Uutiset

Turvalaitteet piippaavat lentokentällä! Ringa Ropon Heikki-rakas sai rautaa selkäänsä!

28.10.2020 06:39

Entinen pituus- ja korkeushyppääjä Ringa Ropo, 54, hehkuu onnea kihlattunsa, ex-kolmiloikkaaja Heikki ”Hessu” Hervan, 57, rinnalla.

Kaksi vuotta kihloissa ollut pariskunta ei ole päättänyt hääpäivää.

– Olemme sovitelleet molempien haasteellista arkea yhteen ja edenneet lasten ehdoilla. Olen ajatellut suhteemme alusta lähtien, että haluamme vanheta yhdessä. Naimisiin ei ole kiire, koska uskomme, ettei avioituminen muuta suhdettamme, Ringa sanoo.

Ringa ja Heikki juhlivat uudistuneen Urheilumuseon avajaisia. – Meille tuli syyskuun lopussa täyteen neljä vuotta yhdessä. Juhlistimme sitä Tampereella, jossa kävimme syömässä ja vietimme kahdenkeskistä aikaa, Heikki kertoo.
Ringa ja Heikki juhlivat uudistuneen Urheilumuseon avajaisia. – Meille tuli syyskuun lopussa täyteen neljä vuotta yhdessä. Juhlistimme sitä Tampereella, jossa kävimme syömässä ja vietimme kahdenkeskistä aikaa, Heikki kertoo.

Lue myös: Ringa Ropo ja kihlattu Heikki Herva harvinaisessa yhteishaastattelussa: Näin rakkaus roihahti!

Urheilu kuuluu yhä Ringan ja Heikin arkea, vaikka molempien urat päättyivät aikoinaan ikävällä tavalla.

– Minulla oli isoja vastoinkäymisiä, sillä sekä jalkani että selkäni jouduttiin urheilu-uran aikana leikkaamaan. Lääkäri ilmoitti minulle operaation alussa, että jalkani tuskin tulee enää hyppykuntoon, Ringa kertoo.

Aktiiviuriensa jälkeen Heikki ja Ringa ovat valmentaneet.
Aktiiviuriensa jälkeen Heikki ja Ringa ovat valmentaneet.

Lue myös: Ringa Ropo ja Heikki-rakas ovat uudessa elämänvaiheessa: Avioituminen ei muuta suhdetta!

Myös Heikki kamppaili urheilu-uransa aikana pahojen selkäongelmien kanssa.

– Minulla todettiin välilevyn pullistuma, joka vaati ison operaation. Rautaa on laitettu selkään niin paljon, että vielä 10 vuotta sitten lentokentän turvatarkastuslaitteet piippasivat, Heikki kertoo.

Lue myös: Ex-urheilijat Ringa Ropo ja Heikki Herva elävät etäsuhteessa: Käymme salsatunneilla!

Aktiiviuriensa jälkeen Heikki ja Ringa ovat valmentaneet. Heikki kertoo olevansa kolmatta vuotta nuorten maajoukkueen valmentajana.

– Olemme ottaneet Yliastujat-yhdistyksen kautta valmennukseen motivoituneita ja lahjakkaita urheilijoita, jotka eivät liiton nykyisillä kriteereillä kuulu valmennusryhmään. Valmentaminen on meille molemmille harrastustoimintaa.

Ringa Ropo

Ringa vuonna 1991.
Ringa vuonna 1991.

* Entinen pituus- ja korkeushyppääjä. Ura loppui rasitusvammojen vuoksi 1994. Voitti 11 Suomen mestaruutta uransa aikana.

* Neljän lapsen äiti. Esikoinen kuoli alle kaksivuotiaana leukemiaan.

* Myös Ringan tytär Ella Junnila, 21, on menestynyt korkeushyppääjä.

* Kokeili levylaulajan uraa julkaisemalla aitajuoksija Tuija Helanderin kanssa Juokse pois -kappaleen.

* Työskentelee nykyisin asiakkuuspäällikkö henkilöstöpalveluyrityksessä.

* Laihdutti kahdessa vuodessa 23 kiloa Cambridge-dieetillä.

Heikki Herva

Heikki vuonna 1995.
Heikki vuonna 1995.

* Entinen kolmiloikkaaja, joka on voittanut Suomen mestaruuden ulkoradoilla neljä ja sisäradoilla kolme kertaa.

* Sairastui vuonna 2009 plasmasolusyöpään eli myeloomaan, josta selvisi kantasolusiirron avulla.

* Työskentelee nykyisin hallintopäällikkönä liikuntatieteellisessä tiedekunnassa Jyväskylän yliopistossa.

Teksti:Kalle Kangas
Kuvat:All Over Press, Lehtikuva ja Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!