Ulla teki itselleen moottoripyörän.

Työkaverin kommentti muutti alaraajahalvaantuneen Ullan elämän: Rakensin itselleni kilpamoottoripyörän – ”Tajusin vasta myöhemmin voittaneeni maailmanmestaruuden!”

30.05.2019 03:03

Ulla Kulju oli luokkaretkellä Ylläksellä valmistautuen hyppyyn lumilautansa kanssa. Hyppyrin nokalla Ulla huomasi, että hyppy ei lähtenytkään suunnitellusti.

Hän tippui korkeuksista selälleen ja tajusi heti, että jalat eivät toimineet.

Ulla kiidätettiin sairaalaan Ouluun, ja muutaman kuukauden päästä alaraajahalvaantunut tyttö siirrettiin kuntoutukseen.

Lue myös: Hirvittävä onnettomuus ja halvaantuminen veivät huippuvoimistelija Jari Mönkkösen masennuksen partaalle: Onnellisuus ei riipu toimintakyvystä!

Kaikki meni uusiksi

15-vuotias Ulla joutui opettelemaan miten pyörätuolin kanssa tulee arjessa toimeen. Uusi tilanne laukaisi myös pienen identiteettikriisin.

– Olin siihen asti aina halunnut lentäjäksi. Onnettomuuden jälkeen joutui hieman hakemaan itseään. Myös perhe ja ystävät olivat hämmentyneitä uudesta tilanteesta.

– Osa kavereista jäi ja osa lähti pois. Silloinen poikaystäväni sai kuulla nälvimistä, että hänellä on vammainen tyttöystävä, Ulla sanoo.

Kunnianhimoisella Ullalla on vielä paljon tavoitteita. – Haluaisin kilpailla SM-kisoissa terveitä vastaan ja päästä palkintokorokkeelle, ja vammaisten kisoissa päästä kolmen joukkoon miesten sarjassa, Ulla hymyilee.
Kunnianhimoisella Ullalla on vielä paljon tavoitteita. – Haluaisin kilpailla SM-kisoissa terveitä vastaan ja päästä palkintokorokkeelle, ja vammaisten kisoissa päästä kolmen joukkoon miesten sarjassa, Ulla hymyilee.

Vuoden rajapyykki

Ulla hyväksyi tapahtuneen jo kuntoutuksen aikana, mutta vuoden päästä onnettomuudesta todellisuus iski vasten kasvoja.

– Sitä aina ajattelee, että ensi vuonna teen taas sitä tai tätä. Mutta tilanne ei muuttunutkaan. Silloin tuli paiskottua tavaroita ja mökötettyä.

Sen koommin hän ei ole halvaantumistaan kuitenkaan murehtinut.

Lue myös: Suomalaiskaunottaren lupaava malliura katkesi dramaattisesti - Kati halvaantui ja menetti puhekykynsä 20-vuotiaana!

Elämä voittaa

Vammautumisen jälkeen Ulla on opiskellut, mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta. Lisäksi hän on kilpaillut vammaisalppihiihdossa, rakentanut näyttelyautoja, purjehtinut ja voittanut ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruuden.

– Jos voisin palata takaisin vammautumiseen johtaneeseen hyppyyn, niin hyppäisin uudelleen. En halua menettää kaikkea sitä, mitä olen pyörätuolin kanssa saanut.

Kun Ullalta kysyy mitä hän tekisi, jos saisi mahdollisuuden kävellä taas, hän menee mietteliääksi.

– En vaihtaisi pyörätuolia pois! hän lopulta sanoo.

Ulla on saanut paljon positiivista palautetta, mutta myös kritiikkiä. – Minulle on sanottu, etten varmasti rakasta lapsiani, kun harrastan näin vaarallista lajia, Ulla hämmästelee.
Ulla on saanut paljon positiivista palautetta, mutta myös kritiikkiä. – Minulle on sanottu, etten varmasti rakasta lapsiani, kun harrastan näin vaarallista lajia, Ulla hämmästelee.

Rakensi itse pyörän

Ulla Kulju, 32, oli jo nuorena haaveillut moottoripyörän hankkimisesta, mutta vammautumisen myötä haave jäi. Yksittäinen työkaverin kommentti muutti kuitenkin Ullan elämän.

– Eräänä päivänä vuonna 2014 tuli työkavereiden kanssa puhetta, että prätkäkausi on pian alkamassa. Itse surkuttelin, kun en pysty ajamaan.

– Eräs työkaverini sanoi, että miksi en itse rakenna itselleni pyörää, mekaniikkasuunnittelijana työskennellyt Ulla muistelee.

Ulla osti pyörän ja varusteli sitä autotallissaan vuoden ajan tarpeisiinsa sopivaksi. Facebookin kautta hän löysi maailman ensimmäisen alaraajahalvaantuneen kilpakuskin.

– Menin hänen luokseen Isoon-Britanniaan testaamaan ajamista. Siellä hän kysyi, haluaisinko ajaa kisapyörällä Silverstonen kisaradalla. Se oli niin upeaa! Ulla muistelee ihailua äänessään.

Matka maailmanmestariksi

Kilpailemisen Ulla aloitti keväällä 2016. Ensimmäinen kisa oli huikea kokemus.

– Olin toiseksi viimeinen, mutta oli hieno tunne, että olin tehnyt sen!

