Lauri Karhuvaara sai uuden juontopestin.

Tylyt potkut saanut juontaja Lauri Karhuvaara sai uuden työn: Taisin miettiä kolme minuuttia, kun minua pyydettiin tähän pestiin!

10.08.2018 18:03

Klapikone ei ole laulanut tänä kesänä juontaja Lauri ”Late” Karhuvaaran, 60, kesämökillä yhtä ahkerasti kuin aiempina kesinä. Juontaja on kertonut julkisuudessa, että mökkitöihin kuuluu ehdottomasti polttopuiden tekeminen talven varalle.

– Mökillä on tullut vietettyä aikaa, mutta klapien teon olen suosiolla jättänyt viileämpään ajankohtaan, Lauri kertoo.

Lue myös: Suosikkijuontaja Lauri Karhuvaara palautti kasan pulloja - kuva!

Ilonaiheita

Juontaja iloitsee, että mökille Ristiinaan tuli muutama vuosi sitten hankittua ilmalämpöpumppu.

– Näillä helteillä se on kyllä mahtava juttu, ulkona yli kolmekymmentä astetta ja sisällä sopivat 22.

Vuonna 2016 konkarijuontaja sai tylyt potkut MTV:ltä. Tuolloin hän kertoi Seiskalle aikovansa ilmoittautua kortistoon.

– Kun elokuu koittaa, ryhdyn kartoittamaan työtilannetta ja ilmoittaudun reilusti työvoimatoimistoon työnhakijaksi. Minulla ei ole vielä liikaa ikää. Haluan tehdä jatkossakin jotain, jossa voin hyödyntää ääntäni ja pitkää haastattelukokemustani, Lauri kertoi.

Lue myös: Suosikkijuontaja Lauri Karhuvaara ilmoittautuu työkkäriin!

Nyt hän palaa suomalaisten iloksi televisioon. Parhaillaan kuvataan AlfaTV:llä syksyllä nähtävää 16-osaista Tanssi kanssain -viihdeohjelmaa, jota Lauri juontaa.

– Taisin miettiä kolme minuuttia, kun minua pyydettiin tähän pestiin. Tämä on ollut oikein mukava kokemus tähän saakka, epävirallinen suorien televisiolähetysten Suomen mestari sanoo.

Lue lisää Laurin kokemuksista uuden ohjelman teosta torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Teksti: Sami Spåra
Kuvat: Pasi Murto

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!