Selviytyjät-voittaja Kai toteuttaa Jenna-rakkaansa haaveen: Näin käytän voittorahani!

Uutiset | 30.12.2019 17:02

Vantaalainen Kai Fagerlund, 27, nappasi Selviytyjät Suomi -tosi-tv-kisan kakkoskauden voiton.

30 000 euron voittorahat Kai aikoo sijoittaa kahteen asiaan: lomamatkaan sekä perheyritykseensä.

Kai on seurustellut avopuolisonsa Jennan kanssa jo yhdeksän vuotta.

– Jenna on halunnut matkustaa Machu Picchulle ja Galápagossaarille niin kauan kuin olemme tunteneet. Toteutamme haaveen jo tammikuussa.

Viimeisessä heimoneuvostossa Kai sai rajua kritiikkiä. Häntä kutsuttiin muun muassa häikäilemättömäksi peluriksi.
Viimeisessä heimoneuvostossa Kai sai rajua kritiikkiä. Häntä kutsuttiin muun muassa häikäilemättömäksi peluriksi.

 

Lue myös: Selviytyjät-voittaja Kai rajussa onnettomuudessa: Aivoni turposivat!

Pariskunta on matkustellut paljon yhdessä.

– Pelkästään tänä vuonna olen ollut kolmen kuukauden verran lomalla tai ulkomailla. Toissa vuonna olimme reissussa 10 kuukautta. Jenna on luonteeltaan sellainen, että hän haluaisi olla tien päällä jatkuvasti. Minä taas haluaisin välillä keskittyä työasioihin enemmän, Kai kertoo.

Voitto paljastui Kain lähipiirille vasta televisiossa. – En kertonut kenellekään muulle kuin tyttöystävälleni!
Voitto paljastui Kain lähipiirille vasta televisiossa. – En kertonut kenellekään muulle kuin tyttöystävälleni!

 

Lue myös: Selviytyjät-voittaja Kai valmistautui viidakkoon nenä murtuneena ja silmät kiinni muurautuneena – lääkäri oli estää osallistumisen!

Kahdeksan vuotta sitten rakastavaiset tekivät ensimmäisen yhteisen reissunsa. Ennen sitä Kai ei ollut matkustellut oikeastaan lainkaan.

– Jo niihin aikoihin päätin, että jos joskus haluan jonkun matkan tehdä, niin, se on Selviytyjät Suomi. Siinä saa olla bokserit jalassa ja hakea puusta ruokaa sekä koettaa elää ja selviytyä karuissa oloissa, Kai muistelee.

Teksti:Mariama Bah
Kuvat:Seiskan arkisto ja Nelonen Media
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!