Skip to main content
sarjahukuttaja käräjillä

Sarjahukuttajaa epäillään myös lukuisista julmista koiratapoista: viilsi oman koiransa kurkun?!

Viime viikolla Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa alettiin käsitellä rikosvyyhtiä, jossa on tapahtunut syyttäjän mukaan kolme tappoa ja viisi tapon yritystä. Hukkumistapauksista syytetään 51-vuotiasta kontiolahtelaista maanviljelijää, joka on tuomittu aiemmin kymmenistä rikoksista.

Sarjahukuttajaksi syytetty kontiolahtelainen piti kotitilallaan karjatilaa, jossa on tapahtunut vuosien varrella runsaasti rikoksia. Kun mies itse ei ehtinyt pitää huolta lehmistään, häntä auttoi lomittaja, joka on tuntenut syytetyn lapsesta asti. Nainen antaa hyytävän todistuksen työnantajansa arvaamattomuudesta. Naisen kuulustelu on myös konkreettinen esimerkki siitä, etteivät syytetyn väkivallan uhreiksi joutuneet uskaltaneet tehdä miehestä rikosilmoituksia.

– Hän tuli humalassa kotiini. Istuin penkillä, jonka mies potkaisi suutuspäissään pois altani. Kun makasin maassa, hän potkaisi minua vielä sääreen. Lisäksi hän repi minua hiuksista. Tuo kaikki tapahtui sen vuoksi, koska hän luuli, että minä olin ilmoittanut viranomaisille hänen eläintensä huonosta hoidosta. Minä en kuitenkaan ollut tehnyt eläimistä mitään ilmoitusta. Paikalle tuli heti poliisit, ja pahoinpitely loppui. Poliisi kysyi tuon tapahtuneen jälkeen minulta, vaadinko rangaistusta tekijälle, mutten minä uskaltanut vaatia, nainen kertoi.

Pian tämän jälkeen lomittajan lapinkoira löytyi hänen pihaltaan kuolleena. Koira oli tapettu kepillä hakkaamalla ja sidottu pihakoivuun. Lomittaja kertoo olevansa varma, että vastuussa oli hänen työnantajansa.

Kolme outoa koirakuolemaa

Kuulusteluissa tulee esiin myös muitakin tapauksia, joissa todistajat vannovat, että syytetty on tappanut koiran. Ensimmäisessä tapauksessa naapuri oli löytänyt pihaltaan koiransa, jolta oli vedetty kaula auki.

Toisella kertaa mies oli mennyt hakemaan hoidossa olleen kaukaasianpaimenkoiransa, viiltänyt siltä kaulan auki ja heittänyt autonsa takakonttiin. Ennen tätä koira oli saanut poliisilta tappokäskyn, koska se oli purrut lenkkeilijää.

Kymmeniä todistajia

Sarjahukuttajaksi kutsuttu mies on kiistänyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Oikeudelle esitettävän näytön keräämiseksi poliisi ja syyttäjä ovatkin joutuneet tekemään hartiavoimin töitä. Jutun esitutkintamateriaalia on yli tuhat sivua ja oikeudenkäynnissä kuullaan noin 40:tä eri todistajaa. Käräjillä vyyhdin selvittämiseksi on varattu 11 käsittelypäivää.

 


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Timo Hartikainen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!