Ulla ajoi kilpaa koko kauden 2016, mutta menestystä alkoi tulla vasta seuraavana vuonna. Menestys kulminoitui maailmanmestaruuteen Ranskassa.

– Vammaisille järjestettiin ensimmäistä kertaa viralliset MM-kisat, joissa olin mukana ainoana naisena. Olin kokonaiskilpailussa kuudes enkä ollut uskoa, miten hyvin kisat oli mennyt!

Kisan jälkeen järjestäjä pyysi Ullan sivuun.

– Olin ihmeissäni, että mikä homma tämä on. Sitten kuulin, kun minut kuulutettiin palkintokorokkeelle maailman ensimmäisenä naisten sarjan voittajana. Tajusin vasta myöhemmin, että voitin juuri maailmanmestaruuden, Ulla nauraa muistolleen.

Brittiläinen Legsgomadniminen yritys tekee julkkiksista Lego-hahmoja, ja he halusivat tehdä hahmon myös Ullasta. – He löysivät minut Instagramin kautta. Oman hahmon ovat saaneet myös muun muuassa Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen.
Brittiläinen Legsgomadniminen yritys tekee julkkiksista Lego-hahmoja, ja he halusivat tehdä hahmon myös Ullasta. – He löysivät minut Instagramin kautta. Oman hahmon ovat saaneet myös muun muuassa Valtteri Bottas ja Kimi Räikkönen.

 

Lue myös: Neliraajahalvaantunut laulaja Jari Grek kuntouttaa itseään sinnikkäästi – ”Kunhan saisin käteni kunnolla toimimaan!”

Linnan juhliin

Tuore maailmanmestari sai paljon onnitteluja, mukana myös onnittelukirje presidentti Sauli Niinistöltä.

– Loppuun asti jännitin, että pääsenköhän nyt Linnan juhliin. Minulla on aina ollut haaveena päästä niihin mukaan, ja oli tosi siistiä, kun sain kutsun!

Juhlat menivät hyvin, mutta yksi asia jäi harmittamaan.

– Missasin mahdollisuuden kuvaan, jossa olisin ollut maailmanmestareiden Mika Häkkisen, Kimi Räikkösen ja Marcus Grönholmin kanssa! Kuva jäi ottamatta, kun Kimi lähti omiin juhliinsa niin nopeasti, Ulla harmittelee.

Edessä jalan amputaatio

Ulla oli valmistautumassa vuoden 2018 MM-kisoihin, kun viikko ennen kisoja kohtalo puuttui jälleen peliin.

– Olin normaalisti testaamassa säätöjä. Ajoin juuri parasta kierrostani, kun ajauduin nurmikolle. Se olikin siinä kohdassa pehmeää, ja lensin voltilla maahan.

Moottoripyörällä kaatumisen jälkeen Ulla oli hetken tajuttomana. – Kun viimein heräsin, nauroin hillittömästi ja kyselin koko ajan uudelleen, mitä oli tapahtunut. Ajattelin ensin ajaa itse kotiin, mutta pyysin sitten lopulta kuitenkin miestäni hakemaan minut.
Moottoripyörällä kaatumisen jälkeen Ulla oli hetken tajuttomana. – Kun viimein heräsin, nauroin hillittömästi ja kyselin koko ajan uudelleen, mitä oli tapahtunut. Ajattelin ensin ajaa itse kotiin, mutta pyysin sitten lopulta kuitenkin miestäni hakemaan minut.

 

Ulla ei heti tajunnut, miten pahasti oli käynyt.

– Toista jalkaa vähän kihelmöi, mutta en ollut siitä huolissani.

Kun olo paheni, Ulla päätti mennä sairaalaan. Vasemman reisiluun alaosassa todettiin pirstaleinen murtuma.

– Jalka oli kipsissä lähes 20 viikkoa mutta ei lähtenyt luutumaan. Lopulta kolme lääkäriä suositteli jalan amputaatiota. Näillä näkymin operaatio toteutetaan syksyllä. Noin vuoden päästä amputaatiosta minun pitäisi olla takaisin normaalitilassa.

Amputaatiosta tehdään kesällä tarkka suunnitelma, ja se toteutetaan näillä näkymin ensi syksynä. – Ensin suunnitellaan millaisia proteeseja ja mitä ominaisuuksia niiltä haluan. Tynkä muotoillaan sitten sen mukaan.
Amputaatiosta tehdään kesällä tarkka suunnitelma, ja se toteutetaan näillä näkymin ensi syksynä. – Ensin suunnitellaan millaisia proteeseja ja mitä ominaisuuksia niiltä haluan. Tynkä muotoillaan sitten sen mukaan.

Unelmat voi saavuttaa

Ulla katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

– Kilparadoille aion palata, vaikka jalka lähtee!

Elämänmyönteinen nainen haluaa sanoa ihmisille, että aina kannattaa unelmoida eikä unelmien tavoittelua pidä pelätä.

– Kaikki on aina mahdollista! Mutta kotoa ei kukaan tule hakemaan, itse pitää laittaa itsensä peliin. Minäkin olen saavuttanut kaikki unelmani, enkä näe mitään syytä, miksi en voisi jatkossakin niitä saavuttaa, kahden lapsen äiti sanoo.

Teksti: Kirsi Pöllänen
Kuvat: Pasi Murto, Ullan albumi ja Lehtikuva

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!