Hyppää pääsisältöön
sara sieppi

Sara Sieppi avautuu blogissaan silikonirinnoista, mustasukkaisuudesta ja ihastumisesta Roope Salmiseen: ”Tähän on hyvä lopettaa”

Suomen seuratuimpiin julkkispareihin lukeutuvat Sara Sieppi ja Roope Salminen ovat päättäneet pitää parisuhteensa yksityiskohdat kaukana lehtien sivuilta. Edustava pariskunta on seurustellut jo muutaman vuoden ajan, mutta siitä huolimatta yhtäkään isompaa yhteishaastattelua ei Roopesta ja Sarasta ole nähty tai kuultu. 

Tuoreessa Idealistan blogipostauksessa Sara kuitenkin kertoo, millaisiin piirteisiin hän alun perin Roopessa ihastui. 

- Hänen huumorintajuunsa, tapaan olla läsnä tilanteissa, siihen pieneen ujouteen ja samalla siihen suureen varmuuteen, tunteeseen; että hänen kanssaan pystyi olemaan aidosti oma itsensä heti ensitapaamisesta, lämpöön ja siihen keskustelutaitoon, mikä hänellä on.

Lue lisää: Ohhoh, Sara Sieppi paljasti blogissa katuvansa yhden tv-ohjelman tekemistä yli kaiken: "Elämäni pisimmät 6 viikkoa - halusin joka päivä pois!"

sara sieppi

Saran tuore kirjoitus sisältää liudan vastauksia hänen faniensa mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Kaksi niistä koskee Roopea ja yleisesti parisuhdetta. 

Oletko mustasukkainen? Miten reagoit kun poikaystävääsi lähennellään?

- Olen mustasukkainen silloin, kun on syytä siihen. Häntä lähestytään todella useasti, mutta en koe sitä häiritseväksi, kun yleensä se liittyy hänen työhönsä tai yhteiskuvan ottamiseen(ainakin silloin, kun itse olen paikalla:D).

Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy sosiaalisen mediaan ja siihen, millä tavalla Sara pitää seuraajansa kiinnostuneina. Eräs lukija pohtiikin, käyttääkö Sara tarkoituksella avonaisella kaula-aukolla varustettuja paitoja. 

Kysymykseni kuuluukin siis, kuinka laskelmoivasti itse julkaiset materiaalia? Käytätkö “kaula-aukkokorttia” silloin jos haluat saada erityisen paljon trafiikkia sivuillesi?

- Hauska kysymys. Itse viihdyn enemmän sellaisissa topeissa, joissa on kaula-aukkoa enemmän. Liian korkealle menevät paidat ahdistavat, joten senkään takia en käytä sellaisia kovin usein. Laskelmointi ei siis kuulu meikäläisen somekäyttäytymiseen, vaan kyse on täysin mukavuudenhalusta, Sara kuittaa nauravan emojin voimin. 

 

💛

Henkilön Sara Sieppi (@sarasieppi) jakama julkaisu

Blogipostauksen lopussa kysymykset siirtyvät jälleen Saran poveen. Näin ollen Sara todistaa jälleen taitonsa huumorin ja sarkasmin vaativassa maailmassa.

Sinua Sara haukutaan jostain syystä todella paljon keskustelupalstoilla, esim. kun et tee mitään oikeita töitä ja että otat nykyään paljon kuvia silikonirinnoistasi. Mutta eihän sinulla ole silikonirintoja?

- Tähän onkin hyvä lopettaa, Sara kirjoittaa sydämin varustettuna. 

 


Teksti:
Mariama Bah
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!