Uutiset

Triplaisukki Jaajo haki vaimonsa ja vauvan kotiin: huomaavainen ele ihastutti!

15.11.2016 13:17

Suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa, 38, sai Maija-vaimonsa kanssa kolmannen tyttären toissa viikonloppuna. Pariskunnalla oli entuudestaan vuonna 2014 syntyneet kaksoset.

Jaajo saapui Suomipopin Aamulypsyn lähetykseen hehkuttamaan ilouutista toissa maanantaina. Hän kiirehti studioon suoraan sairaalasta vaimonsa ja vastasyntyneen tyttärensä luota.

Maija ja vauva kotiutettiin Helsingin Naistenklinikalta tiistaina 8. marraskuuta. Jaajo oli toki ravannut rakkaidensa luona jo muutaman päivän kukkapuskia ja muita lahjoja kantaen.

 

Paikalla aamusta asti

Jaajon luksus-Mersu seisoi Naistenklinikan parkkipaikalla jo kahdeksalta tiistaiaamuna, jolloin hän haki vaimonsa ja perheen uusimman tulokkaan kotiin. Maija ja vauva kotiutettiin vasta yhden aikaan iltapäivällä.

Seiskan paparazziin teki vaikutuksen Jaajon huomaavainen ele. Herrasmiehenä Jaajo ei tietenkään antanut Maijansa kävellä parkkipaikalle vaan kävi putsaamassa autonsa päivän aikana kertyneestä lumesta ja ajoi sen aivan sairaalan pääoven eteen. Niin vaimon ja vastasyntyneen ei täytynyt viettää hetkeäkään ulkona kirpeässä pakkasessa.

Jaajo lastasi ensiksi vaimonsa tavarat autoon, jonka jälkeen koko perhe sujahti menopelin syövereihin ja hurautti kohti kotia.

Katso hauskat paparazzikuvat tuoreesta Seiskasta!

 

 

Teksti:Sami Sinokki
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!