Hyppää pääsisältöön
Samuil on viinimestari.

Suomen tunnetuin sommelier Samuil Angelov kulki pitkän tien ravintolamaailman huipulle: Olin liian huono kokiksi!

Samuil Angelov, 40, on Suomen tunnetuin sommelier ja alan kolminkertainen suomenmestari, mutta tie huipulle on kulkenut mutkien kautta.

– Valmistuin alun perin kokiksi 20 vuotta sitten. Pian kuitenkin huomasin, etten ollut tarpeeksi hyvä, joten hyppäsin salin puolelle. Uskalsin lausua viinien nimiä, vaikka väärinkin. Siitä se lähti, Samuil naurahtaa.

Pian hän opiskeli viinimestariksi eli sommelieriksi. Uransa alussa Samuil myöntää olleensa snobi, jonka mielestä alle sadan euron viinit olivat juomakelvottomia.

– Nykyään saan paljon enemmän tyydytystä, jos löydän hyvän ja halvan viinin. Satasen budjetilla on helppo löytää viini, joka laittaa sukat pyörimään, mutta kympillä se ei ole ihan yhtä helppoa.

– Suomalaiset juovat parempia viinejä kuin monet muut eurooppalaiset. Meillä voi ostaa viinejä koko maailmasta. Bordeaux’ssa saa olla onnellinen, jos löytää mitään muuta kuin sitä viiniä, jota vieressä viljellään.
– Suomalaiset juovat parempia viinejä kuin monet muut eurooppalaiset. Meillä voi ostaa viinejä koko maailmasta. Bordeaux’ssa saa olla onnellinen, jos löytää mitään muuta kuin sitä viiniä, jota vieressä viljellään.

Lue myös: Julkkiskokki Henri Alén jyrähtää Suomen Michelin-valinnoista: En edes haluaisi sitä tähteä!

Illallispöydän psykologi

Tätä nykyä Samuil tunnetaan myös ravintoloitsijana. Vuonna 2010 hän avasi entisen koulukaverinsa, huippukokki Henri Alénin kanssa ravintola Murun Helsingin Kamppiin. Se on ollut siitä saakka kaupungin suosituimpia ravintoloita, ja se tunnetaan erityisesti viineistään.

Samuil korostaa salihenkilökunnan roolia onnistuneessa ravintolakokemuksessa.

– Vanha sanonta kuuluu, että huonon ruoan pelastaa hyvä palvelu, mutta huonoa palvelua ei pelasta hyvä ruokakaan.

Viinien ja ruuan yhdistämisessä on muutamia takuuvarmoja makupareja. – Kestosuosikkini on paistettu lohi ja sauvignon blanc, koska viini tuo ruokaan sen kaipaamaa sitruunaisuutta, Samuil sanoo.
Viinien ja ruuan yhdistämisessä on muutamia takuuvarmoja makupareja. – Kestosuosikkini on paistettu lohi ja sauvignon blanc, koska viini tuo ruokaan sen kaipaamaa sitruunaisuutta, Samuil sanoo.

 

Käytännössä sommelierin työ on valita illalliselle sopiva juoma, joka soveltuu niin makuihin, tunnelmaan kuin budjettiinkin.

– Hyvä sommelier on kuin psykologi. Onko käynnissä romanttiset treffit, jossa äijä yrittää hurmata daamia? Silloin tehtäväni on antaa taustatukea ja kehua, kuinka hyvän valkoviinin tyyppi valitsi pihville. Bisnesneuvotteluissa taas sommelierin löpinät eivät ole pääosassa, vaan tarkoitus on auttaa isäntää tekemään diili sujuvalla palvelulla.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Timo Korhonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!