerheimintiellä seuralta saadussa asunnossa. Minä puolestani Käpylässä. Muutimme asumaan yhteen vasta sitten, kun hän houkutteli minut mukanaan Amerikkaan kesällä 1975, Mari muistelee.
– Vaikka silloinkin kyllä sanoin, etten lähde mukaan. Olin nimittäin ollut vaihto-oppilaana Indianassa 1967, ja sain sillä reissulla Amerikasta tarpeekseni!
Legendaarinen Coliseum
Tulevan rouvan mieli muuttui, kun Tami hankki silloiselle kihlatulleen lupaamansa opiskelupaikan Yhdysvalloista. Hän itse takoi taaloja WHA-liigan Cleveland Crusadersissa.
– Clevelandin Coliseum oli sen ajan hienoin areena koko maailmassa. 22 000 katsojaa ja häkki täynnä joka ilta! Siellä kelpasi iskeä mustaa pussiin, Tami mehustelee.
– Mutta areena sijaitsi ruuhkineen 45 minuutin ajomatkan päässä Westlakesta, jossa asuimme. Siksi jäimme joukkueen kanssa pelipäivinä aamujäiden jälkeen keskustan hotelliin huilaamaan, ja tulin vasta illalla matsin jälkeen kotiin. Onneksi Mari ei ole ikinä ollut mikään kynsienlakkaaja.
Luultiin saunanpolttajaksi
Itsenäinen suomalaisdaami ei tosiaan murehtinut lätkälesken osaansa. Päinvastoin, Mari pyyhälsi tuon tuosta keskustan kirjastoon opiskelemaan.
– Olen aina tykännyt ulkoilla, joten kerrankin kävelin kirjastoon pänttäämään. Se taisi olla virhe, sillä autoilijat tööttäsivät tuon tuosta ja pysähtyivät kysymään, onko jokin hätänä, sillä eihän täällä saa kävellä missään! Se oli kuulemma hengenvaarallista.
– Ja kun myöhemmin muutimme Phoenixiin, taloyhtiössämme oli jopa sauna. Siellä tosin paikallinen huoltomies meinasi saada sätkyn ja kysyi, meinasinko polttaa koko saunan. Vastasin hänelle olevani suomalainen ja kyseessä olevan vain löylynheittoa.
Osti muskeliveneen
Phoenix ja Arizonan aurinko olivat muutenkin Tammisten mieleen. Vaikka WHA-seura Roadrunnersin tarina päättyikin karuun konkurssiin, Juhani nautti ajastaan kaktusten ja ikuisen kesän keskellä.
– Se on aivan uskomattoman hieno paikka. Aurinko paistaa 365 päivänä vuodessa. Kämppämme oli myös aivan toista tasoa kuin Clevelandissa, löytyi uima-altaat ja helahoito. Ja lähettyvillä levittäytyi ainakin 100 golfkenttää. Se paikka oli taivas!
– Kiihkeän kauden jälkeen jäimme sinne vielä kuukaudeksi hengailemaan Amerikkaan. Eräs Big Al -niminen kaveri vei meidät tekojärvelle, jossa innostuin 8-metrisestä muskeliveneestä. Ostin sellaisen, ja toin tietysti tullessani Turkuun, Tami muistelee.
Kun pariskunta palasi Suomeen vuonna 1977, alkoi pesänrakennus Turkuun. Rakkaustarina on tuottanut kolme kaunista ja lahjakasta tytärtä Anna-Marian, Katariinan ja Kukan. Nykyään Juhani ja Mari ovat myös ylpeitä isovanhempia, sillä heillä on jo kuusi lastenlasta.