Hyppää pääsisältöön
Sarjakuristaja Michael Penttilä

Sarjakuristaja Michael Penttilä jäi nopeasti kiinni Vaasankadun verityöstä poliisin hyvän muistin ansiosta: "Tuntui liian kliseiseltä ollakseen totta!"

Michael Maria Penttilä sai vuonna 2018 murhatuomion Helsingin käräjäoikeudessa. Kohutun rikoksen uhri oli 52-vuotias nainen, joka tarjosi seksipalveluita asunnollaan Helsingin Alppiharjussa. Kyseessä oli neljäs Penttilän syyksi luettu henkirikos. Veritöiden tekotavoista johtuen Penttilä tunnetaan julkisuudessa liikanimellä sarjakuristaja.

Helsingin hovioikeus pui parhaillaan Alppiharjun henkirikosta ja siitä langetettua elinkautista vankeusrangaitusta. Oliko kyseessä suunniteltu murha vai pikaistuksissa tehty tappo? Siitä tuomioistuin antaa päätöksensä myöhemmin.

Vähemmälle huomiolle tapauksessa on jäänyt se, miten prostituoidun asuntoa tutkineet poliisit oivalsivat, että Penttilällä saattaisi olla osuutta asiaan.

Toimittaja Tuomas Rimpiläinen on perehtnyt tapaukseen syvällisesti, ja toimittanut äänikirjan Motiivi murhaan.

Seiskalle Rimpiläinen kertoo, että tutkinnanjohtaja oli keksinyt tarkastaa Penttilältä aiemmassa tutkinnassa saadut puhelintiedot.

Aivan aluksi viranomaiset eivät ajatelleet tapaukseen liittyän rikosta. Poliisi oli kuitenkin tullut normaalisti tekemään tarkastuksen, kun talonmies ilmoitti löytäneensä asunnolta ruumiin. Mädätessään ruumis oli alkanut haista, ja monet naapurit olivat pistäneet kalmanhajun merkille.

Jutun päätutkija Sofia Gärkmanille ja toiselle poliisille tuli asunnolla tunne, että kuolemantapaukseen liittyy rikos. Vainajan puhelimista löytyi viitteitä seksityöstä. Asia sai varmistuksen kaupungin seksityöläiset tietävältä poliisilta.

Asunnolla tutkijat muistivat vuosi sitten tehdyn tutkinnan sarjakuristajasta. Poliisit olivat selvittäneet sarjakuristajana tunnetun Penttilän puhelimen lokitiedot, joista sitten paljastui, että Penttilän puhelimeen oli tallennettu myös Vaasankaudun asunnosta löytyneen vainajan yhteystiedot. Tutkijat hakivat valvontakameratallenteita. Niistä näkyi selvästi Penttilän hahmo menemässä kadulta asunnolle. 

Epäillylle rikokselle oli epäilty tekijä! Poliisi otti Penttilän kiinni tämän asunnolta Helsingin Siltamäestä. Myöhemmin tutkija kertoi, että rikoksen ratkeaminen näistä lähtökohdista tuntui liian kliseiseltä ollaakseen totta. 

Asunnolla vainajan kanssa

Valvontakamerakuvista poliisille selvisi, että Penttilä oli mennyt asunnolle ennen henkirikoksen tapahtumisaikaa. Kuvista ei kuitenkaan näkynyt Penttilän poistumista asunnolta.

Aluksi poliisi kävi läpi valvontakamerakuvia yhden vuorokauden ajalta. Tallenteet eivät näyttäneet Penttilän poistumista uhrinsa asunnolta. Kun tutkijat kävivät läpi valvontakameranauhoituksia useamman päivän ajalta, heille valkeni, että Penttilä oli viettänyt aikaa asunnolla yli kaksi vuorokautta. Sarjakuristajan seurana asunnolla oli mätänevä ruumis, joka oli raahattu vuoteen alle.

Perusteellisen tutkinnan myötä viranomaisille kävi myös selväksi, että Penttilä on kuristuspornon suurkuluttaja. Kuristuspornoon mieltymistä on käsitelty myös hovioikeudessa. Tunnettu rikostoimittaja Jarkko Sipilä kertoi asiasta Twitterissä keskiviikkona 12.6.

 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jasmin Määttä, Pauli Poutanen
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!