Hyppää pääsisältöön
samu haber

Shokkiuutinen! Supersuosittu Sunrise Avenue lopettaa toimintansa!

Maanantai (2.12.)  tarjosi Sunrise Avenue -yhtyeen faneille melkoisen järkytyksen. Yli vuosikymmenen yhtä pitänyt bändi ilmoitti Helsingin Clarion-hotellissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa yhteisen taipaleensa.

-Olemme päättäneet yhdessä, että Sunrise lopettaa. Tätä on pohdittu pitkään, Samu Haber, 43, kertoi.

Lue myös: Vain elämää -tähdet takoivat kovat tienestit - Saksan valloittanut Samu Haber ehdoton tulokunkku!

Uutisten myötä yhtye esitti tiedotustilaisuudessa myös uuden, jäähyväisiksi tarkoitetun "Thank you for everything" -kappaleen.

Lue myös: Samu Haberin nimissä yritetty nettihuijauksia - artisti manaa tilannetta: "Olen kuullut kaikenlaista sairasta p****a viime päivinä!"

Lopettamispäätöksen syyksi selvisi Samun päätös. Vaikka muut jäsenet ehdottivat vain taukoa musiikista, ei Samu järkkynyt päätöksessään. 

-On hyväksyttävä, että bändi on asia, josta haluan tällä hetkellä pois. Ei se tietenkään kaikille ollut iloinen uutinen, mutta olen tyytyväinen ja yllättynyt siitä, että pystymme hoitamaan tämän veljinä loppuun saakka, Haber kertoo Ylen jutussa.

Yhtyeen viimeinen konsertti kajahtaa Helsingin Olympiastadionilla elokuussa 2020. 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Emmi Ikonen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!