fbq
Uutiset
25.06.2013 18:45
Teksti: Sami Sinokki|Kuvat: Seiskan toimitus
Simo Silmu juopotteli tuntemattomien naisten kanssa - kuva!
Simo Silmu juopotteli tuntemattomien naisten kanssa - kuva!
Uutiset
25.06.2013 18:45
Teksti: Sami Sinokki|Kuvat: Seiskan toimitus

Yölintu-yhtyeen solisti Simo Silmu esiintyi Baltic Princess –laivalla keskiviikkoyönä (19.6). Mies aloitti ensimmäisen settinsä yhdentoista aikaan, jolloin hän oli vielä esiintymiskunnossa. Tauon aikana mies kuitenkin kumosi juomia kahden tuntemattoman naisen kanssa ja oli jo selkeästi hiprakassa toisen setin alkaessa.

- Simo tuli lavalle hoiperrellen ja näki selvästi, että hän oli nauttinut alkoholia. Tämän jälkeen bändi esitti vain muutaman kappaleen ja lopetti keikkansa ennenaikaisesti. Veikkaan, että Simon esiintymiskunto oli syy keikan lyhyyteen, paikalla ollut silminnäkijä kertoo Seiskalle.  

Jatkoi matkaa kahden naisen kanssa

Lyhyeksi jääneen keikan jälkeen Simo jatkoi ryyppäämistä samaisten naisten kanssa, joiden mukana hän lopulta myös poistui ravintolasta. Silminnäkijöiden mukaan miehelle maistui kalja tiheään tahtiin läpi koko illan.

- Simo oli aika läheisissä tunnelmissa kummankin naisen kanssa ja veti välillä hupparin hupun päänsä ylle, jottei häntä tunnistettaisi, Seiskalle vinkataan.

KATSO KUVAT!

KATSO MYÖS: Simo Silmu esiintyi sekavana laivakeikalla - video!

Tilaa Seiskan uutiskirje! »