Uutiset
Paparazzikuvat!

Suomalaiskarkki teki tepposet Sara Forsbergin Hooman-rakkaalle - hauskat paparazzikuvat!

06.04.2017 12:00

YouTuben Kielinaisena maailmanmaineeseen ja sittemmin Hollywoodiin ponkaissut Sara Forsberg, 22, on parhaillaan Suomessa. Nelosen Kaikki vastaan 1 -ohjelmaa tähdittävä Sara on vuokrannut Helsingin Kalliosta asunnon neljäksi kuukaudeksi.

Mukana Suomessa Saralla on hänen amerikkalainen Hooman-kultansa. Pari tapasi reilut kaksi vuotta sitten Tinderissä.

Sara Forsberg ja jenkkikulta Suomessa - avantouintia ja suloinen yhteiskuva!

Sara on esitellyt rakastaan myös YouTubessa:

Väänteli leukojaan

Seiskan paparazzi bongasi Saran ja Hoomanin taannoin Helsingin Kaapelitehtaalta. Kuinka ollakaan, Hooman oli uppoutunut kulinaristisiin nautintoihin: hän oli nimittäin hankkinut hyppysiinsä Tutti Frutti Passion -karkkipussin.

Hooman maisteli pussukan sisältöä utelias ilme kasvoillaan. Pian karkit kuitenkin tekivät hänelle tepposet, kun ne takertuivat ikävästi hänen hampaisiinsa. Tässä vaiheessa Hooman näytti katuvan katkerasti sitä hetkeä, kun tunki ensimmäisen makeisen kitaansa.

Hooman joutui selvästi tekemään töitä, jotta sai tahmeat karkit irti purukalustostaan. Hän väänteli leukojaan kivuliaan näköisesti, kunnes sai tilanteen hallintaan.
Lopulta hän pisti pussukan taskuunsa, eikä siihen enää kajonnut.

Sara oli uppoutunut kännykkään eikä huomannut Hoomanin kamppailua karamellin kanssa.

Gallery placeholder

Teksti:panu hörkkö
Kuvat:panu hörkkö
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!