Hyppää pääsisältöön

TVOF-voittaja Suvi Åkerman: Julkisuus ei ole aina kivaa!

The Voice of Finlandin vuonna 2016 voittanut Suvi Åkerman rakentaa uraansa rauhallisin askelin.

Suvi nousi julkisuuteen suositun laulukilpailun myötä. The Voice of Finlandin voiton myötä hän solmi levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa, ja hän on julkaissut tähän mennessä kolme kappaletta, joista uusin Dear Grief ilmestyi huhtikuussa.

− Tietysti haluaisin julkaista kokonaisen albumin jossain vaiheessa, mutta sitä katsotaan myöhemmin. Olen saanut tehdä itse kappaleitani, ja levy-yhtiön ihmiset ovat kannustaneet minua, Suvi kertoi Seiskalle.

Millä tavalla Suvin elämä on muuttunut The Voice of Finlandin voiton myötä? Katso video!

 


Teksti:
Antero Alhonen
Kuvat:

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!