Perttusirvio

Talonrakentaja Perttu Sirviön Big Brother -voitosta tulee kuluneeksi 15 vuotta: Julkisuudesta oli suurta hyötyä, en lähtisi enää mukaan!

02.06.2020 09:24

Television remonttimiehenä ja itseoppineena talonrakentajana tunnetun Pertun julkinen elämä alkoi vuonna 2005, kun hän osallistui Suomen ensimmäiseen Big Brotheriin. Katsojat aitoudellaan hurmannut nuori mies käveli talosta ulos voittajana ja 50 000 euroa rikkaampana.

– Ei minulla ollut mikään tarkoitus tulla julkkikseksi. En edes tiennyt, katsooko ohjelmaa kukaan. Oli outoa, kun kävelin talosta ulos ja olikin ihan kamala show päällä. 

– Jouduin silloin kysymään neuvoja alan ihmisiltä. Piti varta vasten opetella käsittelemään julkisuutta, Perttu tunnustaa. 

dd

Vuonna 2005 Mari Kakko (nyk. Saino) kuulutti Pertun Suomen 1. Big Brotherin voittajaksi. 

Aikansa kutakin

BB-voittaja ei enää lähtisi samaan formaattiin mukaan. Hän ei kuitenkaan kadu osallistumistaan ohjelmaan. 

– Kyllähän se oli ponnahduslauta kaikkeen. Julkisuudesta on ollut minulle suuri hyöty, on ollut paljon helpompi kontaktoitua ihmisten kanssa. 

Tykkään kyllä tehdä tv-töitä tosi paljon. Kaikki ohjelmahankkeet ovat olleet nyt jäissä, mutta ehkä jo kesäkuussa pääsen taas jotain tekemään.

Seiska tuo iloa elämään! Autamme nyt lukijoitamme joka kuukausi. Tunnetko jonkun, joka on avun tarpeessa? Auta läheistäsi ja ilmoita hänestä meille!

Teksti: Kirsi Pöllänen
Kuvat: Seiskan toimitus

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!