Uutiset

Sotaveteraaniliitto palkitsema Arman Alizad: Uskosta huolimatta oli selvää, että menen armeijaan!

22.09.2017 16:28

Useita puhuttaneita ajankohtaisohjelmia tehnyt Arman Alizad palkittiin tänään Sotaveteraanien ansiomitalilla. Tarkalleen ottaen Arman sai tunnustusta veteraanityön päämäärien ja isänmaan eteen tehdystä työstä.

Arman muutti 80-luvulla Iranista Suomeen, jossa hän on myös koulunsa ja armeijansa suorittanut.  

- Kun menin armeijaan, kuuluin vielä Bahai-seurakuntaan. Bahait yleensä suorittavat pasifistisen maailmankatsomuksensa vuoksi asepalveluksen sijaan siviilipalveluksen. Minulle taas oli itsestäänselvyys, että menisin armeijaan. Olin kuitenkin saanut kansalaisuuden, joten koin, että armeijaan meneminen on vähintä mitä voin Suomen eteen tehdä. Siitä ajasta on paljon lämpimiä muistoja ja kannatan ja suosittelen armeijan suorittamista kaikille. Se on hyvä koulu, jossa oppii paljon.

Arman tapasi useita suomen sotaveteraaneja tehdessään Arman Pohjantähden alla -dokumenttiohjelmaa. Se oli miehelle suuri kunnia, Arman kertoo Seiskalle.

- Osa heistä on meni sotaan ihan lapsina, vain 16-vuotiaina. Se on mielestäni todella rohkeaa. menneet sotaan ihan lapsina, 16-vuotiaina. Sota on painajainen, jota ei voi käsittää kukaan muu kuin sen kokenut, ja sen seuraukset ovat kaikille ikuisia. Se sielun murtuminen, henkiset traumat ja jälki kansakunnan kollektiivisessa muistissa. Suurin mahdollinen kiitos kaikille niille upeille ja rohkeille ihmisille, ketkä jakoivat tarinoitaan minun kanssani tuossa dokumentissa, Arman jatkaa.

Teksti:Mariama BAH
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!