Tuomas Enbuske yllättyi Roope Salmisesta: Kaappirepublikaani!

Uutiset | 24.02.2016 19:39

Seiska tapasi toimittaja Tuomas Enbusken alkuviikosta Lontoossa, jossa hän oli tekemässä tänään torstaina Enbuske, Veitola & Salminen –ohjelmassa nähtävää koomikko Sacha Baron Cohenin haastattelua. Samalla Tuomas paljasti Seiskalle suositun ohjelman taustoja ja sen, miten hän päätyi Maria Veitolan ja Roope Salmisen kanssa samaan ohjelmaan.

– Minulle ehdotettiin Mariaa ja Roopea ja olin hiukan epäileväinen siitä, halusinko tehdä ohjelmaa näiden tyyppien kanssa. Marian tunsin parinkymmenen vuoden takaa ja olen aina digannut hänestä, mutta Roopen suhteen olin aluksi vähän epäluuloinen, koska hän on niin nuori. Hän oli meistä kaikkein villein kortti, mutta hän on salaa viisas tyyppi, Tuomas kertoo.

 

Enbuske Lontoossa Sacha Baron Cohenin Grimsby-elokuvan ensi-illassa.

 

– Ennen ensimmäistä jaksoa heräsin ja mietin, että miksiköhän olin lähtenyt tähän mukaan. Olin kuitenkin todella yllättynyt siitä, kuinka paljon Roope tajuaa esimerkiksi politiikasta. Hän ei tehnyt siitä mitään numeroa esimerkiksi palavereissa, mutta kun aiheista puhuttiin, hän oli todella kartalla kaikesta. Näyttelijät ovat usein huonoja tv-juontajia, koska he näyttelevät, mutta Roope oli poikkeus, Tuomas Enbuske lisää.

 

Ristiriidoilta ei vältytä

Tuomas kertoo, ettei juontajakolmikko aina näe kaikkia asioita samalla tavalla, mutta ristiriidat eivät johda henkilökohtaisuuksiin.

– Välillä katsomme maailmaa aika eri tavalla. Minähän olen fiskaali republikaani, Maria on ”by the book” helsinkiläinen, jolla on täysin oikeat poliittiset mielipiteet kaikesta ja Roope taas on kaappirepublikaani. Hän varmaan kertoo kavereilleen äänestävänsä vihreitä, mutta on oikeasti salaa republikaani, Tuomas nauraa.

Tuomaksen Lontoon-reissulla tekemän Sacha Baron Cohenin haastattelun voit katsoa tänään MTV:llä Enbuske, Veitola & Salminen –ohjelmassa kello 21.

Lue Seiskan juttu samasta aiheesta ensi viikon lehdestä!

 

Teksti:Sami Sinokki
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!