Skip to main content
Hanna Mäntylän ja Heikki Tammisen kohusuhde

Totuus Hanna Mäntylän Heikki-rakkaan salasuhteesta: yhdeydenpitoa vielä viime päiviin!

Seiska paljasti marraskuun alussa kansanedustaja ja ex-ministeri Hanna Mäntylän (ps.), 42, elävän parisuhteessa eduskunta-avustaja Heikki Tammisen, 32, kanssa. Lähipiirin mukaan suhde on kestänyt vuosia, vaikka pariskunta julkistikin suhteensa vasta lokakuun lopussa Facebookissa.

Seiska sai pian paljastuksen jälkeen useita vinkkejä, että Hanna ei ole Heikin ainoa nainen. Vielä syksyn alussa Heikillä oli salasuhde Salossa asuvan yksinhuoltajaäidin kanssa. Seiskan tavoittama nainen kertoo ajautuneensa suhteeseen Heikin kanssa Tinderin kautta syyskuun alussa.

– Tapasimme salolaisessa kahvilassa vain päivä sen jälkeen, kun meistä tuli Tinder-kavereita. Tiesin Heikin ennestään, sillä hän vaikuttaa kunnallispolitiikassa. Näimme useita kertoja julkisilla paikoilla, joten en osannut olettaa hänen elävän parisuhteessa samaan aikaan toisen naisen kanssa, nainen tilittää Seiskalle.

Halusi satsata Hannaan

Nimettömänä pysyttelevä salolaisnainen kuvailee suhdettaan Heikkiin hyvin läheiseksi.

– Lähettelimme toisillemme rivoja viestejä WhatsApp-palvelun kautta ja vierailimme toistemme luona useita kertoja.

Lokakuun alussa Heikin ja naisen oli tarkoitus osallistua yhdessä Salossa toimivan yrityksen 70-vuotissyntymäpäiville, mutta nainen sai vain viikkoa ennen juhlia ikävän viestin kohupoliitikon rakkaalta. Heikki ilmoitti, ettei ole enää valmis jatkamaan tapailua.

– Hän kertoi syyksi toisen naisen, johon halusi satsata. Aika nopeasti minulle selvisi, että kyseessä on hänen ja Hannan suhde.

"Annoin lopulta periksi"

Heikki vihjaili salolaisnaiselle, ettei hän olisi enää millään tavoin kiinnostunut ex-ministeri Hanna Mäntylästä.

– Hän antoi minun koko ajan ymmärtää, että hänen ja Hannan suhde on finaalissa. Näin jälkeenpäin luulen, että hän pyöritti samanaikaisesti minua ja Hannaa, nainen sanoo.

Edellisen kerran Heikki oli naiseen yhteydessä toissa viikon maanantaina, kun tämä osallistui Salon kaupungintalolla käytyyn talousarviokokoukseen.

– Kokouksen kahvitauolla Heikki tuli kysymään minulta, voisiko istua samaan pöytään. Kielsin häntä istumasta, mutta annoin lopulta periksi. Tapasimme myöhemmin samalla viikolla, mutta ihan vain ystävinä, sillä kysyin häneltä neuvoja politiikkaan lähtemisen suhteen.


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!