Tässäkö seksikkään Wolverinen pitkän liiton salaisuus?

Tässäkö seksikkään Wolverinen pitkän liiton salaisuus?

12.07.2013 14:18

Les Misérables- ja Wolverine-tähti, näyttelijä Hugh Jackman, 44, on avautunut suhteestaan näyttelijävaimoonsa Deborra-Lee Furnessiin, 57. Pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 1996 lähtien.

- Olimme ensimmäisestä päivästä lähtien parhaita kavereita. Se vain tuntui heti oikealta. Me kikattelimme ja nauroimme - välillämme oli heti yhteys, Hugh kuvailee Good Housekeeping -lehdessä.

Kiireinen pariskunta viettää paljon aikaa erossa, mutta Hugh ja Deb sopivat jo vuosia sitten, että he eivät vietä kerrallaan kuin enintään kaksi viikkoa erossa toisistaan. Hugh'n mukaan se oli vaimon idea.

- Kun tapasin hänet, hän oli jo tehnyt parisenkymmentä elokuvaa. Hän sanoi: "Kyse ei ole siitä, että ajattelisin sinun pokaavan vastanäyttelijäsi, vaan siitä, että ihmiset tottuvat elämään erossa. Sitä tottuu kohtaamaan ongelmansa yksin", Hugh kertaa Debin neuvoa.

Kyyhkyläiset myös kommunikoivat aktiivisesti.

- Me puhumme kaikesta ja koko ajan. Kommunikointi on minkä tahansa suhteen kulmakivi, ja Deb ja minä olemme aina puhuneet kaikesta, mitä on meneillään, oli se sitten hyvää tai pahaa.

Yllätykset ovat tärkeitä!

Hugh ei tunnustaudu kukkien ostelijaksi, mutta hän tuo suhteeseen romantiikkaa yllätyksillä.

- Kun esimerkiksi pääsin kerran töistä sovittua aiemmin pois, väitin Debille olevani yhä kuvauspaikalla ja tulevani kotiin myöhään illalla. Sitten ilmaannuin paikalle tunteja hänen odottaamansa aiemmin. Olin tehnyt varauksen lempilounaspaikkaamme, ja meillä oli kolme tuntia aikaa yhdessä ennen kuin lapset pääsivät koulusta. Se oli huippua, koska sitä ei oltu suunniteltu etukäteen, Hugh kuvailee.

Näyttelijän mukaan spontaanien hetkien järjestäminen on tärkeää juuri siksi, että lapsiperheessä rutiini on niin jokapäiväistä. Pariskunnalla on kaksi adoptiolasta, poika Oscar, 13, ja tytär Ava, 8.

Teksti: Seiskan toimitus
Kuvat: All Over Press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!