Hyppää pääsisältöön
Katso video!
Jonne Sahanen

TIS-Jonne kokeilee rahkeitaan artistina – julkaisee uuden Elämänpeli-biisin! Tässä maistiainen!

Temptation Island Suomi -sarjan toisella tuotantokaudella Elämän peli -letkautuksillaan tunnetuksi tullut Jonne Sahanen on ruvennut markkinoimaan sanontaansa oikein toden teolla.

LUE LISÄÄ:NYT OLISI LIPPISTÄ JA T-PAITAA: TIS-JONNE AVASI ELÄMÄN PELI -NETTIKAUPAN - TSEKKAA TUOTTEET!

Sarjan jälkeen mies avasi nettisivuston, missä hän myy Elämän peli -logolla varustettuja vaatteita ja lippiksiä, sekä markkinoi itseään juontajana ja mallina.

- Elämän peli -teema syntyi jo vuosi sitten, ennen Temptation Island -saarelle lähtemistä, Jonne kertoo. 

Hän taitaa kuitenkin olla mies, jolle ei riitä mikään ja nyt Jonne päätti vallata Suomen musiikkimarkkinat 30. kesäkuuta ilmestyvällä omakustanteisella sinkulla. Kappaleen nimi on mikäpäs muukaan kuin Elämänpeli. Jonne esiintyy myös tästä lähin artistinimellä Mr. Elämänpeli.

- Biisini käsittelee sitä, että kun ollaan parisuhteessa, niin käyttäydytään sen mukaisesti, ja kun ollaan sinkkuja, niin ollaan sitä sitten oikein kunnolla, Jonne kertoo Seiskalle. 

Alla biisin tiiseri:

Kappaleen mies on pääosin sanoittanut itse. Mukana fiittaamassa on Touko. Jonnen mukaan laulaminen on yksi hänen intohimoistaan.

- Minulla on seksikäs ääni ja pystyn tarvittaessa laulamaan herkästi tai rosoisella äänellä, Jonne kertoo laulunlahjoistaan. 

Elämänpeli -kappaleen musiikkivideo on kuvattu hotellissa, missä toinen toistaan kauniimpia naisia pyörii Jonnen ympärillä. Videolla on mukana vuoden 2017 Miss Rock -finalisti Laura Hyrkkö, malli Jenna-Julia Tossavainen ja GTI- tyttö Noora Cecilia.

- Kyllä tässä tarkoituksena olisi aloittaa klubikiertue ja sekä markkinoida kappaletta. Ensi kesänä tarkoituksena olisi tulla pari uutta biisiä ulos, Jonne kertoo suunnitelmistaan. 

Mr. Elämänpeli aikoo viettää juhannuksensa vapaalla.

- Olen lähdössä Raumanmeren juhannukseen, ja vaikka olenkin lomalla, niin totta kai otan matkaani myös Elämän peli -tuotteet, joita voi halutessaan tulla katselemaan.  

Toinenkin TIS-tähti levyttää

Temptation Island on mitä ilmeisimmin inspiroiva paikka. Myös toinen saarelta tuttu mies, Bile-Dani, on julkaissut musiikkia.

Bile-Dani julkaisi uuden kappaleen: Olen kehittynyt räppärinä!

Juttua muokattu 21.6. kello 16:22: Korjattu, että koko kappale julkaistaan vasta myöhemmin.


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Nelonen

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!