Hyppää pääsisältöön
Sofi Oksasen kustantamo nousi supermenestykseen: isot osingot!

Sofi Oksasen kustantamo nousi supermenestykseen: isot osingot!

Sofi Oksanen on eittämättä 2000-luvun menestynein suomalainen kirjailija. Helsinkiläistyneen tarinankertojan kukoistuksesta kertoo paitsi kansainvälinen suosio, myös hänen yrityksensä Silberfeldt Oy:n taloudellinen voittokulku.

Toimialakseen kirjojen kustantamisen ilmoittava putiikki saalisti viimeisimmällä tilikaudellaan 406 000 euroa voittoa. Tulos synnytettiin 729 000 euron liikevaihdolla. Muutos on hurja, sillä vuotta aikaisemmin yhtiön samat avainluvut olivat 46 000 euroa voittoa 225 000 euron liikevaihdolla.

 

Palkka muualta

Sofin yrityksen tulosta rasittavat lähinnä liiketoiminnan muut kulut, joita kertyi 196 000 euroa. Kululajin alle kootaan perinteisesti laaja kattaus erilaisia yrittämiseen liittyviä menoja, kuten matkoja, puhelimia, esiintymisasuja ja kosmetiikkaa.

Palkkoja Silberfeldt Oy maksoi 32 000 euroa. Yhtiö ei siis ole ainakaan Sofin pääasiallinen palkanmaksaja, sillä hänen tulonsa ovat olleet jo vuosia sadantuhannen euron luokkaa.

 

Raisut osingot

Silberfeldt Oy:n toiminnan epäiltiin hiipuneen lopullisesti toissa vuoden heikentyneen tuloksen myötä. Sofin pokkarikirjoja julkaisevan yhtiön taseesta kuitenkin selviää, että vuonna 2011 perustetulla kustantamolla on takanaan lihavia vuosia viljalti.

Yhtiön varat näyttivät tilikauden päätteeksi 1,9 miljoonaa euroa. Rahat eivät makaa tilillä, sillä firman pääomat muodostuvat pääosin sijoituksista, joita on 1,3 miljoonan euron edestä. Pahan päivän varalle on kuitenkin jätetty myös tilille killumaan 400 000 euroa.

Sofi saattaakin nostaa 150 000 euron osingot tänäkin vuonna luottavaisin mielin.

 

 


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!