Tähänkö Saara Aalto kompastui Euroviisuissa? Dannyltä jälleen tiukka mielipide ”mekaanisen täydellisestä esityksestä” – ”Tulkinta ohitti tekstin sisällön”

Uutiset | 14.05.2018 21:42

Euroviisuja rakastavat kansalaiset ovat rypeneet murheissaan lauantaista saakka. Tuolloin Israel ja Netta Barzilai juhlivat viisuvoittoa samalla, kun Suomi ja Saara Aalto joutuivat surkuttelemaan laihaa pistesaalista ja finaalin toiseksi viimeistä sijaa.

Suomessa on hämmästelty, miten ihmeessä näin pääsi käymään, sillä kaikenhan piti olla kuin pedattu viisumenestykselle. Myös kaiken nähneen musiikkineuvos Dannyn mielestä Saaran esitys itsessään ”hipoi täydellisyyttä”, mutta:

– Olisi ollut parempi, että laulun sisältö eli teksti ja tulkinta olisivat olleet enemmän tunteita herättäviä. Eli niin sanottu keihäänkärki, eikä niin mekaanisen täydellinen esitys, Danny sivaltaa.

– Mielestäni tulkinta ohitti tekstin sisällön ja siihen liittyvät tunteet. Jos tavoitteena oli yltää sydämestä sydämeen, niin… Tunteiden välitys olisi lisännyt roimasti pistesaalista.

Hurmaavan Saara Aallon charmi puri Lissabonissa, muttei tällä kertaa tarpeeksi.
Hurmaavan Saara Aallon charmi puri Lissabonissa, muttei tällä kertaa tarpeeksi.

 

Toisaalta Dannya ihmetyttää sekin, etteivät suuret levy-yhtiöt ole käyttäneet Euroviisuhypen nostattamaa tilaisuutta hyväkseen ja tuottaneet Saaralle sellaista laulua, joka ”toisi hänet kansaa lähemmäksi.” Danny puhui tismalleen samasta asiasta jo aiemmin Seiskan haastattelussa.

Lue myös: Dannylta painava kannanotto Saara Aallosta – ylistää mystisen työmiehen arvioita Suomen Euroviisuedustajasta: ”Taiteilijaa rakastetaan vasta sitten, kun…”

– Minusta se on hyvin maalaisjärkeen menevää, että taiteilijaa rakastetaan vasta sitten, kun hänellä on tarjota suurta yleisöä kiinnostavaa musiikkia.

– Tee sellainen laulu, jota rakastetaan, niin silloin sinuakin rakastetaan enemmän.

Danny olisi kaivannut lisää tunnetta Saara Aallon Euroviisuesitykseen.
Danny olisi kaivannut lisää tunnetta Saara Aallon Euroviisuesitykseen.

 

Hienotunteisena herrasmiehenä Danny ei halua ottaa suoraan kantaa siihen, millainen kappale Aallon Lissabonissa esittämä Monsters hänen mielestään oli.

– Tuleeko se jäämään suomalaisten sydämiin? Se jää nähtäväksi, Danny hymähtää.

Sen sijaan kaiken nähnyt musiikkineuvos uumoilee, että Yle palaa viisukarsinnassaan pian entiseen malliin. Kuten hyvin tiedetään, Aalto valittiin Euroviisuihin diktaattorimaisesti ilman minkäänlaista esikarsintaa.

– Monen taiteilijan mielestä se oli puolueellinen veto, mutta toisaalta kenelläkään toisella ei ole esittää tuollaista menestystä kuin Saara Aallolla, Danny huomauttaa.

– Se oli Yleisradiolta mielenkiintoinen kokeilu, mutta todennäköisesti ensi vuonna palataan vanhaan käytäntöön.

Teksti:Eetu Ampuja
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!