Suvi Pitkäsen suuri huoli: veli tarvitsee sydämensiirron!

Uutiset | 03.01.2017 15:30

The Look -kauneusklinikkaa pyörittävä Suvi Pitkänen jäi äitiyslomalle viime viikolla. Suvin ja hänen avopuolisonsa Marko Sompin ensimmäisen yhteisen lapsen laskettu aika on helmikuun alussa.

Suvin raskautta ovat varjostaneet muun muassa pitkittynyt remontti kauneusklinikalla, omien vanhempien avioero ja ennen kaikkea Suvin veljen vakava tilanne.

Suvin 23-vuotias veli kertoi omassa Facebookissaan, että hänellä todettiin parantumaton sydämen vajaatoiminta ja nyt hän odottaa uutta sydäntä sairaalassa.

- Etenkin veljen tilanne painaa mieltä todella paljon. Olen käynyt katsomassa häntä sairaalassa joka päivä. Tämä on rankkaa aikaa, Suvi huokaa.

Maksaa jatkossa mielellään veronsa

Suvi kertoi taannoin, että veljen saama hyvä hoito on avannut hänenkin silmänsä hyvinvointivaltion eduille.

- En todellakaan ymmärtänyt sitä ennen. Vasta todellisen hädän tullen, ymmärsin mitä se sana tarkoittaa. Melkein hävettää, miten en ole ymmärtänyt näitä asioita ennen. Vasta kunnes kyse on elämästä ja kuolemasta, silmät avautuvat. Täytyy sanoa, että sain juuri hieman lisämotivaatiota maksella verolappuja, Suvi avautui.

Teksti:Katja Lintunen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!